Kävin heti aamulla hoitopöydällä. En saanut vielä terveen papereita, mutta toisaalta ei vielä heitetty toivoa Kankkulan kaivoon. Kuntoutus jatkuu…
Tänään tuli kuluneeksi tasan 60 vuotta siitä, kun hiihdin veljeni Matin kanssa Turun laturetken. Kunniakirjan mukaan sen pituus oli 65 kilometriä. En ihan siihen matkaan usko, mutta saattoi se olla aika lähellä kuuttakymmentä kilometriä. Yli vai alle – en ota siihen kantaa.
Ihan kunnioitettava matka se oli 14-vuotiaalta pojalta, joka ei isommin siihen
aikaan treenannut kestävyyttä.
Aika kului silloin shakkia pelaten. Siinä urheilulajissa olisin ollut paljon
lähempänä huippua kuin juoksussa tai suunnistuksessa. Mutta se harrastus jäi
aikuistuessa, hyvä niin!
Tuota matkaa pidemmän hiihdon olen tehnyt ainakin kerran. Pirkan hiihto
Niinisalosta Tampereelle on aika lähellä 90 kilometriä. Sen hiihdin 80-luvun
alussa.
Pisin urheilusuoritus
jalkaisin on tullut tehtyä kerran. Talvella 2016 juoksin Espoon hallissa 24
tunnin kisassa hieman yli sata kilometriä. Sitä(kään) en tule parantamaan
tulevaisuudessa.
Pyöräillen olen satasia paukutellut elämäni aikana monia. Ensimmäiset Hannu
Sokan kanssa, kun teimme pyöräretken Turusta Näsijärven ympäri.
Nyt on muisteltavana tapahtumarikas menneisyys!
 |
| Minä olisin kyllä käyttänyt jotain toista verbiä samoamisen sijaan. Nykyään samota-verbi kyllä kuvaa kaikkea liikkumistani oikein hyvin. 😏 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti