tiistai 2. elokuuta 2022

Dementia iskee?

Nyt näyttää siltä, että dementia hyökkää päälleni sapelit kalisten.

Tässä iässä arkirutiinit ovat erittäin tärkeitä. Ne varmistavat hyvät yöunet ja pitkän elämän (jos nyt sitä kaipaisi!).

Yksi rutiineistani on se, että myöhäisen lounaan (siinä viiden huitteilla, se on päivän pääateria) yhteydessä juon tölkillisen olutta. Se on Lidlistä ostettua ja sisältää 2,8 % alkoholia. En siis juo sitä päihtyäkseni.

Olen muutenkin luopunut juopumukseen tähtäävästi alkoholia sisältävien juomien nauttimisesta jo vuosikymmeniä sitten. Kahdestakin syystä.
Ensinnä en tule yhteen sen hilpeämmäksi seuramieheksi, vaikka suonissa virtaisi kolmen promillen verta.
Toiseksi en humallu kovin helposti, joten saidalle miehelle se tulisi kaiken lisäksi kalliiksi – turhan takia.

Illalla sitten otan ihan oikean keskioluen, Sandelsia tai Karhua.

Edellispäivänä kävi niin, että nautin tästä kevytoluesta noin kolmasosan, tölkki jäi pöydälle, enkä sitä sitten kaivannut. Huomasinkin tapahtuneen vasta illalla juotuani sen oikean oluen. Selvisin tästä henkisesti ja nukuin hyvin.

Eilen join sen kevytoluen viimeiseen pisaraan. Mutta huomasin illalla ennen nukkumaan menoa, että se oikea olut oli vielä juomatta. En sitä enää kymmenen maissa ruvennut juomaan, koska siitä olisi seurannut yöllinen vessakäynti. Tai kaksi! 

Kahtena peräkkäisenä iltana on käynyt tällainen dementinen tapaturma. Nyt alkaa pelottaa miten tauti kehittyy ja kuinka nopeasti!

Tätä litkua (se on vaimon määrite) juon ruuan kanssa ja joskus myös lenkin jälkeen.
Mielestäni on erittäin hyvän makuinen.
Parempi kuin ne 0-oluet.
Ja voi mennä auton rattiin, vaikka olisi juonut parikin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti