Lähdin aamulla
suunnistamaan.
Siellä oli kova joukko suomalaisia urhoja ja
yksi hehkeä neito kiertämässä parin viikon takaisen
suunnistuskilpailun rataa. Rasteilla ei ollut rastilippuja, mutta
puissa roikkui pari värillistä nauhaa kertomassa, että olet
oikeassa paikassa.
Kolme ensimmäistä rastia löytyivät ihan suosiolla, vaikka kakkosella lähdin polulta liian aikaisin etsimään rastia.
Kun lähestyin nelosrastia menin väärää isoa notkoa alas.
Tulin aukealle paikalle ja uskoin olevani rastin
lounaispuolella. Kompassi näytti siten ihan väärään suuntaan ja
pyörin ympyrää kunnes paikalle tuli seurueemme neito.
Kysyin
häneltä voisiko hän ystävällisesti kertoa, missä olemme. Hän
kertoi, mutta kertoi kyllä väärän paikan!
Aikani pyörittyäni sain uskon siitä missä olen ja otin suunnan neloselle. Sieltä palasin äskeiselle pyörähtelypaikalle ja kävin hakemassa rastit 5, 6, 7 ja 8.
Ysiäkin pyörähtelin, mutta kaksi seuraavaa rastia löysin ihmeen hyvin.
Matkalla rastille 12 menetin taas otteeni täydellisesti.
Ilmeisesti sitä kompassia saisi hiukan
useammin vilkaista, kun en näköjään enää osaa suunnistaa
karttaa lukemalla.
Muu porukka odotti minua tiellä rastin 13 jälkeen ja lopetin homman siihen.
Olin nöyryytetty mutten nöyrä. Lisäksi hieman harmistunut, vaikka olisi tunteelleni suomenkielessä parempikin sana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti