keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Linturetki Nauvoon

Käytiin pikimmiten Nauvossa tervehtimässä kesämökkiä. Napattiin Juha ja Gaia mukaamme Airistolta.

Kevät oli tuonut muuttolintuja. Menomatkalla näimme töyhtöhyypän, kurjen ja kottaraisen. Perillä jokisuussa oli isokoskelot ja telkät etsiskelemässä pariaan.

Kirkonkylän jälkeen oli yhdeksän kaurista laiduntamassa oraspellolla ja mökin vieressä oli viiden kauriin lauma. Niistä en saanut kuvaa kun Gaia pelotti ne haukunnallaan.

Myrskyn kääntämä soutuvene oli syksyllä kääntynyt ja täyttynyt vedellä. Arvelin viime käynnillä, että se on umpijäässä ja sulanee Juhannukseksi. Veneessä on kaksoispohja ja yllättäen vesi ei ollut jäätynyt pohjaan asti. 

Sain veneen tyhjennettyä, joten käytössämme on edes vene, jolla voimme soutaa Ruotsiin sitten kun Putin ehtii aloittaa sodan myös Suomea vastaan.

Isokoskelon jalkaa palelee???

Telkät ovat saapuneet.

Tässä näkyy yhdeksän elukkaa, se yhdeksäs on kyllä kuvan ulkopuolella.

Leskenlehti saunan edustalla.
Pikkumökin edessä kukkivat krookukset.

Tämäkin lienee isokoskelo!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti