Tänään tieni johtivat Yläneelle, jossa asuin kymmenkunta vuotta 70/80-luvulla.
Syynä oli karhunmetsästys.Ihan elävää karhua en lähtenyt keihästämään.
Tämä tarina sai alkunsa kun eräs vuosikymmenten takainen shakkikaverini muutti Yläneelle ja on siellä eläkevuosiensa iloksi alkanut taiteilla jykevistä puunrungoista karhupatsaita.
Kysyin häneltä voisinko ostaa yhden sellaisen, olen niitä ihaillut ihmisten pihoilla.
Hän lupasi sellaisen vastikkeetta, jos hommaisin hänelle aihioita uusien valmistukseen.
Käännyin vanhan yläneläistuttuni puoleen ja kysyin löytyisikö häneltä puuta tällaiseen tarkoitukseen. Sitä löytyi ja hän jopa toimitti puuaihiot taiteilijalle.
Tänään ajoimme Ullan kanssa Yläneelle ja nautimme kupposet kahvia pöydän ääressä, jossa olemme istuneet kymmeniä kertoja ennenkin. Ja jossa joskus on kyllä nautittu muutakin kuin kahvia! Muistelimme haikeudella ja kaipuulla menneitä vuosia ja sitä, että nykyään tapaamme aivan liian harvoin.
Suurimmat kyyneleet pyyhittyämme kävimme isännän kanssa hakemassa karhuveistokset – yhden kummallekin perheelle.
Illan jo viiletessä ajoimme kotiin ja sain pystyttää patsaan ulkoportaidemme juureen.
Nyt on turvallista nukkua yöt turvallisesti.
Ja rauhassa, kun on nauttinut iltaoluen Karhu-herran kanssa!
 |
| Hyvin on nalle kotiutunut, kun noin hymyilyttää! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti