tiistai 5. lokakuuta 2021

Kuntotesti juoksumatolla

Olen käynyt säännöllisesti kuntotestissä Paavo Nurmi-keskuksessa Turussa. Ensimmäisen kerran -99, kun aloitin treenauksen maratonia varten ja sen jälkeen noin viiden vuoden välein.

Tänään oli vuorossa kuudes kerta.

Tiesin totta kai etukäteen, että kunto on paljon huonompi kuin edellisessä neljä vuotta sitten. Ikääntyminen sen tekee ja nyt oli rasitteena akillesvamma, jonka takia kolme vuotta sitten kunto romahti.

Ensi vuonna siirryn 75-sarjaan ja yritän hieman parantaa suunnistussuorituksiani. Varsinkin sprinttisuunnistuksessa minulla on mahdollisuuksia menestyä. Tähtäin on sarjan SM-kisoissa sijoittua kahdenkymmenen parhaan joukkoon.
Sen takia menin tänään testiin.

Ensin astuin monipuoliselle vaa’alle. Sillä mitattiin kaikenlaista kehostani. Ja tulos oli tyrmäävä, olen lihava ja rasvaprosentti on huima. En pyörtynyt, koska olin tietoinen tilanteestani.

Sitten oli varsinainen kuntotesti juoksumatolla. Tuttu testaaja oli onnistunut myymään minulle testin, jossa mitattiin myös hengityskaasujen koostumus.
Testissä edettiin aina kolmen minuutin jaksoja ja vauhti nousi joka jakson jälkeen.

Alku meni tietysti helposti, mutta kuuden minuutin km-vauhti alkoi jo tuntua hengityksessä. Se nimittäin ei ollut mukavaa, kun kaikki hengitysilma kulki kasvoilla olleen tiiviin maskin läpi.
5.27 vauhti meni vielä kohtuullisesti läpi, vaikka pulssi nousi yli 160.
5.00 km-vauhti alkoi tuntua raskaalta jo kahden minuutin kohdalla ja puoli minuuttia ennen jakson loppua nostin kädet pystyyn lopettamisen merkiksi.

Loppusykkeeksi testaajan Polar ilmoitti sykkeeksi 167 ja oma Garmin antoi tuloksen 169.
Max hapenottokyky on nyt testin mukaan 139 mmol/kg/min. Tämä arvo oli edellisessä vielä 43.

Kunto on ikäluokassa vielä erinomaisen ja hyvin hyvän rajamailla.
Ikäluokassani kuulun kolmen prosentin parhaimmistoon kestävyyskunnoltani. Mutta ikäisteni lisenssisuunnistajien joukossa jään kyllä ihan loppupäähän – valitettavasti!

Nyt oli miehessä mittareita ja piuhoja riittävästi.
Samalla kun otettiin vielä vauhdissa EKG-käyrä.

Selässä oleva remmi estää kaatumisen, jos taju olisi lähtenyt.

Ensimmäinen pystyrivi on tämän päivän tulokset.
Äärimmäisenä oikealla vuoden -99 testi ja muut siltä väliltä.

Tässä treenausohjeet.
Sitten kun pystyy tekemään nämä kaikki viikossa (4+3+1+1), niin kunto on riittävä! 💪💪💪


Jalkahoidossa

 Kävin muutaman vuoden tauon jälkeen hoitamassa jalkojani. Tai paremminkin varpaitani.

Turussa Humalistonkadulla on liike nimeltään Kinttupiste, jotkut ovat sitä minulle suositelleet.
Muutaman viikon jonotuksella sain sieltä ajan.

Sellainen varttunut rouva otti minut vastaan.
Ensin tarkasteli ihan pinnallisesti jalkojen kuntoa. Kun kerroin juoksu- ja suunnistushistoriastani, hän totesi, että onpa iho hienossa kunnossa. Kertoi, että hänen omansa ovat paljon huonommassa kunnossa – ei ehdi milloinkaan työkaverin käsittelyyn, töitä on liikaa.

Olen kerran, runsas viisi vuotta sitten, lyönyt oikean jalan isovarpaan kiveen oikein kunnolla – kivi sentään jäi ehjäksi. Mutta kynsi ei ole täysin tervehtynyt, sen yläpäässä on aina pieni vaje, aivan kuten omassa vinttikammarissani!

Varpaat ja kynnet olivat paljon huonommassa kunnossa kuin jalkapohjat. Mutta vajaan tunnin käsittelyn jälkeen nekin alkoivat näyttää ihan tyydyttäviltä.

Kynsilakkaa en sentään pyytänyt laittamaan! 😛

Tuollainen kolo on aina ison varpaan kynnessä!

Tällä vuosituhannella näillä on juostu noin 30.000 kilometriä.
Siihen nähden ihan kohtuullinen  näky!


maanantai 4. lokakuuta 2021

Oravatonni

Eilen pääsin taas suunnistamaan.

Kyse oli Oravatonni-suunnistuksesta Mynämäellä. Maasto oli tuttu, Paijulan avokallioalue. Olen siellä suunnistanut varmasti toistakymmentä kertaa ja tehnyt sinne ainakin kahdet iltarastit ratamestarina.
Silti ei mennyt ihan nappiin tälläkään kertaa.

Suunnistuksen kulku:

K-1: Hitaasti karttaa lukien perille
1-2: Rastia ennen poikittaisella polulla uskoin olevani linjalla. Vaan enpä ollut ja siitä tuli sellainen yli kolmen minuutin kiemurtelu.
2-3: Kompuroiden mutta kaatumatta alamäki. Rastille suoraan.
3-4: Alkumatka siksakkia, loppu hyvin.
4-5: Kivaa maastoa ja selkeitä avokallioita. Välillä ihan selkeää juoksua?
5-6: Kompassin käyttö taas unohtui - siitä pieni kaarros.
6-7 Pitkä väli kallioilla polkua seuraillen, tieltä suunnalla rastille.
7-8: Tämä olisi pitänyt mennä oikealta pellon koilliskulmaan ja sieltä suoraan rastille.
8-9: Pieni koukku vielä oikealle - ei vaan osaa.

Sijoitus 26/39. Matka oli 4,0 km. Jos se pitää paikkansa, niin aika paljon tuli kiertelyä. Pummeja yhteensä noin 04.30.

Tämä taisi olla viimeinen suunnistus H70-sarjassa.

Ensi keväänä sarja on H75. Eli olen siinä sarjassa nuorinta ikäluokkaa. Valmentaja edellyttää rutkaa parannusta tuloksiin!



sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Gaia kylässä

Me saimme lauantaiaamuna hoitokoiran.

Tosin minun piti se oikein noutaa – ei se raukka yksin Paraisilta Turkuun osaa tulla.

Tein Gaian kanssa kolme kävelylenkkiä. Minulla on Jaden vanha talutushihna, sen saa köytettyä vyötärön ympärille. Koira osaa jo aika hyvin juosta ja avittaa hiukan menossakin.

Mutta välillä se saa jonkun hajun ja silloin yhteentörmäys on lähellä.
Nopeilla reflekseillä ja suunnattomalla ketteryydelläni olen pystynyt välttämään koiran tallaamisen.

Piski täyttää ensi kuussa vuoden, joten vielä sitä voi kutsua pennuksi.
Myös sen suhtautuminen ympäröivään maailmaan on vielä pentuasteella. Kaikkia vastaantulijoita, ihmisiä, pyöräilijöitä ja toisia koiria pitää joko haukkua tai tervehtiä syliin hypäten. Kaikki eivät moisesta pidä.

Kun olen sen ainoa ulkoiluttaja meillä, niin se ei päästä minua silmistään koko aikana.
Jos istun työpöydän ääressä, niin piski makaa koko ajan jaloissani. Ja kun lähden liikkeelle, niin se seuraa perässä.

Kun menin illalla nukkumaan, se otti sisäkenkäni haltuunsa ja vei ne huoneen toiselle puolelle. Itse se jäi makaamaan kenkien väliin. Ajatteli varmasti, että ilman kenkiäni en voi karata hänen huomaamattaan.

Sunnuntaiaamuna se nousi sänkyni viereen ja herätti minut. Samaan aikaan se nousee ylös myös kotonaan.

Minä lähdin yhdeltätoista suunnistamaan. Oli tyytynyt hyvin Ullan seuraan. Gaia haettiin pois puolen päivän jälkeen.

Kun olin aamulla pukeutunut, Gaia palkitsi minut hyvästä hoidosta! 😂

Vahtikoira on nukkuvinaan.
Mutta kun takapuoli nousee tuolista, niin koira on ylhäällä.


torstai 30. syyskuuta 2021

Ruopattu on niin maan perusteellisesti!

Meillä on mökillä ollut jo muutaman vuoden tilanne sellainen, että moottorivene on pitänyt soutaa laituriin. Järveltä tuleva puro on tuonut lietettä ja humusta venevalkaman täyteen.

Se olisi pitänyt ruopata jo ajat sitten.
Mutta saamattomuus ja saituus ovat estäneet ryhtymisen.

Mökkinaapurimme Rainer sanoi kesällä, että jollet tänä syksynä saa aikaiseksi ruoppausta, niin hän ei enää anna lupaa läjittää tavaraa hänen mailleen.
Joten pakotettuna ja uhan edessä oli hitaan hämäläisen pakko ryhtyä toimeen.

Saariston Ruoppaus teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Tein ruoppausilmoituksen ELY-keskukseen ja sain luvan naapureilta ja vesialueen omistajalta.
Lupa tuli viranomaisilta ja kun olin sen toimittanut ruoppausyhtiölle, niin kolmen viikon päästä eli tiistaina ruoppaaja ilmestyi rantaan.

Aluksella oli tarvittavat laitteet ja kaksi ammattimiestä. Ne eivät harrastaneet Small talkkia vaan tekivät töitä ja tiesivät mitä tekevät.
Kaksi päivää ja homma oli valmis.

Voin todella suositella firmaa. Edustaja kävi kesällä paikalla ja totesi tilanteen. Kertoi, että kahdessa päivässä homma pitäisi olla valmis ja antoi kustannusarvion.
Se piti.
Suoraselkäistä toimintaa.

Tässä vaiheessa puolet työstä on jo tehty

Multa pois ja pilareita tilalle!

Tässä olis ensi keväänä lapiomiehelle töitä

Naapuri totesi, että saamme tuohon hienon rantapromenadin!



keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Never say never

Turku Rogaining Night Sprint järjestettiin järjestettiin kotimaastossa. Itse asiassa asuntomme näkyy kartan vasemmassa alakulmassa. 

Tuttuudesta oli se haitta, että roggasin koko kisan suunnistuskartalla enkä päässyt laisinkaan nauttimaan korttelirallista.


Suunnistuskartalle veti vielä rasti 80, jossa sai käydä kolme kertaa ja kuitata joka kerta kymmenen pistettä - tosin välillä piti käydä jollakin muulla rastilla. Rastinumeron viimeinen numero kertoo rastin arvon - nollasta sai 10 points!


Tilanteeni oli mahtava käytyäni kolmannen kerran rastilla 80. Aikaa oli kulunut tunti kolme minuuttia ja pisteitä oli kasassa 64. MAHTAVAA!!!!!


Sitten lähdin kohti rastia 78 ja kaivoin taskustani yhden geelin ja 2 dl juotavan. Niitä nauttiessani en harrastanut suunnistusta ja pimeällä se kostautui. Olin aivan pihalla ja sahasin rastin ympäristössä saamatta kiinni kartasta, kun se löytyi oli kulunut 20 minuuttia.


Matka kohti rastia 175 alkoi. Löysin pohjoiseen vievän polun, mutta ohitin itään päin menevän påolun pikku kumpareen jälkeen sitä huomaamatta. Seuraavan kumpareen jälkeen lähti myös polku itään ja sitä seurasin. Jälleen alkoi sahausliike ja lopputulos oli se, että rasti ei koskaan löytynyt.


Lievästi masentuneena siitä, etten osannut lainkaan suunnistaa, päätin lähteä maaliin.

Kun sitten lähdin siskoni kanssa pois kilpailupaikalta kerroin hänelle, että yösuunnistus on osaltani loppu. Horjuminen pimeässä metsässä ei laisinkaan houkuttele enää.


Never again!!!!!!!!!!!


Jollei sitten ensi vuonna kun sarja vaihtuu...   ;)




sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Kulttuuria harrastamassa

Juhlimme eilen Ullan synttäreitä oikein pitkän kaavan mukaan.

Juhlat olivat hieman etukäteen, jos kyseessä olisi ollut tämän vuoden tapahtuma. Mutta kyse olikin viime vuosi ja tasaluvut.

Olimme sopineet tuttavapariskunnan kanssa menevämme teatteriin syntymäpäivänä. Turku ei kohdellut päivän sankaria silloin oikeudenmukaisesti vaan peruutti näytännön.
Pariin kertaa näytäntöä siirrettiin, mutta aina se yksi eli korona päätti toisin. Keväällä näytelmää vaihdettiin ja tällä kertaa meitä onnisti.

Ensin tutustuimme turkulaiseen ravintolakulttuuriin. Kohteena Crane 22, jonka vieressä Wärtsilän dieselmoottoritehtaassa vietin pari vuotta praktiseeraamassa konepajatoimintaa ennen tekua.

Nostokurjen alla oli ihan viihtyisä ruokapaikka. Tarjoilija oli oikein hyvä.
Alkuruokana härkätartar oli maustettu ja hiukan liian suolainen.

Ulla söi kuhaa ja piti siitä, minä söin härän ulkofileetä maininnalla dry aged. Maku oli ihan hyvä, mutta liha oli niin sitkeää, että näillä ikääntyneillä purentapalikoilla lihaa sai jauhaa suussa niin kauan, että pöytäseurue alkoi kaivata jo jälkiruokaa minun vielä pyörittäessä jauhinkiviäni.

Jälkiruuaksi otin espresson – sen ne osasivat tehdä taivaallisen hyväksi.

Kraanan alta siirryimme Aurajoen vartta ylävirtaan teatteriin. Kappaleen nimi oli Tämä on ryöstö.

Se oli joko farssi tai komedia. Alussa uskoin, että kyseessä oli tragikomedia ja minun kävi sääliksi näyttelijöitä, jotka joutuvat tekemään tätä illan toisensa jälkeen.
Hieman touhu parani illan edistyessä, mutta miksikään suureksi taidetapahtumaksi se ei muuttunut.
Lisäksi minua häiritsi takanamme istuneet naiset, jotka nauraa räkättivät koko ajan ja aiheettakin.

Tällaista kuulovammaista helpotti se, että kaikki vanhatkin vitsit toistettiin kolmeen kertaan. Mutta aina välillä ohjaaja oli päättänyt, että kerta saa riittää ja juuri silloin näyttelijä kiireessään unohti kunnon artikuloinnin ja mahdollisesti se illan paras vitsi jäi ymmärtämättä!

Jos kraanalle antoi numeroksi 8, niin teatteri saa tyytyä kuutoseen.

Yhden tähden jallua alkuperäispullossa.
Yksi ei oikein riittänyt tekemään teatterikappaleesta kaunista!

Sitkeää pihviä ja rapeaa juuripersiljaa.

Kuhaa!

Vasemmalla työpaikkani vuosina 1967-69.
Oikealla ruokapaikkamme Crane 22.