maanantai 5. kesäkuuta 2023

Mynärastit, Valpperi

Pitkästä aikaa pääsin kunnon suunnistusmaastoihin Valpperiin.

Siellä on suunnistettu mm. FIN_5:lla viime vuosituhannella.

Muistot siitä olivat hienot. Kunnon avokalliomaastoa, pohja hyvää ja vauhti kovaa. Siis silloin!

Kymppitonnin kartalla iso virhe heti ykkösellä. Lähdin liian aikaisin rastille ja siitähän tuli muutaman minuutin pummi. Ohitin heti polulta lähdettyäni tosi pienen pojan isänsä kanssa. Nuori mies kehui suunnistus asuani ja tossuja - ne kun olivat samanlaiset kuin hänellä. Rastille he tulivat ennen minua ja kun toisen kerran ohitin kehuin hänen suunnistustaitojaan.

Sitten alkoi sujua paremmin. Kiersin paljon polkuja pitkin, kun maastopohja oli 30 vuodessa muuttunut sellaiseksi, että kävely oli paras etenemistapa meikäläisen voimilla.

Siellä ei ollut kolmen kilometrin rataa, joten jouduin harrastamaan ultramatkaa, 4,2 km. Kohtuullisesti jaksoin. Sijoitus 35/53.

Ehkä ykkösen pummailu johtui siitä, että noin puolessa välissä polulla olin astua kyyn päälle.
Refleksit toimivat enkä laskenut jalkaa maahan,
vaan levitoin siten, että tulin alas metrin päässä kyystä ponnistavalle jalalle.

Tässä väliajat.
Ekana kumulatiivinen aika, sitten ero kärkeen ja sijoitus.
Sitten rastivälin aika, ero kärkeen ja sijoitus.
Ero kärkeen oli suuri, mutta tämä olikin raavaitten miesten sarja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti