Veni, vidi, vici!!!

Ote päiväkirjasta:
26.1.20, sunnuntai:
Ja jos nyt ensi alkuun täsmennetään: ikimuistettava sunnuntai.
Saattaa hyvinkin olla tämän elämän viimeinen kerta, kun meikäpoika nousee kansainvälisen suunnistuskilpailun keskimmäiselle podiumille – tai yleensäkään podiumille.

Enkä nyt tarkoita sitä, että ihmiskunta tuhoutuisi tähän kiinalaiseen epidemiaan pikaisesti, vaan sitä, että urheilijan lahjani eivät vaan riitä!

Kisa käytiin noin sadan kilometrin päässä Torreviejasta, mutta onneksi meillä oli kimppakuljetus ja matka joutui hienossa ilmassa ja maisemissa.
Pääsimme perille Aguilasin kaupungin satamaan. Parkki oli aivan kilpailukeskuksen kupeessa. Täällä ei ole etukäteen ilmoitettuja lähtöaikoja, vaan lähtöön saa mennä annetussa aikaikkunassa, kun on valmis kisaan.

Pikkuisen venyttelin ja hölkkäsin itseni lämpimäksi muutaman sadan metrin päässä olevalle lähtöpaikalle.
Kartan saatuani vilkaisin sitä ja totesin, että ykkönen on suoraan eteenpäin näkyvissä olevan korkean mäen toisella puolella.

Hapoilla olin jo pahasti ykkösen rastivälin puolivälissä, kun olin kiivennyt noin sata porrasta kohti taivasta. Maalissa totesin, että olisi pitänyt K-pisteestä lähteä heti oikealle tai vasemmalle - jälkiviisaus on kaikkien viisausten äiti!

Reittiviiva punastuu pahasti aina portaiden kohdalla (vihreä väri tarkoittaa juoksua, kellertävä kävelyä ja punainen konttausta) sekä alas että ylös mentäessä. Vasta seiskalla tuli ensimmäinen pahempi töppi, kun rastiympyrässä menin väärään lokeroon. Töppi noin 30 sekuntia – mutta sprintissä se on ikuisuus!

8-9-10 rastit selvisin ehjin nahoin, kasirastilla siirryin jopa kisan johtoon. Mutta sitten olivat maitohapot löytäneet tiensä korvien väliin ja seuraavalla välillä olin sekaisin kuin seinäkello. Virhe maksoi lähes kaksi minuuttia ja pannuun otti rajusti.

Ryhdistäydyin ja jatkoin matkaani maalialueelle ja rastin 12 kautta loppukiekalle. Rastille 13 mennessä nousin kapeaa katua liian ylös ja taas meni pasmat sekaisin. Puolentoista minuutin pummi.

Sitten alkoi helpottaa, loppu pummeitta ja reittiviivan väri oikeanlainen.

Rastilla 19 olin kokonaisajassa kolmantena. Kaksi edellä ollutta jatkoivat vauhdilla matkaansa sieltä kohti rastia 12 ja pummasivat siinä noin 30 sekkaa.

Minä menin heittämällä keulille!!!
On se kiva voittaa kansainvälinen suunnistuskisa. Ja vielä mukavampaa, kun siellä oli mukana myös näitä 65-sarjalaisia poikasia...