Suomessa
harrastetaan voimalla tipatonta tammikuuta.
Ranskan terveysministeriö on kuullut siitä pelkkä hyvää ja yritti lanseerata saman myös Ranskaan.
Ranskan terveysministeriö on kuullut siitä pelkkä hyvää ja yritti lanseerata saman myös Ranskaan.
Siellä viinin tuottaminen on melkoisen laajaa liiketoimintaa ja siitä elantonsa saavat hermostuivat elinkeinonsa horjuttamisesta. Ranskassa hallitus otti lusikan kauniiseen käteen ja puheet tipattomuudesta loppuivat kuin veitsellä leikaten. Jopa itse presidentti kertoi nauttivansa viiniä sekä lounaalla että illallisella eikä aio luopua tästä tavasta.
Me olemme Ullan kanssa harrastaneet tätä urheilua. Mutta olemme tehneet aina periaatepäätöksen, että tipatonta aikaa vietetään vain Suomen maakamaralla. Joten täällä Espanjassa viini virtaa ja olut kuohuaa. Sen lisäksi yömyssyksi minulla on tällä hetkellä Highland Queen viskiä. Litran pullo maksoi maitokaupassa kahdeksan euroa. Parempaakin olen saanut, mutta kun kahteen senttilitraan lisää teelusikallisen vettä, niin kyllä minun makuhermoni ovat tyydytetyt.
Absolutisti Trumpinkin olisi syytä viettää iltahetkensä kunnon skottiviskin äärellä ja jättää TV:n katselu ja twiittaaminen vähemmälle. Saattaisi tämä nero olla hieman rauhallisempi ja maailma paljon parempi paikka.
Toiveissa tietysti on, että Trumpin tapattaman Suleimanin kannattajat hankkivat venäläisen täsmäohjuksen ja posauttavat Trumpin maalliset tomut taivaan tuuliin. Se olisikin kunnon palvelus ihmiskunnalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti