maanantai 15. elokuuta 2022

Tähtäin Euroopan mestaruuteen

 Olin suunnitellut meneväni tänään parin tunnin pyörälenkille.

Nautimme eilen naapureiden kanssa kuohujuomaa ja viskiä sen verran runsaasti, että tällaisen tottumattoman väkijuomien käyttäjän ohimoissa aamulla hiukan jyskytti ja päätin vaihtaa lajia.
Menin kävelylenkille ja taistelin yli tunnin lenkin minulle ihan reipasta vauhtia.


Viime torstaina keskustelimme sukutilaisuudessa rogaining-suunnistuksesta. Veljenpojat Timo ja Tommi ovat menossa MM-kisoihin parin viikon päästä ja tavoitteena heillä on mitalisija. Eikä voittokaan tulisi täytenä yllätyksenä.


Me Maijan kanssa olemme ultraveteraanien sekasarjassa olleet voittamattomia SM-kisoissa ja puolittain päätimme osallistua ensi vuoden syyskuussa Pöytyällä järjestettäviin kisoihin.

Tässä linkki kisasivuille: https://www.tume.fi/erc2023/

Voittoa emme olisi lähdössä hakemaan. Sarja on yli 65-vuotiaille ja meidän sisarusten keski-ikä on silloin neljätoista vuotta yli alarajan. Joten jos pystymme edes yhden parin voittamaan, niin moraalisesti olisimme mitalit ansainneet.

Pitää ruveta tekemään pitkiä juoksu/kävelylenkkejä jatkossa parikin kertaa kuukaudessa. Ja pitkillä tarkoitetaan yli neljän tunnin liikuntoja!

Jos kuntoutus sujuu kohtuullisesti, niin voisihan sitä mennä osallistumaan vielä kerran (tai kaksi?☺) jopa maratonille.
Aamulenkki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti