Jukolan viesti

 Tänään oli suunnistusseurani MS-Parman suuri päivä.

Lähes kymmenen vuotta rakennettu ja odotettu Jukolan viesti on vihdoinkin täällä.
Minä olen nyt sivusta seuraaja, kun jalkani on siinä kunnossa kuin on.
Mutta tiedän millaisia talkoomääriä ovat monet seurakaverini tehneet.

Eilen kävin jo tutustumassa kilpailukeskukseen ja tänään menimme sinne yhdessä Maijan kanssa suurin piirtein niihin aikoihin kun sika pieree.
Maija oli työssä ravintolatoiminnassa ja minä menin valmistelemaan lähtöä.

Tehtävän oli ensin laittaa suunnistajien kartat telineisiin 2-4 osuuksien suunnistajille.
Ja sitten ennen Venlojen lähtöä jakautua riveihin antamaan aloitusosuuden neidoille kartta käteen.

Se tapahtui niin, että nämä 1400 lähtijää laitettiin riveihin, kussakin rivissä oli 20 suunnistajaa. Etummaisessa rivissä oli kaksikymmentä parasta seuraa viime vuoden tulosten perusteella. Minulla lähtivät numeroilla 321-340.
Homma toimi kuin elokuvissa.

Kolme minuuttia ennen lähtölaukausta aloitimme jakamaan kartat. Sekä jakajan että kilpailijan velvollisuus oli tarkistaa, että saa oikealla numerolla varustetun kartan.

Ja kun tykki lauloi, alkoi hillitön rynnistys varsin jyrkkään ylämäkeen. Ihmeen nopeasti mäki tyhjeni, vaikka hitaimmat laittoivat kävelyksi jo lähtösuoralla.
Tunnelmaa ei pilannut edes koko päivän jatkunut sade.

Minun jalkani oli siinä vaiheessa varsin huonossa hapessa ja kävelin ontuen ryhmänjohtajan puheille. Kerroin hänelle ongelmani ja sain luvan poistua.

En kyllä olisi pystynyt yön hämärtyessä enää toiseen vastaavaan ruljanssiin. Joku tervejalkainen peri minun paikkani talkooporukassa.

Kartat ovat valmiina telineissä. Ne ovat siinä numerojärjestyksessä.
Päällimmäisenä on kakkososuuden kartta.
Kun juoksija on sen ottanut alta paljastuu seuraavan osuuden kartta.
Tosin järjestäjien on tarkistettava, että se helposti otettavissa.

Olemme tässä valmiina karttapinojemme kanssa.
Varttia ennen lähtöä kilpailijat tulivat paikalle ja siirtyivät taaksemme numerojärjestyksessä.
Minulla oli ranteessa sykemittari. Rivin ensimmäinen suunnistaja kysyi, mikä on sykkeeni.
Kerroin että 72.
Hän totesi, että jännitän lähtöä vähemmän kuin hän, hänen lukemansa oli 89. ☺