Kaunotar ja paholainen

Samassa persoonassa!

Haimme tämän persoonan hoitoon viikko sitten perjantaina – huomenna viemme hänet takaisin omistajilleen.

Meillä oli aikoinaan myös paimenkoira, sekin oli ongelmakoira, joten kokemusta  koiraongelmista on entuudestaan.

Tämä Gaia, joka meillä on hoidossa, on vasta puolitoistavuotias, ehkä siitä kouluttamalla saa mukavan kaverin. Mutta tällaisena se on paha rasite.

Kotona se on pääasiassa ihan mukiinmenevä. Mutta koiraa pitää ulkoiluttaa ja siellä ne ongelmat tulevat esille. Kaiken liikkuvan kohtaaminen on rasittava hetki. Haukkuminen ja ryntääminen kohti kohdetta kuuluu asiaan. Ja voimakkaasti.
Kyllä minussakin on vikaa, en osaa lukea koiraa hyvin. Enkä osaa enkä halua koiraa kouluttaa, olen koiran kusettaja.

Mutta kyllä eläimen luonnekin on hieman viallinen. Tai sitten se on vaan ominainen paimenkoiralle.
En tiedä, en ymmärrä, enkä oikein välitä.

Mutta onhan se nätti. Ja hetkittäin aivan ihastuttava.
Ja toisina hetkinä äärettömän rasittava.

Jos nyt jotain positiivista hakee tämän eläimen ja minun viikon mittaisesta symbioosista, niin akilles-jänteen oireilu on parantunut. Olemme yhdessä kävelleet pari tuntia joka päivä.
Yritän tehdä lenkit siihen aikaan, kun ihmisiä ja pyöriä ei ole pahemmin liikkeellä. Mutta kaikki muutkin ongelmakoirat ulkoilutetaan niihin aikoihin!

Mitä polvelle on tapahtunut, se selviää lähipäivien aikana. Aamulla ensimmäisellä lenkillä polvi on ollut jäykkä ja kipeä. Mutta päivän mittaan se kyllä vertyy. Ensimmäinen juoksulenkki paljastanee totuuden.

On se nätti.
Ja katsoo ihmistä silmiin!

Koira heittäytyy usein selälleen.
Ei alistuakseen, vaan kerjätäkseen rapsutuksia.

Paimennusominaisuus tulee esille kun menen vessaan.
Ovi on jätettävä auki, jos sen laittaa kiinni tämä otus osaa avata sen.
Silmäräpäyksessä - ei se tyhmä ole!
Jos oven laittaa lukkoon, niin rakki raapii oven hajalle.
Sinänsä tämä ei ole minulle ongelma, mökin puuceessäkin istun aina ovi auki
ja ihastelen merellistä maisemaa sekä lintujen pesimistä.