tiistai 15. maaliskuuta 2022

Ihmeiden tekijä

Se oli Jeesus, kun teki ihmetekojaan pari vuosituhatta sitten.

Kun pohjelihakseni oli pahimmillaan, aloin kaivata ihmeiden tekijää.
Jeesuksen puhelinnumeroa en löytänyt Fonectan palvelimesta. Joten tyydyin Kaukorannan Samuun, joka on erikoistunut alaraajojen käsittelyyn.

Hän ei ensimmäisen faskiakäsittelyn jälkeen todennut, että ota vuoteesi ja käy. Hän antoi selkeät ohjeet, mitä pitäisi minun tehdä. Ja totesi, että kyllä hänkin tekee osansa.

Ensimmäinen käsittely oli helmikuun seitsemäntenä päivänä. Jo sitä ennen pari viikkoa käveleminen oli tuskaa – juoksemaan jalalla pystyi auttavasti.
Minä hoidin tunnollisesti oman osuuteni ja Samu omansa.

Hän kun avasi näitä pohkeen faskiakalvoja, niin jos ihan rehellinen olen, voin sanoa, ettei se ollut kivaa.
Samu kyllä varoitteli, että se hieman saattaa sattua, mutta käsittelyn aikana saa huutaa, kirota ja itkeä. Kaikkea tein mutten ääneen.

Viime perjantaina oli viimeinen käsittely. Kiitin miestä ja totesin hänen tehneen ihmeen. Hän sanoi, että ihmeeseen oli kaksi – myös minun oma tekemiseni vaikutti lopputulokseen.
Sunnuntaina tein reippaita intervallivetoja, eikä pohje ollut niistä moksiskaan.

Tänään juoksin vuoden ensimmäisen kympin leppoisaa vauhtia. Kuntoni ei ollut romahtanut niin alas kuin pari viikkoa sitten pelkäsin. Ja lenkin jälkeen jalka oli kunnossa.

Tästä on hyvä jatkaa. Kun nyt saisivat rauhan aikaan Ukrainassa. Tai kyllähän Ukrainalla on rauhantahtoa, mutta ryssä on pahuksen vaikea naapuri. Me suomalaiset sen tiedämme.

Vaikka kyllä ukrainalaiset ovat sen sisäistäneet. Maan puolustusvoimat ovat kunnossa ja aseita hankittu runsaasti.

Venäläisten osalta maavoimien kalusto on vanhaa. Rahat, jotka olisi pitänyt käyttää kaluston uusimiseen, on käytetty oligarkkien omiin tarkoituksiin. No, Putinin suojeluksessa oligarkit ovat valtion rahat ryssineet.

Tämä lienee ihan oikea paikka käyttää verbiä ryssiä! 😀

Auto oli parkissa punaisen merkin kohdalla.
Muuten pyörätie oli sula, mutta ennen Kupittaata oli puoli kilometriä tietyömaata.
Siinä ei oikein pystynyt juoksemaan, oli vettä, jäätä, kuraa ja kuoppia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti