torstai 25. elokuuta 2022

Kato on käynyt!

Nauvon kirkonkylän jälkeen on levähdyspaikka lammen rannalla. Lampi laskee mereen Saaristotien alta.

Lammessa on joka kesä pesimässä kyhmyjoutsen. Tänä vuonna jopa kaksi, mutta toisen pesintä epäonnistui.
Onnistuneella oli kuusi poikasta, kun ne näin ensimmäisen kerran heinäkuun alussa.

Olen siitä ohi ajaessani autolla ja polkupyörällä katsellut poikasten kasvua.

Tänään palatessamme kaupunkiin pysähdyimme taas niitä katsomaan ja otin esille myös kameran.

Joutsenpari ja poikaset olivat lammen vastarannalla aika kaukana, mutta sain ne sentään kuvattua.

Olivat kasvaneet ja alkavat lähestyä emon kokoa. Jäljellä niitä oli enää neljä. 

Ilmeisesti hauki on käynyt saalistamassa kaksi poikasta.
Saattaa se olla merikotkakin, mutta epäilen, että joutsen pystyy puolustamaan poikasiaan kotkaa vastaan. Kotkalla lienee runsaampi ja helpompi saalis merimetsoista, joita on täällä runsaasti.

Tässä joutsenpariskunta ja kuusi poikasta heinäkuussa.
Kuva otettu kännykällä parin metrin etäisyydeltä.

Emo ja neljä poikasta.
Isäntä ei mahtunut tähän kuvaan.
Etäisyys parisen sataa metriä ja pitkä optinen putki ei antanut kovin terävää kuvaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti