Pitkis kalastaen

Tänään oli pitkän lenkin vuoro.
Valmentaja määräsi hölkkäämään kaksi ja puoli tuntia.

Heräsin pirteänä (?) kuudelta ja siirryin aamutoimiin samalla selaten säätiedoitusta.
Sieltä selvisi, että sade alkaa yhdeltätoista, joten lähtö pitäisi olla ennen puolta yhdeksää.

Aikaa oli syödä muroja jugurttikääreellä, keittää ja juoda kahvit voileivän ja mansikkawienerin kanssa.

Piti myös täyttää juomarepun säiliö - varasin siihen litran urheilujuomaa. Lisäksi laitoin paidan takataskuun neljä geeliä energiavaraston pitämiseksi hyvänä.

Kun juomarakko oli täytetty piti käydä tyhjentämässä se toinen rakko ja myös kakkososaston tuotanto.

Totesin että tässä ajassa ehtisin käydä kirkonkylässä ja minulla olisi siellä asiaakin. Nimittäin Börjes Fiskiltä pitäisi tilata yksi savustettu kirjolohen filee tämän päivän ateriaa varten. Voisi sen tilata myös puhelimitse, mutta kyllä henkilökohtainen käynti parantaa aina asiakaspalvelua.

Matkaa sinne tuli Norrstrandintietä tasan 8 km ja aikaa kului tunti ja vartti, joten olin aikataulussa. Taivalta hieman vaikeutti se, että juuri ennen minua oli koko matka päällystetty uudella sorakerroksella. Se ei ollut hirveän miellyttävä pinnoite lenkkareiden alla.

Pysäytin kellon, kun keskustelin Börjen kanssa tilauksesta. Kun sanoin tulevani hakemaan kalaa vasta parin tunnin päästä, kysyin että riittääkö sitä minullekin. Börje sanoi, että katso taivaanrantaa. Sieltä tulee aika mustat pilvet ja se tarkoittaa, että kalakauppa pysähtyy ja kalaa varmasti riittää!

Sade alkoi paluumatkalla muutama kilsa ennen mökkiä, mutta se oli ohutta tihkua eikä häirinnyt juoksua. Tavoite tuli täytettyä - aikaa kului se 2h30' ja matkaa taittui 16 kilometriä.

Tämä on Börjen kalakauppa ja kaupan vieressä on savustamo.
Jos pitää savustetusta kirjolohesta, niin tämä on taivaallisen hyvä paikka hankkia sitä.
Maailman paras!!!! 😀
Kuva on kaapattu kaupan Facebook-sivulta.

Työviikko

Palasimme perjantai-iltana takaisin mökille. Yllättäen lautta ei tullut edes täyteen, vaikka kello oli kuuden paikkeilla - olimme varautuneet odottamaan ainakin yhden vuoron.

Kävimme hampurilaisella Söderissä kun lounas oli jäänyt syömättä, siis tekemättä...

Perillä odotti ruohonleikkuu, kosteat ja lämpimät ilmat ovat saaneet kaiken kasvun räjähtämään.
Ja siellä oli yksi paju, joka odotti pilkkojaansa. Ja se taisi irvistellä Ilkalle hyvin pilkallisesti. Mukanani oli uusi ketju, jonka kanssa sahaaminen sujui hyvin.

Mutta paju on pirullinen puu halkaistavaksi kirveellä. Varsinkin kun nämä narut, jotka joillakin ovat käsivarret ja hauikset, ovat jääneet ilman kunnollista treeniä jo 79 vuotta.

Meillä on myös tontilla noin satavuotias kaneliomenapuu, joka tänä vuonna on innostunut tekemään valtavan sadon. 
Siitä pitää tehdä omenahilloa. Ajattelin poimia niitä hieman raakana niin saa maukasta syötävää. 
Minähän syön joka aamu lautasellisen kaurapuuroa ja sen kanssa kuluu runsaasti makeaa hilloa - yleensä kaupasta ostettua mansikkahilloa.

Ja sitten on tämä vaimon vihaama maratonharjoittelu. Sitä teen kyllä paljon mieluummin kuin edellä mainittuja työperäisiä harrastuksia. Mutta parin tunnin juoksulenkki kyllä vie hieman voimia harrastaa saunapuitten tekoa. Onneksi se alkaa olla loppusuoralla. Siis saunapuitten teko!

Tänään tein myös kovemman juoksuharjoituksen. Alku- ja loppuverryttelyn välissä viisi viiden minuutin reipasta juoksuvetoa.
Ohje oli, että niissä syke pitäisi nousta 150 tasolle.
Vasta parissa viimeisessä vedossa se alkoi onnistua - tätä kutsutaan sykejumiksi!  

Tässä on kuva saunapuista.
Arviolta noin 25 prosenttia puista on vielä pilkottava.
Ja ne ovat tyvipuuta, vaikeita sahata pienellä akkusahalla ja pilkkoa pienellä halkaisukirveellä.

Tässä kuva omenapuustamme.
Olen tehnyt arvion, että siellä on noin 300 kiloa omenoita odottamassa minua...

Tässä sykekäyrä lenkistä.
Vasta viimeisen vedon palkki on optimaalinen. 

Muutos maratonohjelmaan

Olen matkalla Kaarinan maratonille jo vaihtanut ohjelmaa, jota noudatan.

Ensimmäinen oli liian vaativa ja toinen liian ylimalkainen.

Nyt löysin On Trailista eräälle tutulle laaditun ohjelman ja se vaikutti toimivalta.

Sen oli eräs tuttu ultrajuoksija laatinut vaimolleen ja kysyin ohimennen voisiko hän tehdä sellaisen myös minulle.
Hän tietää ikäni, painoni ja harjoitushistoriani, joten perusteet laatimiseen olivat hyvät.

Hän teki ohjelman käyttäen apuna keinoälyä. Juoksutreenit siinä ovat ehkä hieman kevyet minulle, mutta vastapainona on runsaasti voimatreeniä.

Ja sehän on minun suurin ongelmani. 

Joten valoisin mielin lähden nyt treenaamaan, eilen oli ohjelman ensimmäinen lenkki - varsin kevyt sellainen.

Ja tänään on vapaapäivä.

Tästä minä tykkään! 

Tässä ensi viikonvaihteen ohjelma!
Näillä mennään, Kaarina, nähdään lokakuussa...

Koiran hoitoa

Saimme taas runsaaksi vuorokaudeksi Kodan vieraaksemme keskiviikkona.

Päivä meni mukavasti, teimme Kodan kanssa kolme sellaista vajaan tunnin kävelylenkkiä. Tämähän ei normaalisti pahemmin välitä vastaantulijoista - tai ainakin käyttäytyy mallikelpoisesti.

Yksi poikkeus vahvisti säännön. Vastaamme tuli saksanpaimenkoira, jonka olen tavannut kymmeniä kertoja. Se kulkee isäntänsä kanssa ilman remmiä, mutta tulee kyllä isännän luo kytkettäväksi pienimmästäkin käskystä.

Se on uros kuten Kodakin. Kun jäin juttelemaan, niin molemmat koirat olivat tyytyväisiä, kun turvaväli oli parisen metriä. Muutaman minuutin jälkeen - syytä en kyllä tiedä - rauha katosi ja urokset hyökkäsivät haukkuen toistensa luo. Olimme valppaina eikä kontaktia syntynyt. Mutta päätimme kumpikin jatkaa matkaa...

Koda nukkuu loistavasti mutta viime yönä se herätti Ullan ennen kuutta. Ja meni heti ulko-ovelle. Minä heräsin myös ja kiiruhdin ulos koiran kanssa. Ilmeisesti viime hetkellä ehdimme metsän suojaan ripuloimaan - siis koira, en minä.

Sen jälkeen se käyttäytyi ihan normaalisti. Ja haettiin pois puolen päivän aikoihin. 

Tässä koira lepää ennen kuin haettiin pois.
Ihan se käyttäytyi kuten ennenkin.

Nauvon kirkon kierto

Valistuneet valmentajani ilmoittivat, että tänään minun pitäisi tehdä pitkä lenkki.

Päätin kiertää mökkipaikkakuntamme kirkon.
Jotta saisin lenkistä riittävän pitkän, lenkki tapahtui siten että lähdin liikenteeseen mökiltä ja palasin samaan paikkaan kiertäen kirkon.

Olin hyvin varustautunut enkä pysähtynyt kertaakaan.
En myöskään juossut koko matkaa - lahjomaton älykelloni kertoi, että olen kävellyt 14 minuuttia.

Tämä oli siitä harvinainen pitkä lenkki, että en joutunut edes tyhjentämään rakkoani kertaakaan. Yleensä pakottava tarve siihen tulee noin seitsemän kilometrin jälkeen.

Ilma oli juoksuun täydellinen, lämpötila 15 asteen paikkeilla, aurinko pysyi pilvikerroksen takana ja tuuli oli kohtuullinen. Meno kirkolle vastatuuleen ja paluu myötäiseen.

Siksi saavutin jokaisen juoksijan toiveen eli paluumatka taittui nopeammin kuin meno.

Keinoälyllä toimiva äppi Strava kertoi vielä, että juoksin elämäni kolmanneksi nopeimman kymmenmailisen. Tosin Strava tietää minun historiani vain viimeisten kuuden vuoden ajalta, joten tämä saavutus ei ole täysin totta. 

Koska en pysähtynyt kertaakaan ja kännykkä oli juomarepussa, niin kuvia en voinut ottaa. Pitää tyytyä muiden kuviin!

Kuvakaappaus Wikipediasta.
Nauvon kirkko.

Ja tässä reitti.

Punkkua kohtuuttomasti

Punkalaitumen Kunto, siis PunkKu, järjesti Kevätlaitumen rastit kartalla oikein hienon näköisessä maastossa.

Kasvillisuus oli saanut riittävästi vettä ja lämpöä. Se tarkoitti tällaiselle heikkojalkaiselle tuskien taivallusta.

Menin alun aika optimaalista reittiä, mutta siitä huolimatta olin kisassa loppupään taivaltajien joukossa.

Ennen kolmosta ohitseni meni Liisa Liukkosen nykyinen aviomies, joka oli lähtenyt kaksi minuuttia ennen minua maastoon. Nelosella näin hänet vielä, mutta pian paita katosi näkyvistä.

Aloin olla ihan poikki jo tässä vaiheessa ja ajauduin oikealle. Siinä piti kuluttaa aikaa olemassaoloni paikallistamiseen, mutta en siinä menettänyt kuin kolmisen minuuttia.

Laahustin kuutoselle suoraan, mutta seiskalla piti käydä tarkistamassa yksi aikaisempi notko - siinä ei ollut rastia. Siinä vierähti pari minuuttia.

Lopussa ei enää pystynyt tekemään virheitä edes lopen uupunut urheilija.

Keskipulssi oli 150, se oli korkein tämän vuoden suorituksistani.

Tämän jälkeen keskityn lokakuiseen maratoniin valmistautumiseen, joten suunnistus jää lapsipuolen asemaan.

Sijoitus oli 27/34.

Samslax, Nauvo

Pääsin jo kolmannen kerran heinäkuussa suunnistamaan mökin lähistöllä. Tänään oli sen verran matkaa, että menin autolla.

Ostaessani karttaa kerroin, että ottaen huomioon korkean lämpötilan ja korkean ikäni, otan tämän lyhyen radan.

Sillä onhan se niin, että nuoret ja hyväkuntoiset urheilijat matkustavat jopa maapallon toiselle puolelle juoksemaan sataa metriä! Minulla oli sentään kilpailumatkaa ihannereittiä 17-kertainen matka.

Koska rata on tarkoitettu lapsille ja lasten tasolle ikääntyneille, niin radalla ei ollut mahdollisuutta eksyä kauas.

Ainoastaan viitosrastilla oli pieniä vaikeuksia, tähyilin rastipistettä liian aikaisin. tuskin siinä minuuttia enempää aikaa hukkui.

Se oli sitten viimeinen kerta lyhyt matka tänä vuonna. 
Sattui nimittäin niin, että olin ykkönen tällä radalla enkä enää toista kertaa kehtaa viedä voittoa niiltä, joille tämä rata on tarkoitettu...