perjantai 19. marraskuuta 2021

Vintti pimeänä - taas!!!

Pääsin taas eilen illalla suunnistamaan.
Turku Night Challence jatkaa omalla erityisellä linjallaan. YO-kylässä on kyllä järjestetty monia sprinttikisoja.

Jottei homma olisi mennyt liian helpoksi, niin A4-kartan pohjoinen osoitti länteen
Tuo kartan YO-kylä -teksti osoitti pohjoiseen.
Kotona huomasin, että kartassa on myös ohuet siniset viivat etelä-pohjoissuunnassa.

Korkeitten kerrostalojen takia reittiviiva elää myös ihan omaa elämäänsä, mutta paikoitellen se näyttää missä olen kulkenut kaitaa polkuani.

Rastit 1-2-3-4 menivät ihan mukavasti.

Sitten irrotin peukaloni kartalta ja kun uudelleen aloin suunnistaa, käytin väärää pohjoista ja jälleen (kuten viikko sitten) en tiennyt mitään mistään. Sitä se ikääntyminen teettää.

Tein tuota verenpunaista kiemuraa kartalle kymmenkunta minuuttia ja muutenkin mieli oli punainen ja musta.
Löysin pohjoisen, kun olin uudelleen kolmosella. En leimannut. Sitten menin neloselle uudelleen ja leimasin, kun en ollut ihan varma leimauksesta edellisellä kerralla.

Sen jälkeen rastit 5-14 menivät ihan kohtuullisesti, ainakin henkisen tilani huomioiden.

Totuus tonttu Torvisen elämästä tuli taas esiin, kun kiersin pallo punaisena rastille 15.

Reittiviiva on väärin rastivälillä 16-17. Siinä välissä tein tuon pitkän piston pohjoiseen - ei kun siis  länteen!

Ja maaliin tein myös kunnollisen kierroksen, varmuuden vuoksi.

Voiko ihminen vajota syvemmälle?

Tuskinpa vaan - olen antanut määräyksen, että minut polttohaudataan ja tuhkat ripotellaan Yllästunturin huipulta. En siis kuulu siihen porukkaan joka lepää aikanaan kahden metrin syvyydessä.

Lähtö ja maali Mäkelä-sanasta ylöspäin pari senttiä.

Rastikohtainen onnistumisprosentti.
Nelosen prosentit ylittivät satasen.
Rastien 5, 15 ja Maali kohdalla ei mainittavaa onnistumista ollut havaittavissa.
Töppäyksiä (siis pummeja) yli 18 minuuttia. 
Se lienee suurin pummini tässä elämässä - ainakin jos matkan lyhyyden! 😡😱😭😎


torstai 18. marraskuuta 2021

Maskipakko?

Koronatartunnat ovat taas kiihtymisvaiheessa ja tartuntoja havaitaan päivittäin yli tuhat tuhatvuotisessa valtakunnassamme. Vaikka onhan tässä siihen tonniin vielä aikaa muutama vuosi.

Minä kun hoidan perheemme ulkoiset asiat – eli asioinnit ulko-oven tuolla puolen, niin olen viime päivinä käynyt useasti kaupoissa ja Varissuon postissa.

Skanssin Cittarissa lähes sataprosenttia kävijöistä käyttää kasvomaskia.

Myös Lidlissä käyttöaste on korkea.

Varissuolla käyn postissa eli R-kioskissa hakemassa Ullan tilaamia rättejä ja lumppuja. Siellä maskeja ei näy puolellakaan käyttäjistä. Väestössä on runsaasti mamuja ja muita vääräuskoisia. Hehän ovat yliedustettuina sekä koronaan sairastuneissa että kuolleissa, joten tämä ei yllättänyt.

Lisäksi olen käynyt tällä viikolla kaksi kertaa rengasliikkeessä.

Kaivoin talvirenkaat esiin ja yksi niistä oli tyhjä. Vein sen paikattavaksi maanantaina, siihen vaihdettiin venttiili. Tänään minun piti vaihtaa renkaat, mutta tämä rengas oli jälleen tyhjä. Joten kävin uudestaan siellä. Nyt löytyi renkaan kyljestä pieni reikä. Se oli niin ohut ja renkaan kyljessä, että sitä ei voinut paikata. Muistinkin keväällä renkaat vaihtaessani ottaneeni yhden renkaan kyljestä orapihlajan piikin. Jatkossa pitää väistellä naapurin orapihlaja-aitaa kaukaa!

Niin, täällä rengasliikkeessä maskin käyttö oli periaatteessa nolla. Mitäs siitä voitaisiin päätellä?




keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Rokotuksessa- taas

 Maanantaina hölkkäsin aamulenkin ja sain tämän hullutukseni Marrasputken puoleen väliin.

Viisitoista lenkkiä juosten on tehty ja kilometrejä kertynyt sataviisi kilometriä.
Hiukan vielä painoi jaloissa lauantain kolmen tunnin jotos.

Se ei estänyt rikotukseen menemistä iltapäivällä.
Vielä emme Ullan kanssa saaneet kolmatta koronarokotusta. Kävimme hakemassa influenssarokotuksen. Ullan on syytä se ottaa MS-tautinsa takia, ja minä olen mennyt siinä siivellä. Sen verran se on auttanut, etten ole vuosiin influenssaa sairastanut.

Hiukan olkavarsi kipeytyi illalla, mutta se ei haitannut nukkumista.
Eilen tiistaina oli vähän kuumeinen olo, mutta mitään sen enempää ei rokotuksesta aiheutunut.

Ja olotila salli Marrasputken jatkamisen, tosin varmuuden vuoksi hölkkäsin niin hiljaista vauhtia kuin kehtasin.

Kuva ei minun rokotuksestani.


lauantai 13. marraskuuta 2021

Nenänvalkaisu = ultra suunnistus pimeässä

Minun kohdallani kyllä nenis muuttui sormis-treeniksi.

Nenänvalkaisun tarkoituksena oli tyhjentää akut suunnistuskauden päätteeksi.

Ja se tapahtui hiukan erilaisella metodilla kuin normaalisuunnistus.

Lähtö tapahtui kartan alalaidan kolmiosta. Rastien 1 ja 2 kautta ensimmäisen pikataipaleen lähtöön (pieni kolmio). Ykkösellä paha pikku pummi muuten meni hyvin, ohessa kartta ilman reittiä, sehän näkyy hienosti isossa kartassa.

Pikataipaleelta lähtö meni munille, unohtui taas kompassin käyttö. Tällä järjellä varustettu ei ymmärrä, että pimeässä pitää käyttää kompassia. Löysin kuitenkin kakkospikataipaleen lähtöön ja sain uuden kartan. Olin sellaisiin tottunut 60-luvulla, mutta sen jälkeen en.

Kakkosrasti meni pitkäksi ja tuolla kartalla on vaikea päästä takaisin, mutta parin minuutin pyörähdyksellä selvisin. Vähän ennen pikataipaleen maalin kaaduin ja kädet upposivat suohon kyynärpäitä myöten. Se aiheutti lievää hypotermiaa loppumatkalla. Kartta:

Täältä punaisen alueen läpi 4-rastille ja seuraavan pikiksen lähtöön.

1 ja 3 rasti ihan putkeen. Kolmosella huomasin, että 2-rasti jäi käymättä, mutta en jaksanut palata takaisin, vaan jatkoin pikiksen loppuun.

Täältä lähdin kohti nelospikistä.

500 m edettyäni huomasin emit-kortin poistuneen ilman lupaa vasemman käden pikkusormesta.

Lähdin takaisin samalla hakien korttiani. Ei sitä matkalla ollut. Menin takaisin viimeiselle rastille. Ei sielläkään. Pyörin maastoa kartoittaen ja löysin emittini ojan toiselta puolen. Oli hyvä tuuri. Kortti oli toista kertaa käytössä ja uusi olisi maksanut noin 80 ekeä.

Sallittu aika oli kolme tuntia ja totesin, että ehdin suoraan maaliin ilman viimeistä pikataivalta.

Lisäksi olin aivan jäässä. Olin löytänyt vain yhden juoma-aseman, joten nestehukkakin vaivasi. Kolme vuotta sitten vioittuneen akillesjänteeni kanssa en ole tehnyt yhtään yli kahden tunnin lenkkiä, joten takki alkoi olla kaikessa suhteessa tyhjä kuin Turusen pyssy.

Hengissä maaliin ja kotiin ottamaan pirun pitkä viskiryyppy. Olin sen mielestäni ansainnut.

Sormet sen jälkeen kun olin käynyt suihkussa.
Kuvaa ei ole käsitelty!

Lähtö suunnistukseen L-kirjaimen
(sen ensimmäisen L:n yläpuolelta

Eka pikataival

Toinen pikataival

Kolmas pikataival



perjantai 12. marraskuuta 2021

Kesti hiukan aikaa ennen kuin kehtasin laittaa tänne eilistä suunnistustani. 
Kyseessä oli sprinttisuunnistus pimeässä nimeltään Martin Muilutus. Reitti pyöri Martin kirkon takana.

Olin aivan sekaisin, osa sekoilusta menee sen piikkiin, että korkeiden talojen varjossa ei gepsi pysynyt meikäpojan vauhdissa.
Rastit:

1 pientä (siis isoa) tuhrimista ennen rastia.

2-3-4-5-6-7-8 ihan OK.

9 = pientä töhrimistä taas, 10 vielä OK.

Oli alkanut sataa ja kadotin itseni kartalta. Kartta oli väärin kädessä ja luin lähtöä toiselta rastilta. Pyörin pari piruettia ihmetellen mistä tulen ja missä olen jo käynyt. Aikani pyörittyä paikallistin itseni Stålarminkadulle ja löysin rastin 12. Sitten pari käsittämätöntä piruettia rastille 13.

Loppu meni olosuhteisiin nähden kohtuullisesti.

Tuloksissa näkyi, että rasti 11 jäi käymättä.

Pakko siis mennä ensi torstaina paikkaamaan tämä hävettävä moka. Silloin ollaan yo-kylässä - siellä on odotettavissa yhtä kamalaa (=ihanaa) tehtävää.

Tänään sentään kevyen palauttelulenkin päätteeksi Garmin nosti hapenottokykyni arvoon 42.

 Ennen marrasputkea se oli 40 – treenaaminen siis parantaa kuntoa.
Ja lepopäivät ovat siis aivan turhia?

Olen vaalentanut karttaa. 
Todellisuudessa se oli niin tumma, että kartan lukeminen oli vaikeaa.

Tässä järjestäjien analyysi suorituksestani.
Onneksi siitä ei saa mitään selvää... 😜
Virheitä olin tehnyt 10 min 22 s - hyi helkkari.


keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Turun kävelysillat ratapihan yli

 Vein taas Ullan tanssimaan kaupunkiin ja kävin pienellä kävelyretkellä.

Menin yli ratapihan uutta Logomo-siltaa ja kiersin Logomon kiinteistön ja nousin Köydenpunojankadulle.

Kuvasin ohi kulkiessani Ullan entisen asuintalon ja palasin kaupunkiin vanhaa kävelysiltaa pitkin. Sitä on aikoinaan kuljettu monia kertoja, kun aloimme seurustelemaan nykyisen rouvani kanssa.

Tarpeeseen molemmat sillat ovat tulleet. Uudella sillalla minua vastaan käveli peräti kuusi ihmistä. Vanhalla sillalla vastaantulijoita oli kaksi kappaletta. En alkanut pukemaan maskia naamalleni ihmisvilinästä huolimatta.

Mittasin myös näiden kahden sillan etäisyyden toisistaan. Garminin gepsin mukaan etäisyys oli 320 metriä Ratapihankadun puolella. Toisella puolella hiukan pidempi, kun eivät ole osanneet tehdä suoraa siltaa.

Miellyttääkseen näitä vanhan sillan käyttäjiä kaupunki suunnittelee, että siltaa levennetään, sinne tulee pyöräilykaista ja hissit olisi tarkoitus rakentaa molempiin päihin siltaa. Pohjoispuolella siellä taisi olla peräti seitsemän portaan nousu. 

Kuusikymmentä (60) vuotta on hyvin pärjätty ilman hissejä, mutta ymmärrän kyllä, että nämä nykyajan uusavuttomat akkukäyttöisten potkulautojen käyttäjät tarvitsevat hissin päästäkseen ratapihan yli.

Eiköhän sillan puoleenväliin tarvitsisi tehdä jonkinlainen lepoalue, jos vaikka tämä runsaan kolmensadan metrin ultramatka alkaa väsyttää…

Näitä portaita pääsee uudelle sillalle.
Siis ei taivaaseen.
Eikä maksanut kuin parikymmentä miljoonaa.

Näkymä uudelta vanhalle.

Ulla kotitalo 60-luvulla.

Tästä noustiin vanhalle sillalle.
Ennen sillan rakentamista Ulla ja monet muut kävelivät ratapihan yli, välillä vaunujen alta.

Uusi silta vanhalta kuvattuna.
Ei näytä oikein miltään.

Tuolla takana käännettiin veturien kulkusuunta 180 astetta.
Ei taida olla enää käytössä.


 


tiistai 9. marraskuuta 2021

Olen unessa useasti...

Kaikkihan tietävät, että liike on lääke.

Aivan kaikki eivät kyllä liiku riittävästi, jotta saavutettaisiin se maksimaalinen terveyshyöty.


Tänään tuli tehtyä marraskuussa yhdeksäs juoksulenkki. Itse asiassa se oli yhdestoista peräkkäinen lenkkipäivä, kun viime kuun lopussa oli pari päivää hölkkää.


Olen vaihdellut kovien ja kevyiden lenkkien välillä niin, että palautuminen on ollut täydellistä ainakin kahden mentorini Garminin ja Ouran mielestä. Omasta mielestä olen myös ihan kunnolla palautunut. 


Tuo kolmas mentorini, jonka kanssa olen elänyt aviollisessa suhteessa yli puoli vuosisataa, on asiasta jyrkästi eri mieltä. Hän kun pelkää, että talonmies/kaupparenki/siivojan pumppu leikkaa kiinni ja poistun tästä maailmasta niin sanotusti saappaat jalassa.


Tämän rääkin jälkeen – joka siis jatkunee vielä 21 päivää – tilanteeni on noiden kahden ensin mainitun mentorin mielestä loistava.


Garmin on hyvin saita jakamaan unesta yli 90 pistettä, viime yöltä sain kaikkien aikojen parhaan tulokseni.
Oura jakelee paljon parempia pisteitä normaalisti, mutta oli hiukan saidempi viime yön annista.

Molempien mielestä olen siis palautunut erinomaisesti, joten lenkit saavat jatkoa. Ja tiedossa on kolme kovaa kilpailua loppuviikolla. Niissä sitten veri punnitaan.

Syvän ja REM-unen määrät ovat molemmilla lähes samat, mutta Garmin antaa yli puoli tuntia enemmän unta. Se ilmeisesti määrittelee myös lukemisen uneksi herkemmin kuin Oura!

Yllä Garminin noteeraus unestani.


Vastaavat tiedot Ouran mittaamina.