torstai 30. tammikuuta 2020

Musta keskiviikko


Puhuivat eilen mustasta keskiviikosta Suomessa.
Monestakin syystä.

Ensimmäinen ja tärkein (ehkä?) oli se, että hallitus näyttää siltä, ettei se ymmärrä ja toimi Suomen talouden kuriin saattamiseksi.
Johtuuko se kyvyttömyydestä vai haluttomuudesta, aika näyttää. Ilmeisesti molemmista.

Toisaalta, kun kyseessä on punavihreä hallitus, niin saattaahan se olla, että ne tahallaan päästävät isänmaamme vapaaseen pudotukseen. Työttömyys nousee, elintaso laskee ja kaikkinainen aktiivisuus vähenee. Se tietää sitä, että päästöt ja ympäristön kuormittaminen vähenee ja maapallo pelastuu. Kiittäminen siitä yksin Suomen upealle feministihallitukselle.

Toinen synkkä asia on tämä kiinalainen pandemiaepidemia. Se leviää holtittomasti ja kuolleisuus on suurta. Tämän hetken arvio on, että noin kaksi prosenttia sairastuneista kuolee. Kalastaja Pentti Linkola toteaisi, että
väestön väheneminen on oikeansuuntainen mutta riittämätön. 

Oikea ihmissopulien lukumäärä maapallolle olisi luokkaa alle yksi miljardi. Tämä koronavirus tuskin aiheuttaa niin suurta katoa. Vaan eihän sitä koskaan tiedä.
Vasta on sen suhteen pintaa raapaistu ja tiedot taudin vakavuudesta ovat vielä riittämättömät.

Minulle tämä torstai oli musta. Tai pikemminkin loistava, kun voitin suunnistaessa kilpakaverini Niilon minuutilla suunnistusharjoituksissa. Tulokseni kuitenkin mitätöitiin, koska olin kiertänyt pohjoisen lenkin 4-5-6-7 väärässä järjestyksessä. Mutta ilmeisesti minun suuntani kiertää se lenkki oli vaativampi, joten olin moraalinen voittaja!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti