Tämä
vähälahjaisen
teini-ikäisen poikalapsen oloinen
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump yritti saada aloitetuksi
kolmannen maailmansodan. Hän
posautti
taivaan tuuliin iranilaisen sotilaskomentaja Suleimanin
ohjusiskulla.
Suleimani oli terroristi ja ansaitsi tulla ammutuksi, ei siinä mitään. Mutta Trump olisi voinut järjestää homman hiukan toisella tavalla.
Nyt Iran kosti terroristin kuoleman ampumalla kasan ohjuksia amerikkalaisten tukikohtiin Irakissa. Ilmeisesti ne oli ohjattu tarkoituksella sellaisiin kohteisiin, että kuolonuhreja ei tullut, vaikka iranilaiset kertoivat alaisilleen, että 80 amerikkalaissotilasta oli saanut surmansa.
Tällä ohjusiskulla iranilaiset säilyttivät kasvonsa ja kun kukaan ei kuollut, myös Trump saattaa jättää iskun kostamatta. Toivotaan ainakin niin.
Jos sotatoimet eivät saa jatkoa, niin valitettavasti Trump saa jatkoa, toisen kauden USA:n presidenttinä. Amerikkalaiset keskimäärin ovat yhtä tyhmiä ja valistumattomia kuin heidän nykyinen presidenttinsä. He äänestävät selvällä äänierolla Trumpin jatkokaudelle.
Johan Jörn Donner sanoi 60-luvulla, että Amerikassa asustaa tyhmänpulskea, uhoava kansakunta. Jos Donner olisi silloin tiennyt jotain Trumpista, hänen lausuntonsa olisi ollut jotakin paljon pahempaa ja häpäisevämpää.
Pitäisi oikein pyytää Jörkalta uutta mielipidettä amerikkalaisesta kansasta ja varsinkin heidän johtajastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti