torstai 30. syyskuuta 2021

Ruopattu on niin maan perusteellisesti!

Meillä on mökillä ollut jo muutaman vuoden tilanne sellainen, että moottorivene on pitänyt soutaa laituriin. Järveltä tuleva puro on tuonut lietettä ja humusta venevalkaman täyteen.

Se olisi pitänyt ruopata jo ajat sitten.
Mutta saamattomuus ja saituus ovat estäneet ryhtymisen.

Mökkinaapurimme Rainer sanoi kesällä, että jollet tänä syksynä saa aikaiseksi ruoppausta, niin hän ei enää anna lupaa läjittää tavaraa hänen mailleen.
Joten pakotettuna ja uhan edessä oli hitaan hämäläisen pakko ryhtyä toimeen.

Saariston Ruoppaus teki tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Tein ruoppausilmoituksen ELY-keskukseen ja sain luvan naapureilta ja vesialueen omistajalta.
Lupa tuli viranomaisilta ja kun olin sen toimittanut ruoppausyhtiölle, niin kolmen viikon päästä eli tiistaina ruoppaaja ilmestyi rantaan.

Aluksella oli tarvittavat laitteet ja kaksi ammattimiestä. Ne eivät harrastaneet Small talkkia vaan tekivät töitä ja tiesivät mitä tekevät.
Kaksi päivää ja homma oli valmis.

Voin todella suositella firmaa. Edustaja kävi kesällä paikalla ja totesi tilanteen. Kertoi, että kahdessa päivässä homma pitäisi olla valmis ja antoi kustannusarvion.
Se piti.
Suoraselkäistä toimintaa.

Tässä vaiheessa puolet työstä on jo tehty

Multa pois ja pilareita tilalle!

Tässä olis ensi keväänä lapiomiehelle töitä

Naapuri totesi, että saamme tuohon hienon rantapromenadin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti