Kun lauantain rohkenin puolentoista kuukauden tauon jälkeen suunnistamaa, niin eilen lähdin Mynärasteille.
Päätöstä helpotti se, että nyt oli vuorossa sprinttisuunnistus. Siitä minä pidän ja vuosien varrella on tullut jopa pienen pientä menestystä.
Valitsin jopa toiseksi pisimmän radan, jonka pituus optimireittiä pitkin oli 3,2 kilometriä.
Lähtö oli kartan vasemmassa sivussa hieman puoliväliä korkeammalla.
1 ja 2 olivat helppoja. Kolmoselle piti valita kiertääkö ison rakennuksen vasemmalta vai oikealta.
Nelonen oli aidatulla pihalla, jonne pääsi portin läpi ja joutui palaamaan saman portin kautta. Minun jälkeeni tuli naisimmeinen ja notkeana leimasi rastin aidan yli - oikeassa kisassa hänet olisi hylätty.
Viitoselle valitsin selkeän kierron oikean kautta. Ehkä suorempi reitti vasemmalta olisi ollut nopeampi.
Loppuosuuden rastit olivat kyllä selkeitä, mutta tarkkana sai olla ettei erehtynyt väärälle kujalle tai pihalle.
Rastille 13 saakka meni ihan OK, mutta ennen 14 menetin otteeni ja tein mutka oikealle - siinä ei hukkunut aikaa kuin puolisen minuuttia.
Nämä pienet virheet ja ilmeisesti joku väärä reitinvalinta teki sen, että juoksin 400 metriä enemmän kuin ihannereitillä olisi mennyt.
Ja tämä oli pitkästä aikaa sellainen kisa, että jalat olivat hapoilla noustessa kuutosrastille.
Sijoitukseni ole 14/21. Siellä oli radalla monta nopsakinttuista nuorta joille otettiin aikaa sekuntikellolla.
Meikäläisen vauhti kun on sellaista, että almanakka riittää ajanottoon!
Mutta hauskaa oli koko rahan edestä. Ehkä vähän enemmänkin, karttamaksu kun on vain kahdeksan euroa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti