Onneton ihmislapsi

Hiukan jalkani tykkäsi hapanta eilisestä juoksusta – mutta vain hiukan.

Paljon pahempi asia oli se, että illalla lähdimme Ullan kanssa ajamaan kesän ensimmäisen moottorivenereissun.

Tuulta oli sellainen 10 m/s mutta ei se paha ollut suojaisalla lahdellamme. Kävimme kurkistamassa Lammassaaren kupeessa aaltoja isommalla selällä. Katsoimme parhaaksi kääntyä kotisatamaan.

Ongelmat olivat rantautumisessa. Kiinnitin veneen peräköyden poijuun ja keulan laituriimme. Mahdottoman helppo homma tyynellä säällä. Mutta nyt tuuli vinosti venevalkamaamme ja vaikeutti toimenpidettä. Jouduin kaikki toimet tekemään yksin, Ulla ei kykene auttamaan.
Jouduin muutaman kerran hyppäämään veneestä laiturille ja takaisin ennen kuin homma valmistui.

Hyppely jalalla, josta on polvikierukka hajonnut ja akilles vihloo kuin myrskytuuli, ei ole ihan parasta hoitoa. Tosin fyssarini kielsi minulta vain kävelyn, mutta ei veneilyä eikä hyppelyä veneestä laiturille myrskytuulessa.

Ennen nukkumaan menoa turvauduin Burana 800:een ja sain hyvät unet. Jalkaa se ei parantanut.

Tänä aamuna kävin pyöräilemässä kolmenkymmenen kilometrin lenkin. Se sujui hyvin. Kävelemäänkin sen jälkeen pystyin. Voimakkaasti ontuen.

Huomenna täytyy hieman levätä, jotta pystyn tekemään jotakin Jukolan viestin onnistumiseksi lauantaina. Siellä menee lauantaipäivä ja -ilta. Onneksi näillä näkymin olen saanut melko helppoja tehtäviä.

Pyöräily sujuu oikein hyvin.
Kunpa olisi älliä pitäytyä tässä lajissa kunnes jalka on terve!
Mutta jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia...  ❤