maanantai 8. marraskuuta 2021

Hytti numero 6

Tänään ehdin juoksemisen ohella nauttimaan myös korkeakulttuurista.

Ensin kävimme kolmen vuoden päästä sata vuotta täyttävässä Teini-ravintolassa nauttimassa ihan hyvästä ateriasta.

Sieltä siirryimme Kaarinan kaupunkiin. Tarkemmin sanottuna Piispanristillä avattuun elokuvateatteriin. Nimi laitoksella on Kino Piispanristi. Paikassa on neljä salia.

Elokuva oli nimeltään Hytti numero 6. Se on palkittu ihan hienoilla alan palkinnoilla. Sehän ei tietenkään tarkoita, että filmi olisi hyvä tai viihdyttävä – useasti päinvastoin.

En olisi varmaankaan ollut kovin innoissani sitä katsomaan, jollei omassa historiassani oli matka venäläisellä Idän pikajunalla Moskovasta Ufaan Ural-vuoriston kainaloon. Ja onneksi myös takaisin parin viikon päästä.

Me teimme matkan maaliskuussa ja silloin oli hieman valoisampaa kuin elokuvassa.
Junavaunu elokuvassa oli vielä nuhruisempi kuin todellisuudessa. Mutta juna vessoja ei näytetty ihan todellisina. Värit ja haju puuttuivat – niihin kun meni, niin hätä siirtyi vuorokaudella!

Joka vaunussa oli vaunuemäntä, joka hoiti vaunun lämmityksen. Välillä se oli kylmä kuin ryssä helvetti ja välillä kuuma kuin länsimaiden helvetti. Ja tsaikkaa sieltä sai. Votkat piti olla itsellä mukana. Tai käydä ostamassa asemalta. Joka asemalla pysähdyttiin ja aikaa oli ostella ruokaa ja juomaa.

Mutta aikataulu piti, se oli tehty aika väljäksi, tuhannen kilometrin matkaan meni puolitoista vuorokautta.

Matka tehtiin kuuden miehen porukalla. Yhteistyökumppanimme venäläinen Valeri Sheinkmann oli matkan johtaja. Meitä suomalaisia oli viisi, tulkkinamme oli Juergen ja me muut edustimme Eurotecin rautaista porukkaa.

Venäjällä ei tunneta mies- ja naispaikkoja makuuvaunuissa. Paluumatka tehtiin neljän hengen hyteissä. Toisessa oli valmiiksi kaksi venäläistä naista. Kun aloimme majoittua niihin, niin Valeri otti minua käsipuolesta ja johdatti minut naisten hyttiin. Hän tuli sinne myös itse ja kertoi, että ei noista neljästä ketään voi millään päästää naisväen kanssa samaan hyttiin.
Olin samaa mieltä.

Niin – hyvä elokuva se oli!

Tämä kuva ei ole hytistä vaan pysähdyksestä matkan varrella.



sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Viikon vanha putki

Tänään oli taas vuorossa hieman pidempi juoksulenkki.

Marrasputki on edennyt hyvin, koossa on jo kilometrejä yli viisikymmentä. Joten tavoite kaksisataa marraskuussa voi hyvin.

Hiukan akilles kipuili pari päivää sitten mutta Voltaren ja venyttely auttoi.
Tänään penikat alkoivat valittaa pitkiksen puolen välin jälkeen.

En tarkoita niitä huonosti kasvatettuja äitien pikkupoikia vaan säären ulkosyrjän lihaksia.
Kun yhtäkkiä lisää viikon juoksukilometrit nousevat kaksinkertaisiksi, niin lihaksisto alkaa esittää omia mielipiteitään kipuilemalla.

Eikä nyt saisi sairastua. Ensi viikolla kun yösuunnistuskilpailut keskiviikkona, torstaina ja lauantaina.
Voi olla että passaan tuon torstain sprinttisuunnistuksen, vaikka se olisi minulle kyllä kaikkein mieluisin.

Lenkillä ehdin tutkailla luonnon ihmeitäkin.

Ensin ihailin yhden linkkimaston päällä kahden korpin pesänrakennusta. Ilmeisesti lämmin syksy on saanut hormonit hyrräämään. Mutta ensi viikon pakkaset saattavat ehkäistä munimista.

Sitten katselin Piispanristillä vanhan vedenpumppaamon vieressä hiekkakuopan reunalla kasvavaa mäntyä. Kun hiekkaa oli otettu joskus vuosikymmeniä sitten, olivat männyn juuret paljastuneet. Nyt ne ovat edelleen ilmassa ja maassa on näkyvissä uudet pintajuuret.

Tässä sitä on ihmettelemistä mikä juuri kuuluu millekin puulle!

Tuolla huipulla ne kaksi korppia seuraavat meikäläisen kuvaamista.

Pakko oli hiukan kierrellä lopussa, että sain 1,5 h täyteen.
Se kun on tämän ikäisen vanhusurheilijan pitkän lenkin alaraja!
Hiljaa menin ja Garmin kertoi, että olen täysin palautunut huomenna aamulla klo 08.00.


torstai 4. marraskuuta 2021

Kulttuurikävely

 Olin autokuskina ja sain tunnin aikaa kierrellä kaupunkia Aurajoen rannoilla.

Lähtöpisteeni oli TYKSin silmäosaston parkkipaikalta. Suuntasin kulkuni Tuomiokirkolle ja edelleen Aurajoen yli. Kirjastosillan jälkeen kiipesin Vartiovuorelle jyrkkiä portaita pitkin.
Vanhus ei voinut ottaa edes kaiteesta tukea, kun se oli niin märkä ja hanskat olisivat kastuneet.

Ylhäällä katselin Tähtitornia ja alhaalla näkyvää Tuomiokirkkoa. Mietiskelin sitä, miltä näiden rakennusten havainnekuvat olivat mahtaneet näyttää. Ja oliko lopputulos parempi vaiko kenties huonompi – kuten Turussa on tapana.

Ja myös se tuli mieleen, että pitikö urakan budjetti loppuun saakka. Vai pystyikö silloinen grynderi kusettamaan rakennuttajalta hinnan kaksin- vai kymmenkertaisena – kuten Turussa on ollut tapana.

Löysin myös tykin vuorelta. Se sojotti kohti Leningradia, joten se on pystytetty ennen Kekkosen aikaa.

Palailin leppoisaa vauhtia alkupisteeseen ja kiersin vielä sairaalarakennusten välimaastossa ihmetellen, miten paljon näitä sairaita maassamme oikein on.

Kun tulin autolleni, emäntä tuli samalla ulos sairaalan ovesta. Verrattoman hieno ajoitus. Varsinkin kun frouva kertoi, että hänen kännykkänsä lienee kotona, kun ei löytynyt käsilaukusta.
Sopimus kun oli sellainen, että hän soittaa minulle sitten kun silmän laserointi oli valmis.

Tuomiokirkko hieman erilaisesta kuvakulmasta

Tähtitornin takapiha.

Tykin suuntaus on itään, vaikka silloin kun olin intissä, vihollinen tuli harjoituksissa lännestä.

Reitti

Åbo Akademin edustalla J.J. Wecksellin patsas.
Hän oli menestyksellinen ja lahjakas runoilija, jonka ura päättyi lyhyeen.
Hän vietti yli puolet elämästään suljetulla osastolla.


Street Orienteering, Kohmo

Kävin taas eilen suunnistamassa korttelirasteilla. Tämä tapahtui pimeässä, se toi pientä vaikeutta tehtävään.

Mutta aina ei käy niin kuin haaveillaan.
Olen tänä vuonna päättänyt käydä näissä geimeissä kaikki yli 50 pisteen rastit.

Jo reittiä suunnitellessa totesin, että nuo Aurajoen pohjoispuoliset rastit olisi pitänyt jättää paremmille juoksijoille. Mutta eihän se ole Suomen mies, joka ei aina välillä iske päätään Karjalan mäntyyn, joten pitkä kierto oli edessä.

Ensin lähdin pimeyden huumassa väärään suuntaan, mutta korjasin sitten suunnan rastille 53.

Sitten 33, 54, 46, 55 ja suunta Aurajoen yli.

Sillasta pohjoiseen olisi ollut 46 pisteen rasti, mutta kun katsoin jo tässä vaiheessa kartan mittakaavan, totesin että nyt lyhyintä kiertoa maaliin.

Joten suunnaksi rasti 56 ja osaksi pahuksen kuraisia polkuja pitkin.

Moottori alkoi käydä aika kuumana ja matka jatkui rastien 52, 42, 44, 21 kautta rastille 51. Primäärinen tavoite oli saavutettu, viiskymppiset plakkarissa.

Kartan tutkimisen jälkeen suunta maaliin ja urku auki. Voimat oli jo kulutettu eikä vauhti riittänyt aikataulun mukaiseen suoritukseen ja virhepisteitä ropisi pussukkaan mahdottomasti.

Mutta hyvän VK-lenkin sain aikaiseksi!



keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Hölmöläisten kotikaupunki

Vein Ullan tanssimaan Itäiselle Pitkäkadulle ja kävelin itse ihailemaan Turun uusinta turistinähtävyyttä Logomon siltaa.

Tämä kävelysilta johtaa ratapihan yli. Se alkaa kaupungin puolelta Ratapihankadulta ja sieltä rautatien puolelta, jossa ei asu kukaan ja jossa ei ole kävelyliikenteelle kulkuväylää. Päästäkseen sillan alle joutuu ylittämään nelikaistaisen, Turun vilkkaimman kadun.

Kävelysillasta ulottuu kadun yläpuolelle lyhyt tötsä mutta jalankulkijan matka loppuu tähän tötsään. Ulos pääsee portaita pitkin ratapihalle.

Sillan hankkineet ja päättäneet ihmiset pitäisi vielä mielentilatutkimukseen tästä hölmöläisen hommasta.

Ja myös siitä, että alun perin parin kolmen miljoonan hanke tuli lopulta maksamaan 21,5 m€.
Me veronmaksajat kiitämme ja arvostamme näitä hölmöläisiä, jotka olemme valinneet tätä kaupunkia johtamaan.

Mutta riittäähän lopuille viidelle miljoonalle suomalaiselle hauskuutta useammaksi vuodeksi.
Ainakin siis siihen saakka, kun seuraava isompi urakka rakkaassa kotikaupungissa kusee.

Me turkulaiset emme enää jaksa nauraa.

Kuvassa on nähtävissä tämä tötsä.
Jos siihen laittaisi oven, niin ovesta voisi pudottautua toiseen suuntaan
(kuin kuvassa näkyvä oikealle kiitävä keltainen linjuri)
matkaavan linjuriauton katolle.

Sillan alla näkyy viisi uutta punatiilistä kerrostaloa.
Niiden ratapihalle oleva seinä on harmaa umpiseinä.
Jotkut joutuvat asumaan noissa! 😂


tiistai 2. marraskuuta 2021

Liian paljon liian nuorena?

 MTV:n uutisten mukaan:

Viestinnän valmentaja Katleena Kortesuo suoltaa blogissaan kritiikkiä pääministeri Sanna Marinin (sd.) nykyisestä viestintätyylistä. Kortesuon mukaan Marinin viestintä on "ylimielistä" ja osoittaa "pikkusieluisuutta".


Aiemmin Kortesuo on ylistänyt Marinin viestintätaitoja ja käyttänyt Marinin tyyliä jopa esikuvana nimittäen sitä "sannamarinmaiseksi viestinnäksi".
Kortesuon mukaan suunta on nyt muuttunut maaliskuusta lähtien.

Tämä ei ole enää pääministerin eikä johtajan puhetta. Tämä on katkeraa nälvintää. Pääministeri kohdistaa ylimielisen heiton koko kansalle, vaikka vihapuhetta suoltaa vain pieni, typerä osa suomalaisista, Kortesuo kirjoittaa blogissaan.

Pääministerin vastaus niin sanottuun aamiaiskohuun on Kortesuon mukaan "turhautuneen marttyyrin viestintää".
Aamiaiskohun yhteydessä Marin on todennut, että hänellä on muutakin tekemistä kuin "käydä läpi tämänkaltaisia asioita julkisuudessa päivä- tai viikkotolkulla".

Marin julkaisi hiljattain Instagram -tilillään päivityksen, jossa viitattiin suuriin ikäluokkiin.
Boom – boom – boomeri, jäitä hattuun, ota coolimmin, Marin kirjoitti siteeraten laulunsanoja.

Marin on myöhemmin selittänyt tätä huumorilla, mutta Kortesuon mielestä tällainen päivitys ei ole pääministerin eikä johtajan puhetta.
Tämä on ikäsyrjivää, ageistista (=vanhuuden pelkoa) viestintää, jossa pääministeri mitätöi saamansa kritiikin kommentoimalla kriitikoiden ikää. Jostain syystä pääministeri päätti, että ilkeily on oiva viestinnän metodi, Kortesuo kirjoittaa.

Kortesuon mielestä Marinin esiintymistapa on vaihtunut vuoden aikana "someäksyilyyn ja nälvimiseen".
Hän pohtii, onko koronatilanteella ollut vaikutusta asiaan – vai onko kenties julkinen kehu herättänyt pääministerissä ylimielisyyttä.

Kortesuo kirjoittaa asiaa.

Minä ilmaisisin asian hieman suoremmin: on noussut kusi päähän. Liian paljon liian nuorena – neito uskoo olevansa tämän päivän Messias.




maanantai 1. marraskuuta 2021

Marrasputki

Kuukausi vaihtui marraskuuksi.

Ja sen mukana alkoi Marrasputki – ties monennenko kerran!

Enää ei kerätä sitä, kuinka monta kertaa pystyt kuukauden aikana juoksemaan puolen tunnin lenkin. Nyt riittää Hall of Fame’en pääsyyn, kun tekee yhden 25 minuutin juoksulenkin joka päivä.

Kun lukumäärää ei kerätä, ajattelin kerätä kilometrejä. Tavoite on 200 km kuukauden aikana juoksua, onneksi suunnistuskin luetaan juoksun piiriin.

Sää oli loistava tähän harrastukseen. Ilma kostea, lähes tyyntä ja lämpötila hiukan alle kymmenen astetta.

Juoksin hiljaa, noin kahdeksan minuutin km-vauhtia. Se salli aina välillä ottaa muutaman kävelyaskeleen. Ajoitin ne jyrkimpiin ylämäkiin. Sillä tavalla voi päästä terveenä joulukuulle!

Tein ensimmäisenä päivänä pitkiksen, yli 12 kilometriä. Se oli niin paljon, että loppumatkalla aloin jo nähdä näkyjä – valtavan hirven voimajohtolinjan alla.

Otin siitä todisteeksi kuvan. Hiukan oli hoikat takajalat mun hirvelläni!

Näitä sitten vielä 29 kpl marraskuussa?

Hirvi tämä on. Tai sitten mammutti!