perjantai 19. elokuuta 2022

Kympin tyttö?

Rakastettu ja ihailtu pääministerimme repäisi taas.

Hän oli muitten julkkisten kanssa kotihipoissa. Alkoholia nautittiin ja tanssittiin antaumuksella.
Pääministeri myös esiintyi juhlista tehdyllä videolla, ilmeisen halukkaasti. Kuten kaikki nykyään, video julkaistiin somessa.
Pääministeri oli yllättynyt julkaisusta.

Paikalla oli parikymmentä kaiken sorttista julkkista – niitähän nykyään riittää.
Meno vaikutti ja jutut kuulostivat siltä, että juhlissa oli nautittu alkoholin lisäksi myös huumausaineita.

Pääministeri vähätteli asiaa, että juu sellainen kuvattiin joitakin viikkoja sitten. Mutta ei hän ollut nauttinut huumeita eikä hän ollut havainnut muittenkaan käyttäneen.
Muutama viikko sitten aikamääre tarkoitti, että Sanna oli silloin kesälomalla.

Lopulta kyllä selvisi, että juhla oli kaksi viikkoa sitten kun rouva pääministeri oli jo palannut lomilta valtiomme tärkeimmäksi henkilöksi. Pääministerin sijaista hän ei vaivautunut määräämään huuruisen juhlimisensa ajaksi.

Aika edesvastuutonta menettelyä pääministeriltä.
Kun on oikein pyrkinyt tuohon virkaan, niin pitäisi kyllä ymmärtää vastuunsa ja maailmanpoliittinen tilanne.

Meillä on yli tuhat kilometriä rajaa Venäjän kanssa ja tiedoksi, että Putin käy veristä sotaa toisen naapurinsa kanssa. Silloin voisi PM rajoittaa viinillä hankittua känniä ja pysytellä kaidalla tiellä.

Mutta kun hän on nätti tyttö ja selkeä puheissaan, niin pitääkö hyväksyä tällainen toiminta?

Alkaa vaikuttaa pahasti siltä, että Sanna Marin ei ole vielä ihan kypsä pääministerin tehtäviin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti