maanantai 12. kesäkuuta 2023

Palohälytys aamuyöllä

Palasimme eilen illalla takaisin Nauvosta viikon oleskelun jälkeen. Tai ei se mitään oleskelua ollut – pää kolmantena jalkana sai mennä ja tulla, jotta mökistä ja ympäristöstä saisi asuttavan.

Laitoin kellon soimaan seitsemältä, kun me saamme koiran hoitoon pariksi päiväksi.
Kello ei ehtinyt soimaan, kun joku elektroninen laite alkoi hälyttämään viisi minuuttia aikaisemmin.

Tutkin kännykän, tabletin ja tietokoneen – mikään niistä ei ollut syyllinen.

Lopuksi loin katseeni taivaaseen, siellä kun majailee pakanalla palovaroitin jumalien asemasta. Se värkki ilmoitti kimakalla äänellä viiden sekunnin välein huoltotarpeesta. Lisäksi en saanut laitetta irti katosta vääntämällä, se vaan pyöri ympäri yhden kiinnitysruuvin varassa. Joku rontti oli asentanut laitteen vajavaisesti! En mennyt peilin eteen nähdäkseni syyllisen.

Pientä väkivaltaa käyttäen onnistuin kuitenkin irrottamaan laitteen ja poistamaan pariston.

Siunattu rauha palautui neitsytkammariini ja pääsin suorittamaan normaaleja aamurutiinejani ennen kuin sain vieraan. 
Tai siis tutun!

Kävimme Gaian kanssa heti aamulla tunnin kävelylenkillä.
Kotiin saavuttuamme koira katseli minua ihailevasti?
Todellinen syy oli tietysti se, että annoin sille palkinnon ja tässä se odottaa lupaa herkutteluun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti