lauantai 25. kesäkuuta 2022

Juhannus

Aatto sujui pitkälti työn merkeissä. Minulla on kaksi kesätyöntekijää ja he ahersivat kaikenlaista. Kun yksi tuli valmiiksi, pyysivät heti seuraavaa. Ehkä syy on siinä, että olen luvannut heille palkkaa kesätöistä!

Työn ohessa ehdimme sentään tekemään paljon muutakin.
Nuoriso kävi tutkimassa meren pohjaa Juhan sukellusveneellä. Siinä on kamera ja saimme nähdä laitteen ottaman videon pohjasta.


Jokavuotinen vauhdittoman pituushypyn testi suoritettiin ja tulos kirjattiin ylös.
Tontin ympäri juoksu kuuluu myös ohjelmaan. Tänä vuonna Joona oli täysin ylivoimainen.


Joona hoiti myös pihvin grillauksen. Hiukan hän valitteli, että pihvin lämpömittari oli jäänyt kotiin. Tästä puutteesta huolimatta pihvistä tuli maukasta.


Kuuma ilma ja raskas työ teki sen, että ainakin minä olin valmis pehkuihin ennen puolta yötä.


Juhannuspäivänä työmaa jatkui. Puita kaatui ja laituriin tehtiin hieman parannuksia. Hiki virtasi koko päivän, niin että sauna laitettiin lämpiämään jo iltapäivällä.

Kävimme kirkonkylässä Minttus Kök-ravintolassa. Alkuruuaksi söimme Napaksia, nauvolaisia tapaksia. Ja pääruuaksi kukin omaa mieliruokaansa. Hyvää oli, jopa parempaa kuin itse tekemämme.

Ilta sujui edelleen rauhallisesti. Paitsi Amalialla ja Joonalla. Heille riitti energiaa helteisestä säästä huolimatta.

Amalia treenaa tasapainoaan!

Aattona oli Janin ja Juhan nimipäivä.
Vain Jani oli paikalla nauttimassa mansikkakakkua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti