Nauvoon karanteeniin

Ulla sai koiran lainaksi pariksi päiväksi sillä ehdolla, että viemme sen Nauvoon.

Niinpä salamana kävin kaupassa ja pakkasimme tavarat autoon. Poikkesimme Airistolla ja saimme sieltä mukaamme Friscon. Koira näki meidät ensimmäisen kerran neljään kuukauteen ja heilutti häntäänsä hyvin iloisesti. Tosin se tekee ihan samaa, vaikka olisi ollut poissa vain puoli tuntia.

Ajoimme rauhallisesti lauttarantaan, mutta kun purkaus oli hieman myöhässä niin pääsimme aikaisempaan lauttaan, se lähti pari minuuttia myöhässä.
Mökillä jatkoimme siivousta, tuuletimme vuodevaatteet ja teimme muuta tuiki tärkeää, jotta voimme yöpyä ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

Kun kävin katsastamassa mökin ympäristöä, merikotka teki näyttävän ylilennon. Pari kurkea oli puron vastarannalla ja minä raukka hätistin lentoon saadakseni kuvia.
Perhoset olivat myös heränneet, Näimme suruvaipan, nokkosperhosen ja sitruunaperhosen.

En ole saunonut sitten lokakuun. Nyt laitoin saunan lämpiämään hyvissä ajoin. Ulla ei saunasta välitä, joten minä nautiskelin löylyistä koko rahan edestä. Ai että teki hyvää vanhoille luille saada yllin kyllin lämpöä kehoon.

Riistakamerakin oli lähimetsässä viikon toista. Siellä oli muutama kuva valkohäntäpeuroista.

Grillauskausikin aloitettiin tänään. Uusia perunoita saa vielä odottaa, vaikka Pikku-Nauvossa yksi iso pelto istutettiin jo silloin kun kävimme täällä edellisen kerran.

Töissä koko yön

Kesällä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun jäin eläkkeelle.

Siitä huolimatta tein koko viime yön töitä. Olin tullut autolla pohjoisen suunnasta Seinäjoelle. Oli vähän kiirekin, kun olin tehnyt treffit asiakkaan kanssa meidän hallille, jossa koneemme olivat. Marru oli myös paikalla ja asiakkaat tulivat sopimuksen mukaan. He olivat hankkeissa ostaa valtavan isoa listoituskonetta, joka meillä oli varastossamme. Koneessa oli yksiköitä, joiden paikkaa voi vaihdella tarpeen mukaan.

Koeajoimme heidän kappaleitaan ja mielestäni onnistuimme oikein hyvin. Asiakkaamme porukan vetäjä teki koko ajan muistiinpanoja koneen toiminnasta ja työn laadusta.

Heräsin joskus aamuyöstä tähän uneen, kävin pissalla ja jatkoin nukkumista. Mutta niin jatkui unikin. Joskus viiden aikoihin havahduin jälleen unesta. Olin edelleen myymässä konetta. Asiakas antoi minulle kirjallisen palautteen testeistä. Ne olivat ruotsiksi. En kaikkea ymmärtänyt, mutta sanoma oli se, että koneemme oli kelvoton. Lähtivät pois eivätkä siis ostaneet konetta.

Aamulla kun heräsin lopullisesti, niin katsoin mitä mieltä Oura-sormus oli myyntikeikastani. Se väitti, että uneni laatu oli ihan hyvää ja sitä oli tullut riittävästi.

Ei Oura tiennyt kuinka pahasti se otti meikäläistä pattiin, kun kauppaa ei syntynyt!

Kihlajaiset!

Syksyllä tulee kuluneeksi puoli vuosisataa siitä, kun vaihdoimme kastia. Olimme jonkin aikaa eläneet susiparina urheilulegenda Voitto Hellstenin yksiössä. Mitään kimppakivaa emme harrastaneet, Voti oli silloin lusimassa rattijuopumustaan.

Luterilainen isäni lahjoi meidät aviosäätyyn ja kaikesta kränästä huolimatta liittomme jatkuu ja jatkuu. Kyse on vähän samasta kuin maratonin loppupuolella. Ei millään jaksaisi, mutta kun kannustus on kovaa ja tahto päästä perille, niin maaliin saakka mennään. 

No, meillähän maali ei ole tämä 50 vuotta. Ei sitä tässä vaiheessa enää kumpikaan jaksa vaihtaa ja kivahan se on, että on tappelukaveri kotona.
Me toimimme kuin Suomi, viholliset läheltä ja ystävät kaukaa…

Miniämme Anna käyttää tutkimuksissaan apuna Oura-sormuksia. Ja olemme ymmärtäneet, että niiden avulla voi elämänlaatua parantaa. Ja parhaassa tapauksessa laadun lisäksi myös määrää.

Niinpä päätimme hankkia toinen toisillemme kultahääpäivälahjaksi (komea yhdyssana!) Oura sormukset. Se olikin sitten ensimmäinen lahja hääpäivänä, jonka minä olen saanut. Jollei lahjaksi lasketa sitä, että olen hyvin usein ollut hääpäivänä Lapissa hiihtämässä!

Sormukset ovat nyt vajaan viikon antaneet palautusta unen- ja elämänlaadusta. Mitään mielet räjäyttävää uutta ei ole ilmennyt. Minä nukun kuin pieni porsas ja liikun liikaa. Tästä viimeksi mainitusta sekä Ulla että Oura ovat yhtä mieltä.

Ulla sen sijaan nukkuu huonosti ja liikkuu liian vähän. Tästä viimeksi mainitusta sekä minä että Oura olemme yhtä mieltä.

Suunnistamassa - vaikka vaimo kielsi

Ensimmäinen suunnistus yli kuukauteen. Mitään mahdottomia vieroitusoireita ei sentään päässyt tulemaan.

Näin koronan jyllätessä iltarastit järjestetään omatoimiperusteella. Kartan saa netin kautta, kun on maksanut osanottomaksun. Ja kisailemaan voi lähteä milloin itse haluaa, rastit ovat metsässä toista viikkoa. 

Näin se homma eteni:
K-1: Alamäkeen polkuja ja risukkoja pitkin.
1-2: Sai nousta, matkalla kuljin vitosrastin kautta. Rastilla pieni pyörähdys.
2-3: Tielle, loppu hitaasti kun pohja oli hankalaa.
3-4: Koko matka hitaasti kun pohja oli hankalaa.
4-5: Nousu hyppyrimäen vauhdinottotornin taakse. Siellä oli nainen ulkoiluttamassa koiraansa ja totesi hymyillen, että nousua riittää. Rastille meno hidasta ja epävarmaa, vaikka olin siis siellä jo käynyt.
5-6: Koko matkan vihreällä, jalka ei enää noussut ja siis reitinvalinta päin peetä.
6-7: Polkua pitkin kun täällä metsässä ei huonokuntoinen pysty juoksemaan
7-8: Rastin otto taas päin Prinkkalaa, meni pitkäksi ja virhe varmaan 1 min.
Maali sentään löytyi helposti, kun auto oli melkein sen vieressä.

Nyt ainakin tiedän mitä pitää treenata. Voimaa jalkoihin. Siis voimaa jalkoihin!
Mäkitreeniä, risukossa juoksua ja suojuoksua...

Tosin kiirettä ei ole, kilpailukausi taitaa alkaa vasta ensi vuonna.

Voiko Suomi mennä konkurssiin?

Kansanedustaja Juhana Vartiainen tviittaa, että valtion menot ovat meidän kaikkien menoja. Ja muistuttaa, että valtio olemme me. Kun valtio maksaa, sinä maksat. Ja sinä. Ja sinä. Ja sinä myös. Ja sinäkin siellä, Vartiainen tviittaa.

Hän jatkaa toisessa tviitissään, että vaikka ihminen olisikin pienituloinen tai eläisi tulonsiirtojen varassa, maksaa hän silti heikompina terveys- ja koulutuspalveluina, kalliimpina palveluksina, heikompana sosiaaliturvana ja tiukempina julkisen työnantajan työehtoina.

Vaikea päästä pakoon, ei ole niin että ”muut” hoitaa, Juhana Vartiainen toteaa.

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta vastaa Vartiaiselle olevansa samaa mieltä. Tukien pyytäminen itselle on helpompaa, koska vaikka tuki olisi kansantalouden kannalta tarpeeton, niin se jää silti itselleen. Sen sijaan tuista päättävät ovat vaikeassa paikassa, koska isoja päätöksiä on pakko tehdä nopeasti, Kaukoranta toteaa.

Joka tapauksessa Suomen valtio joutuu ottamaan monen monta miljardia lisävelkaa, jotta tästä koronahelvetistä päästään nousuun. Ja se velka meidän on maksettava takaisin, tavalla tai toisella myös meidän eläkeläisten. Se tarkoittaa, että eläkkeiden ostovoima tulee alentumaan dramaattisesti. Hyi hemmetti tätä tulevaisuutta!

Poliitikkojen on päätettävä miten nämä miljardit jaetaan. Ja kun poliitikot tiedetään, niin omille sidosryhmille ne isoimmat summat menevät. Oikeudenmukaisuus tulee olemaan varsin kaukana. Hyi hemmetti tätä tulevaisuutta!

Mutta koko maapallo on samassa veneessä. Jokainen maa joutuu ottamaan velkaa mielettömiä summia. Herää kysymys mistä ne rahat otetaan. Vai onko niin, että se on sitä virtuaalivaluuttaa, jota ei tarvitse ottaa mistään. Hyi hemmetti tätä tulevaisuutta!

Hiihtovaellus Käsivarren Lapissa

Eilen illalla luontoradiossa ihmiset saivat kertoa kokemuksistaan luonnossa. En soittanut sinne kertoakseni seuraavan tarinan.

Olimme veljeni Matin kanssa Käsivarren Lapissa hiihtovaeluksella. Lähdimme matkaan Kilpisjärveltä parikymmenkiloinen rinkka selässä neljäkymmentä vuotta sitten huhtikuun alussa. Ensimmäisen yön nukuimme Tierbmisjärven rannalla autiotuvassa. Perinteiseen tapaan tyhjensimme siellä punaviinipullon ja toisen rinkka keveni kilolla.

Aamulla jatkoimme matkaa tavoitteena Puoiddesoaivin autiotupa, matkaa sinne oli noin 20 kilometriä. Rinkan kanssa vauhti on noin neljä kilometriä tunnissa, siellä kun ei ole latuja ja pitää löytää joko poromiesten kelkkaura tai nousta rinteeseen, missä on hankikanto.

Parin tunnin jälkeen alkoi sataa räntää ja tuuli voimistui lähes myrskyksi. Aitoina erämiehinä päätimme keittää kahvit spriikeittimellä. Kaivoimme kuopan lumeen ja louevaate suojanamme aloitimme veden sulattamisen. Valmista ei tullut, kastuimme, kurkku ei kastunut ja alkoi kylmyyskin haitata. Päätimme jatkaa matkaa, purimme leirin, nostimme rinkat selkään ja matkaan. 

Siinä vaiheessa Matti huomasi, että hänellä oli kädessään märät villavanttuut. Sormemme olivat aivan kohmeessa ja totesimme, että hiihdetään itsemme lämpimiksi ja vaihdetaan aina välillä hanskoja, mulla oli kädessä kunnon rukkaset.
Puolen tunnin jälkeen pystyimme avaamaan Matin rinkan ja sieltä löytyi kuivat käsineet.
Matka jatkui, näkyvyys oli huono, mutta koko ajan tiesimme missä olimme. 

Aika lähellä yöpymismökkiämme oli Raittijärven lappalaiskylä. Hiihdimme siihen suuntaan toivoen, että siellä oli joku paikalla pelastamassa henkemme – se kun oli talvisin yleensä autio. Iloksemme yhdestä mökistä nousi savua ja hiihdimme pihaan.

Sisällä oli lappalaisukko ja nöyrästi kerroimme tarinamme ja kysyimme saisimmeko tehdä hänen kammarissaan hiukan ruokaa ja kuivatella vaatteitamme, jotta voisimme jatkaa matkaa. Pyyntöä avustimme nostamalla rinkasta pullon konjakkia. Otimme ryypyn ja teimme ruokaa. Samalla taivas selkeni ja myrsky laski.

Kysyimme isännältämme autiotuvan tilannetta ja rivien välistä annoimme ymmärtää, että olisimme valmiita yöpymään hänen seurassaan. Ukko kertoi, että nythän on hieno ilma ja kuu valaiseen tietämme majalle, kun ilta oli jo aika pitkällä. 

Siis rinkka selkään ja taipaleelle. Autiotupa löytyi ja pääsimme sisälle. Meille oli yllätys, että se ei enää ollut talvihuollettava. Kaikki irtonainen puutavara oli jo poltettu, joten maja oli kylmä ja kylmemmäksi muuttui, kun yöllä pakkasta oli jo kaksikymmentä astetta. Vaikka meillä oli hyvät makuupussit, niin elämäni kylmin yö se oli. 

Mutta aamun siellä näimme, vaatteet niskaan, orrelle kuivumaan laitetut ja jäätyneet villasukat hakattiin notkeiksi, aamupala suuhun ja matka jatkui.

Jos oikein muistan, seuraavana päivänä hiihdimme maantien lähistölle autiotupaan ja seuraavana aamuna maantielle ja bussilla Hettaan.
Sieltä Pallastunturien yli parilla yöpymisellä Muonion tunturihotelliin, jonka pihassa meillä oli auto. 

Karttana meillä oli maastossa oheinen korkeuskärillä varustettu maantiekartta vuodelta 1976.

Koronan ensimmäinen uhri

Uskollinen työmyyrämme Opel Astra, vm. 2001, on nyt koronan myötä siirtymässä auojen taivaaseen. 

Hankin kärryn ihan itselleni, kun yrityskaupan jälkeen en enää tarvinnut edustuksellista autoa. Opeleita minulla oli ollut aikaisemminkin ja olin ollut hyvin tyytyväinen tähän aliarvostettuun saksalaiseen. Pari kolme vuotta sen kanssa ajelin. Kun Ullan auto oli tullut romutusikään, niin annoin Opelin hänelle ja hankin itselleni toisen auton. Nyt en millään saa päähäni, minkä merkkiseen autoon silloin päädyin.

Auto siirtyi siis Ullan käsiin ja vuotuiset kilometrit vähenivät oleellisesti.
Pari viime vuotta auto on ollut pääasiassa Juhan käytössä. Kilometrejä ei autolla vieläkään ole kuin alle kaksisataatuhatta. Mutta alusta on kärsinyt vuosien suolauksesta. Tänään Juha oli ollut katsastamassa autoa ja sieltä tuli hylky. Katsastusinsinööri suositteli auton antamiasta jonkun tee-se-itse-miehen käsiin, joka saattaisi saada pohjapanssarit vielä siihen kuntoon, että joku suosiollinen katsastusmies päästäisi sen läpi.
Autoa on huollettu, joten sen moottori jyllää vielä riemukkaasti.

Tämä tyttö, joka toimii Suomen pääministerinä, antoi eilen pakit Saulille ja hänen Nyrkki-ajatukselleen.

Yön yli nukuttuaan ja siinä Marinin ajatuksien marinoituessa, hän tänään herätessään löysi huiman idean. Hän laittoi töpinäksi ja keksi ihan itse perustaa Nyrkin selvittämään koronan aiheuttamia ongelmia.

Marinille ei ollut ongelma keksiä tänään Saulin idea omanaan. Mutta niinhän sossut ovat maailman sivu toimineet – käsi toisen taskussa!