maanantai 20. kesäkuuta 2022

Tapahtumarikas päivä!

Vaihdoimme jo eilen maisemaa Nauvoon.

Aamurutiinien jälkeen lähdin pyörälenkille.

Kilometrin jälkeen vauhdikkaassa alamäessä ohitin valkopukuisen naisen.
Toisen kilometrin jälkeen pysähdyin juttelemaan paikallisen isännän ja hänen vaimonsa kanssa. Hetken juteltuamme tämä valkopukuinen nainen käveli ohitse. Ihmettelimme, kuka hän oikein mahtoi olla – sanoin epäileväni mökkinaapuriamme.

Kun jatkoin matkaa pysähdyin juttelemaan tämän kulkijan kanssa. Totta tosiaan, hän oli mökkinaapurimme Ruotsista. Kutsuin hänet istumaan kanssamme iltaa.

Kävin lauttarannassa ja käännyin kohti Nauvon kirkonkylää.
Puolessa välissä oli auto ajanut ulos tieltä. Pysähdyin, kysyäkseni tarvitaanko apua. Ei tarvittu. Autossa oli kaksi ruotsalaista ja ilmeisesti kuski oli nukahtanut, kun ajoi suoralta tieltä ulos. Onneksi ojaa ei ollut ja auto pysyi pystyssä.

Paikalla oli jo toinen ihminen, hän oli soittanut apua. Sieltä oli luvattu lähettää poliisi puhalluttamaan kuljettaja. Käski ruotsalaisten odottaa autossa kaksi tuntia – sen verran poliisin tulo täällä Nauvossa kestää.

Minä jatkoin matkaa kirkonkylään ja palasin mökille hiekkatietä pitkin. Se ei ollut kovin miellyttävä ajaa.

Iltapäivällä kävin hakemassa vasta nostettuja perunoita ruuaksi. Oli ne helppoja kuoria ja maukkaita syödä.

Illalla paransimme mökkinaapureidemme kanssa maailmaa kuohujuoman ja pienen purtavan kera. Ihan valmiiksi emme hyvästä yrityksestä huolimatta saaneet tätä maailmaa.

Kuvassa minun menopelini ja ruotsalaisten Volvo.
Oli tuuria mukana, että valitsi nukkumispaikakseen tämän ojattoman kohdan Saaristotiestä.

Reittikartta.
Hieman yli 30 kilometriä tuli taitettua.

Naapurimme.
Kuvasta päätellen meillä oli hauskaa lievistä kieliongelmista huolimatta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti