Kävin tänään Nauvossa laittamassa kesämökkiä talviunille.
Parin viikon poissaolon aikana oli tapahtunut paljon.
Ensimmäiseksi havaitsin, että mökin naapurissa oli tehty metsätöitä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, täällä saaristossakin niitä tehdään.
Mutta tämä kosketti kovasti, koska riistakamerani sijaitsi siinä rinteessä. Mietin miten ihmeessä sen löytöisin hakkuujätteiden joukosta.
Ensi töikseni kiipesin paikalle ja löysin sieltä kolmemetrisen männyn "kannon". Ja siinä törrötti kamerani. Ehjänä mutta paristot olivat loppuneet, joten kaatohomma jäi ikuistamatta kameraan.
Soitin metsän omistajalle ja kiittelin häntä kameran säästämisestä. Hän kertoi, että töiden tekijä oli soittanut hänelle ja kertonut havainneensa kameran ja jättäneensä se paikalleen. Fiksu kaatomies!
Toinen ihme oli vanha kaneliomenapuumme. Se oli peri viikkoa sitten täynnä omenoita - varmaan toista sataa litraa ja maassa sen alla saman verran.
Nyt puu oli tyhjä ja maa paljas.
Peurat, hirvet ja supikin omalta osaltaan olivat tehneet puhtaanapitolaitoksen työt.
Kiitos heille.
Aikaa jäi myös mökin valmisteluun talveksi. Aika valmiiksi hommat tulivat. Sisällä tein kaiken valmiiksi.
Porakaivon pumpun jätin vielä käyttökuntoon ja roska-astiat viemättä suojaan.
Mutta muuten talvi saa tulla - tai olla tulematta. Ei se ilmasto ainakaan tällä hetkellä näytä siltä, että sukset pitäisi voidella!
![]() |
| Aika pitkä kanto jäi hakkuuaukeaan! 👌😀 |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti