Muumeja ja jalopenoa

Tänään vaihdoin ruumiin kulttuurin hengen ravintoon.

Ulla halusi elokuviin katsomaan miten Tove Jansson oli varttunut naiseksi ja muumien piirtäjäksi 40-luvun lopulla ja 50-luvun alussa.

Hän kasvoi Helsingin ruotsinkielisten kulttuuri-ihmisten seassa.
Kun itse syntyi ja vietti lapsuusvuotinsa näinä vuosina, joutui hieman ihmetellen katsomaan millaista elämä oli silloin pääkaupungin kulttuuripiireissä.

Ihmetellä piti miten nuori Tove ehti tekemään taidetta ja muumipiirroksia, kun aika tuntui menevän lähinnä alkoholin ja seksijuhlien parissa. Ilmeisesti sodasta selviäminen aiheutti sen, että seksuaalinen kanssakäyminen oli vilkasta eikä kaikessa kiireessä ehditty katsomaan kumpaa sukupuolta seksikumppani sattui olemaan.

Ainoa tuttu piirre lapsuudestani oli se, että tupakka kuului koko ajan suupieleen, sitä kului suunnattomasti.

Aikuistuttuaan Tove rauhoittui ja vakiintui yksiavioiseen suhteeseen. Siihen aikaan kahden naisen liitto lienee ollut aika paljon harvinaisempi kuin nykyään.

Elokuvan päätyttyä siirryimme kadun toiselle puolelle Pancho Villa ravintolaan.

Minä pidin meksikolaisesta ateriasta, mutta Ullalta ruoka jäi syömättä liian mausteisena. Toiste emme sinne mene Ullan kanssa, minä kyllä voisin käydä siellä tutkimassa muutakin ruokaa listalta kuin pippuripihviä. En minäkään kaikkea annoksen jalopenoa siirtänyt sulatettavaksi.

Ikkunapöytä ja meksikolainen valaisin.

Hapenottokyky

Viikonloppuna olen leikannut pensasaitojamme. Se on tottumattomalle raskasta työtä, varsinkin kun ne jätteet täytyy haravoida ja kantaa taloyhtiön pihalla olevalle lavalle.

Illan jo hämäsrtyessä päätin lähteä pienelle lenkille.

Laitoin sykemittarin päälle ja Garminin päivityksen myötä se laite on alkanut ehdottelemaan lenkkejä. Edellisinä päivinä olen passannut ne, mutta tänään menin lankaan ja tein kellon lenkin: 10 min verryttely, 2x17 min vetoa keskivauhdilla 5.50.
Välissä palautus ja loppuverryttely.

Verryttely-juoksu sujui hyvin, kun haarukka oli suuri.
5.50-vauhtinen osuus alkoi pitkällä loivalla ylämäellä ja jäin vauhdista heti. Kello näytti, että olen punaisella alueella, mutta ruoskaa siltä ei löytynyt. Joten juoksin ensimmäisen vedon vauhdilla 6.20 ja lopetin treenin siihen.

Vaikka en jaksanut tehdä Garminin ehdottamaa lenkkiä, niin Garmin nosti hapenottokykyni tason numeroarvoon 43 ml/kg/min.

Kellon mukaan kuntoni alkaa olla samalla tasolla kuin ennen akillesmurheitani. Todellisuudessa siihen kuntoon on vielä matkaa.

Viime vuoden kesällä kuntoni oli 36, joten treenattu on ja jotain olen tehnyt oikeinkin.

Tämä ilmoitus tuli mittariin siis sunnuntaina 25.10.20.

Street-O suunnistus

Suunnistuskausi on loppu, mutta tänään alkoi talvisuunnistuskausi ja Street-O kisat. Ne jatkuvat koko talven ajan.

Kilpailukeskus oli Piispanristillä, linnuntietä kolmen kilometrin päässä kotoa. Olen alueella lenkkeillyt, mutta ihan silmät kiinni en siellä sentään pysty juoksemaan.

Ensimmäinen rasti oli 22, aluksi piti hiukan töppäillä ja tein laajan kierroksen. Tämä pimeä suunnistus vaatii hiukan opettelua.
54-53-36-42-34 meni ihan suunnitelmien mukaan.

Lähtö 34:lta pallo oli hiukan hukassa ja piti oikein kompassin kanssa varmistella mistä tulen ja minne menen.

35:lla kävin ensin sisäpihalla, mutta tarkemmin karttaa lukiessani palasin takaisin kujalle ja löysin rastin.

Rasti 43 OK, sitten alkoi sataa ja jätin sokeana 24 käymättä.

Rasti 55, kartasta en nähnyt mitään, mutta löysin sentään perille. Piti vastata kysymykseen sähkötolpan numerosta. Minuutin hain sitä ja löysin.

33 jälkeen sade heikkeni ja aloin nähdä kun puhdistin silmälasini. 23:lla huomasin, että aika riittä hakea myös rasti 52. Siinäkin hukkui pari minuuttia, kun etsin pusikossa kohdetta. Aika riitti sentään hyvin tunnin alitukseen.

Tämä on hauska iltaharrastus, mutta tumman kartan lukeminen otsalampun valossa on vaikeaa. Vaikeutta lisää se, että vastaukset pitää kirjoittaa kartan kääntöpuolelle ja palaaminen takaisin kartan puolelle aiheuttaa hakemista missä ollaan ja minne mennään.

Punaisella merkityt ovat rasteja joilla kävin.
Lilan värisillä en käynyt, niistä sai liian vähän pisteitä.

Kaarinan Syysmaraton

Eilinen päivä kului rattoisasti Kaarinan Syysmaratonin järjestelytehtävissä.

Ensin pari tuntia parkkeerauksen ohjausta.
Sitten siirryin tien risteykseen valvomaan autoliikennettä ja antamaan juoksijoille etuoikeus edetä vapaasti kohti 42,2 kilometrin taivalluksen jälkeen koittavaa maalia. Vaikka olihan siellä kympin ja puolimaratonin juoksijoita myös mukana.

Koronan takia lähtöjä oli porrastettu ja vajaan puolen tunnin aikana oli viisi lähtöryhmää.
Se tarkoitti sitä, että kun paikkamme oli kahden kilometrin päässä lähdöstä, niin yhtään lepohetkeä ei tullut. Jakkaralla ei ehtinyt istumaan mutta juomaan sentään pystyi.
Paljon oli tuttuja juoksemassa. Kaikkia en ehtinyt edes joka kierroksella havannoimaan, mutta monille tuli annettua asiantuntevaa kannustusta.

Kumppanini risteyksessä oli Kalliolan Pertti. Hän on samaa rautaista ikäluokkaa -47 kuin minäkin. Hän vaan on paljon lahjakkaampi juoksija.

Maratoneja hänellä on takana puolentoista sataa ja paras aika lähellä kolmea tuntia. Mutta maraton on hänelle liian lyhyt matka, miehen bravuri on 12 tunnin ultrajuoksu.
Kaksi vuotta sitten hän juoksi Kaarinassa siinä ajassa matkan 109,4 km. Tulos on kautta aikain toiseksi paras yli 70-vuotiaiden sarjassa ja jää maailmanennätyksestä vain kaksisataa metriä.

Sää oli mitä parhain juoksijoille ja myös meille toimitsijoille. Aamulla oli aste pakkasta, mutta lämpötila nousi yli viiden asteen kilpailun kuluessa. Tuulta ei ollut lainkaan.

Mutta oma kuntoni on vielä niin heikko, että kun olin kuusi tuntia jalkojeni varassa, sen jälkeen olin illalla aivan puhki. Vanhuus ei tule yksin!

Maratontilastoni

 23.10.20, perjantai:

Selailin hiukan nettiä ja löysin sieltä maratontilastoni.
Juoksija-lehden tialston mukaan olen juossut 48 maratonia, siellä ei ole huomioitu ultrajuoksujen maratonaikoja.
Parhaiden maratonieni tilasto näyttää tältä:

Ilkka Lainema, 1947

oma ennätys : 4:29:27 | maratonien määrä : 48

Tulos	Sija tilastossa	Kilpailu
3:36:19	16	Italia Memorial Enzo Ferrari	M60-64	Carpi
3:37:40	77	Hamburg	M60-64	Hamburg
3:46:52	225	Ruska	M60-64	Kittilä
3:47:23	8956	Hamburg	M65-69	Hamburg
3:48:17	138	Yyteri	M60-64	Pori
3:48:42	137	Kaarinan Syys	M60-64	Kaarina
3:48:43	99	Masku	M60-64	Masku
3:48:58	2716	Stockholm	M55-59	Stockholm
3:49:54	23	Rinki	M65-69	Uusikaupunki
3:50:38	11	Rinki	M65-69	Uusikaupunki
3:51:26	29	Pomarkun	M60-64	Pomarkku
3:52:03	2756	Stockholm	M55-59	Stockholm
3:53:02	54	Dublin	M60-64	Dublin
3:53:05	2773	Stockholm	M60-64	Stockholm
3:56:39	4027	Helsinki City	M60-64	Helsinki
3:57:32	221	Kankaanpää	M60-64	Kankaanpää
3:57:32	383	Paavo Nurmi	M60-64	Turku
3:57:41	107	Budapest Int'l	M55-59	Budapest
3:58:27	48	Salo	M60-64	Salo
3:58:35	3062	Stockholm	M55-59	Stockholm

Varsin tasaisia aikoja olen nakutellut, 20 kertaa alle neljän tunnin.

Tiedoksi niille, jotka ihmettelevät kovia aikojani, kyseessä on ikähyvitetyt juoksuajat. 

Hieronnassa

Eilinen juoksu antoi ymmärtää, että kropan alapuolella on kaksi raajaa ja että niissä on jopa lihaksia.

Siispä oli aiheellista mennä taas hierotuttamaan jalkojen lihakset. Vastahan siitä on noin kaksikymmentä vuotta kun niitä edellisen kerran hoidettiin.

Oppitunnin kivun sietämisestä minulle antoi Samu Kaukoranta, Relaxion Oy:n vetäjä. Hän antoi viime syksynä hoitoa akillesjänteilleni, varsin onnistuneesti.

Vajaan tunnin kestin hoitoa kuin mies. En itkenyt enkä huutanut.
Hoidon aikana meillä oli niin paljon asiaa, etten kysellyt mitään lihasteni kunnosta.

Sitten kun olin selvinnyt hengissä käsittelystä, kyselin tilannetta. Samu totesi, että kyllä näillä jaloilla on todistettavasti juostu ja sekä lihakset että akillesjänteet ovat hieman kireät. Kysyin, että oliko tuo ikäänkuin positiivinen asia. Hän totesi että valitettavasti ei.

En vielä tilannut uutta aikaa, vaan lupasin palata asiaan sitten kun olen toipunut tästä.
Kyselin myös miten saisin helposti ja mukavasti jalkoihini voimaa, jotta voisin edetä vauhdikkaasti metsässä, suolla, risukoissa ja ylämäissä. 

Kertoi sen mitä pelkäsinkin: ei mitenkään. Se kuulemma vaatii itsensä kiusaamista, voimaa ei saa saa sohvalla makoilemalla.

Joten se sitten jää hankkimatta… 😂

Garmin kehuu, ei tarvitse itse sitä tehdä...

Aamulla sateli hiljalleen vettä ja lämpötila oli niukasti plussan puolella, kun lähdin lenkille.

Sade kyllä lakkasi aika pian, mutta pikkuisen olkapäät ja hartiat saivat kosteutta. Kohtuullinen tuuli teki matkanteosta ikävän kun hartioita ja olkavarsia palelsi. Pitänee jatkossa pukeutui siten kuin olisi talvi.

Kiersin ensin pururadan ja siirryin sitten hiukan helpommalle alustalle. Myötätuulessa aurinko alkoi hiukan jo lämmittää ja päätin jatkaa kympin täyteen, kun juoksu tuntui kulkevan.

Kun tallensin lenkin, niin Garmin päätteli, että kuntoni on noussut. Antoi tällaisen ilmoituksen:
Maksimaalinen hapenottokykysi on 42, mikä on erinomainen, kun sukupuoli on miehet ja ikä on 70-79.
Kuntoikäsi on 37.
Se on ylin 10 % ikäistesi sukupuolesi edustajien joukossa.

Suhteellisen ylpeä voi olla tuosta kuntoiästä. Vaikka pitääkin muistaa, että nykynuoriso syö pullaa ja kuntoilee kännykkää näpytellen. Itse asiassa vaimo väittää, että niinhän minäkin toimin!

Garminin mukaan hapenottokykyni oli kaksi vuotta sitten ennen akilesvammaa 44, joten hiljalleen alkaa kunto palautua.

Jospa laittaisi tavoitteeksi, että tammikuussa se on 43 ja huhtikuussa 44. Sitten kelpaisi aloitella kevään suunnistuskautta intoa puhkuen.

Mitä punaisempi jälki, sen kovempi vauhti.

Tää korutont on kertomaa.