Terveen paperit!

Tänään vaikuttaa siltä, että voin jättää hyvästit akillesjännevaivalleni. Huomenna olisi tullut täyteen yksitoista kuukautta sitä murhetta ja vaivaa. 

Vaikka olen luonteeltani ikuinen optimisti, niin välillä alkoi tuntua siltä, että jalastani ei enää koskaan tule kunnollista.
Eikö se yhdelle ihmiselle olisi riittävää, että jalkojen päällä oleva on hiukan hanttapuli ja hunsvotti – pitääkö vielä niitten jalkojen liittyen tähän epämääräisen arveluttavaan seuraan.

Marraskuun ensimmäisenä keskiviikkona olin Suikkilassa StreetO-suunnistuksissa iltahämärissä. Töpeksin alussa lampun ja suunnistuksen kanssa. Siitä sisuuntuneena juoksin akillekseni kanssa aivan liian kovaa asvaltilla ja seuraavana aamuna olin pahasti yksijalkainen. Mutta parin päivän päästä jalka toimi paremmin kuin kertaakaan akillesvamman ilmentymisen jälkeen.

Sitten menin sisareni suosituksesta (pakotuksesta?) Kaarinaan fysioterapeutille. Firmaan Relaxion Oy ja siellä yrityksen omistajan Samu Kaukorannan juttusille. Kerroin hänelle historiani – siis lähinnä juoksijana ja suunnistajana. 

Hän kuunteli ja sen jälkeen koputteli pohjetta ja jännettä ja lupasi tehdä parhaansa. Sain fascia-hoitoa, se on jotain sen tyyppistä, että tylsällä haravalla kaavitaan pohjelihasta sellaisella voimalla, johon vain hyvin treenattu kaveri pystyy. Sattui niin saatanasti, mutta en itkenyt. 

Homma toistettiin viikon päästä ja kolmannen kerran kahden viikon päästä. Silloin tosin uhrattiin enemmän aikaa selän hoitoon, sitä kun oli alkanut krampata niin, että pitkään istuminen tuotti tuskaa.

Sain Samulta ohjelman akilleksen ja pohjelihaksen kuntoutukseen. Sitä olen tehnyt erittäin säännöllisesti. Ja se on tuottanut tulosta.

Olen viime päivät tehnyt pitkää juoksulenkkiä, harrastanut intervallijuoksua ja välillä kävellyt. Mitään kipuja en ole enää akilleksessa tuntenut. Ja pikku hiljaa alkaa kuntokin nousta.
Tänään väitän olevani terve!

Olen nyt yksitoista kuukautta tehnyt kaikennäköistä kuntutusta ja käynyt asiasta jopa ihan oikealla lääkärillä. Voisin nyt antaa komean sulan Relaxion Oy:n hattuun ja todeta, että sieltä se parannus löytyi.

Mutta totuus on se, että sinnikäs ja päämäärätietoinen kuntoutus on tuottanut tulosta. Ehkä tämä viimeinen fascia-hoito ja täsmäjumppa pohkeen tervehdyttämiseksi olisi nopeuttanut heti alusta lähtien tehtynä parantumista. 

Mutta tämä nyt menee jo jälkiviisauden imelään piikkiin.

Tilastotiedettä Torreviejasta

Päivän pituus täällä Torreviejassa oli lyhimmillään 9 h 32 min. Siis silloin kun oli talvipäivän seisaus.
Tänään päivä on jo pidentynyt muutamalla minuutilla. Aurinko nousee klo 08.19 ja laskee klo 17.58. Ero Turun päivän pituuteen on yli kolme ja puoli tuntia.

Suurin ero on siinä, että täällä periaatteessa paistaa aurinko joka päivä. Olemme nyt olleet täällä kolme viikkoa. Sadetta ei ole vielä tullut pisaraakaan ja pilvisetkin päivät ovat harvassa. Lämpötilat iltapäivällä keikkuvat tammikuussa hiukan yli viidentoista asteen, joten mitään bikini-kelejä ei vielä ole. Paitsi niille, jotka menevät rantaan tuulensuojaan – he pärjäävät uikkareissa tammikuussakin. 

Käyn aamuisin juoksemassa. Silloin lämpötila on vielä kymmenen asteen tienoissa ja käytän pitkähihaista paitaa. Lämminerioriit pärjäävät lyhyessäkin paidassa.

Torreviejan on varsin kansainvälinen kaupunki. Tuoreen asukastilaston mukaan kaupungissa oli kirjoilla 30.12.2019 kaikkiaan 86.347 henkilöä. Torreviejan asukkaista on espanjalaisia 49.892 eli 57,8 %. Miehiä asukkaista on 42.661 (49,4 %) ja naisia 43.686 (50,6 %). Torreviejassa on kaikkiaan 120 eri kansallisuutta.

Kärjen osalta jakautuivat Torreviejan vierasmaalaiset asukkaat seuraavasti (suluissa tilanne 1.1.2019): Britannia 4906 (4984), Venäjä 4136 (4063), Ukraina 3095 (2991), Marokko 2187 (2391) ja Kolumbia 2033 (1470).

Kolumbialaisten määrän suuri kasvu selittynee maan sisäisillä ongelmilla. Heidän lienee helppo kotiutua Espanjaan, koska heidän kielensä on sama.

Suomalaisia oli täällä kirjoilla 578 (580), määrältään olimme sijalla seitsemäntoista vierasmaalaisten joukossa.

La Matan suolajärvi

Kävimme eilen luontoretkellä La Matan suolajärven rannalla. Se on se normaalin sinisen värinen järvi. 

Meidän toinen – se Torreviejan järvi - on vaaleanpunainen. Väri johtuu Halobacterium-bakteerin pigmentistä. Tämän takia järvessä talvehtivat flamingotkin ovat vaaleanpunaisia. Ne kun syövät järven rapuja, jotka bakteeri on myös värjännyt punaisiksi. Olisiko myös punanahkaisiet intiaanit käyneet täällä ja saaneet silloin nahkaansa oikean värin?
Tällä järvellä ei ole flamingoja, mutta paljon muuta elämää.

Järven ympärillä on luonnonpuisto ja siellä risteilee runsaasti polkuja. Sinne on myös rakennettu viihtyisiä levähdyspaikkoja, joissa voi nauttia eväitään. Myös lintutorneja on on rakennettu.

Luontovaikutelman kruunasi satapäinen lammaslauma, joka laidunsi järven ja takana olevan moottoritien välissä. Mitään aitausta ei lampaille ollut, mutta yhtenä ryhmänä se pysytteli. Ehkä asiaan vaikutti paimen, joka koiran kanssa tarkkaili laumaa lähistöllä.

Osa linnuista oli tuttuja Suomen kesästä, osa oli vieraslajeja. Myös maassa vaellellut orava oli hieman erilainen kuin kotimaassa, väri oli paljon vaaleampi.

Kuvissa pitkäjalka, mustaleppälintu ja lammas.

Tipaton tammikuu

Suomessa harrastetaan voimalla tipatonta tammikuuta.
Ranskan terveysministeriö on kuullut siitä pelkkä hyvää ja yritti lanseerata saman myös Ranskaan.

Siellä viinin tuottaminen on melkoisen laajaa liiketoimintaa ja siitä elantonsa saavat hermostuivat elinkeinonsa horjuttamisesta. Ranskassa hallitus otti lusikan kauniiseen käteen ja puheet tipattomuudesta loppuivat kuin veitsellä leikaten. Jopa itse presidentti kertoi nauttivansa viiniä sekä lounaalla että illallisella eikä aio luopua tästä tavasta.

Me olemme Ullan kanssa harrastaneet tätä urheilua. Mutta olemme tehneet aina periaatepäätöksen, että tipatonta aikaa vietetään vain Suomen maakamaralla. Joten täällä Espanjassa viini virtaa ja olut kuohuaa. Sen lisäksi yömyssyksi minulla on tällä hetkellä Highland Queen viskiä. Litran pullo maksoi maitokaupassa kahdeksan euroa. Parempaakin olen saanut, mutta kun kahteen senttilitraan lisää teelusikallisen vettä, niin kyllä minun makuhermoni ovat tyydytetyt.

Absolutisti Trumpinkin olisi syytä viettää iltahetkensä kunnon skottiviskin äärellä ja jättää TV:n katselu ja twiittaaminen vähemmälle. Saattaisi tämä nero olla hieman rauhallisempi ja maailma paljon parempi paikka.

Toiveissa tietysti on, että Trumpin tapattaman Suleimanin kannattajat hankkivat venäläisen täsmäohjuksen ja posauttavat Trumpin maalliset tomut taivaan tuuliin. Se olisikin kunnon palvelus ihmiskunnalle.

Matkalukemiset

Kun olemme täällä ikään kuin lomamatkalla, niin olen raahannut mukaani hyvin kevyttä kirjallisuutta. Raahaaminen tässä yhteydessä on hyvin kuvannollinen sana, kirjat kun ovat e-kirjoja. Bitit eivät mahdottomia paina tabletin syövereissä.

Ensimmäinen kirja oli Jukka Viikilän Suomalainen vuosi. Ne olivat sellaisia alle sivun mittaisia pakinoita suomalaisesta hulluudesta. Niitä kun luki muutaman ennen nukkumaan menoa, niin johan tuli uni.

Seuraavaksi tuli sitten jo aika paljon painavampaa tekstiä. Nimittäin Stephen Hawkingin Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin. Hawking osaa Esko Valtaojan tavoin kertoa yksinkertaisesti ja kiinnostavasti tavalliselle kengänkuluttajalle asioista, joista hän ei järjellään pysty läheskään kaikkea ymmärtämään. Siis lukija, ei Hawking. Mutta mielenkiintoisesti, välillä piti vastahakoisesti luopua lukemisesta, kun Nukkumatti kehotteli katselemaan eläviä kuvia alitajunnan kautta.

Nyt on jo vuorossa taas kevyempää kamaa. Kari Hotakaisen kertomut Kimistä. Kirja on nimeltään Den okände Kimi Räikkönen. Sain tämän ilmaiseksi Elisa-kirjalta. Ja valitsin ruotsinkielisen painoksen. Olen huomannut, että uutta kieltä, espanjaa, en opi. On siis parempi tuhlata ruutiansa vanhan jo opitun kielen vahvistamiseen. Ruotsia kun tarvitsee aina välillä kesäkunnassamme Nauvossa. Ja siellä Alkossa käydessäni puhun aina ruotsia. He palvelevat paljon paremmin huonoa ruotsia puhuvaa suomalaista kuin suomea höpöttävää äijää.

Sitten kun Kimi on luettu hiirenkorville tabletissa odottaa Jari Tervon Aamen. Se onkin sellainen tiiliskivi, että loma taitaa loppua ennen kuin kirja!

Liisa ihmemaassa

Runsaat pari viikkoa on takana tätä Espanjan arkea ja juhlaa.
Ihmettelemistä on riittänyt.

Täällä Torreviejassa on sitten viime kerran vesijohtovesi muuttunut juomakelpoiseksi. Tosin me kyllä juomme pullovettä, sen verran elämä on opettanut, että Skandinavian ulkopuolella juotava vesi on pullotettua.

Kierrätys on täällä aivan lapsen kengissä. Millekään juomapullolle ei oli panttia, joten ne kaikki laitetaan roskiin. Lasipullot ja metallitölkit omaan jäteastiaansa. Kaikki muu siihen toiseen. 

Kysyin vuokranvälittäjältä minne laitetaan käytetyt paristot. Vastaus oli, että on kait jollakin liikkeellä keräysastioita niille. Siis: on kai! Eli kaikki paristot laitetaan poltettavien roskien joukkoon. On tämä niin ympäristöystävällistä ja ollaan sentään Euroopassa. 

Useimmat koirat kulkevat isäntiensä kanssa vapaina. Ilmeisesti ne kakkivat minne sattuvat – ainakin jalkakäytävät ovat runsaan ulosteen peittämät. Muiden roskien seassa.

On täällä paljon hyvääkin. Ruoka on halpaa. Ihmiset tervehtivät täällä toisiaan. Jos joku ei talomme käytävillä tervehdi, niin se on jonkun turistin lapsi. Kaikki muut sanovat ainakin holaa. Lausutaan ola!, paino jälkimmäisellä tavulla.

Mikroilmasto täällä Torreviejan suolajärvien katveessa on äärimmäisen terveellistä. Me Ullan kanssa olemme sairastaneet sen takia nyt kaksi viikkoa yskää ja nuhaa. Olé !!!

Tekstistä rivien välistä voi siis päätellä, että minkäänlaista koti-ikävää ei ole. Ja internet sauhuaa, kun tutkimme mahdollisuuksia viettää täällä ensi talvena kuusi kuukautta.
Internetistä tulikin mieleen, että kolme vuotta sitten netin toiminta oli todella heikkoa. Tänään se toimii täällä yhtä hyvin kuin Turun esikaupunkialueella.

Uusi vuosi

Selasin vanhoja päiväkirjojani ja tarkistin minkälaisia uudenvuoden lupauksia olen tehnyt. En paljon mitään!

Joten jatkan samaa rataa. Mitäs sitä turhaan tekee jotakin sellaista päätöstä, jota ei kuitenkaan pysty pitämään.

Yritän selvitä hengissä tästäkin vuodesta. Ja menneistä oppineena mahdollisimman terveenä. Ainakin akillesjänteen osalta.

Ulkoilla pitäisi runsaasti, siinä voisi ihan muutaman hölkkälenkin tehdä. Ja kuntoa parantaa. Se on suhteellisen helppo nakki – näin huonossa kunnossa en ole vuotta aloittanut aikuisiällä kait koskaan.

Laitoin Garminiin tammikuun juoksutavoitteeksi 120 kilometriä. Uudenvuoden päivänä jaloittelin jo kahdeksan kilometriä, joten hyvin on alkanut.