Huimaus ilman huumeita

Olen taas kärsinyt vahvasta huimauksesta.

Viime viikolla korvavaikku teki tulpan oikeaan korvaan niin, että en kuullut sillä mitään.
Minulla on ainetta vahan poistoon ja se toimii siihen hyvin.

Pienenä rasitteena sen käytössä on se, että seuraavana päivän jouduin kävelemään seiniä pitkin.
Seuraavana päivänä tasapaino oli taas normaali, joka tarkoittaa minulle nykyisin sitä, että tämä huimaus on lievää. Mutta en voi katsoa ylös enkä alas - jos niin teen niin kaatuminen on lähellä.

Tänä aamuna tilanne oli taas päällä ja kävelystä ei tullut mitään.
Totesin, että nyt lienee aika tarttua härkää sarvista ja aloin tutkia turkulaisista lääkäriasemista henkilöä, jolla olisi kokemusta huimauksesta.
Sellainen löytyi Mehiläisestä ja sain varattua häneltä ajan huomenna illalla.

Olis se aika hienoa, jos pääsisi viettämään normaalia terveen ihmisen elämää - jos nyt tämän ikäinen enää siihen milloinkaan yltää! 😐

Kuvakaappaus Googlen sivuilta

Kateuspäivä

Tänään on kansallinen veropäivä eli kansalaisten verotiedot tulevat julkisiksi.

Koska en ole hirveän kateellinen, niin en näitä tietoja tutki sen tarkemmin – isoimmat otsikot luen lehdistä.

Mutta on näillä tiedoilla ollut merkittävä vaikutus elämääni.

Lukion toisella luokalla rakkaat opettajani olivat sitä mieltä, että minut pitää jättää luokalleni, antoivat nelosen todistukseen vieraista kielistä eli ruotsista, englannista ja saksasta.

Olin sitä meiltä, että pärställäni ja käytökselläni oli vaikutusta asiaan.
Olin keväällä kirjoittanut yo-kirjoitusten enkusta arvosanan a- eli hyväksytyn, joten minun olisi pitänyt saada siitä viitonen todistukseen.
Lyhyestä kielestä eli saksasta ei ollut tapana antaa matikkalinjalaiselle nelkkua – siis katkera vääryys.

Ruotsinkielen opettajamme oli homo ja hänellä oli tapana ottaa ”sopivat” kohteet yksityiseen opetukseen kotiinsa. Tiesin näistä sen verran, että ensimmäisellä kerralla piti ottaa villatakki pois päältä ja seistä asennossa niin kauan, että ope oli saanut laukaistua itsensä. Toisella kertaa piti ottaa paitakin pois. Kolmannesta kerrasta ei kukaan ole kertonut mitään.

Minä kävin vain sen eka kerran ja se lienee syy neloseen. Tosin se oli ainoa nelkku, joka vastasi todellisuutta.

Todistuksen jaon jälkeen kaivoin esiin verokalenterin, siihen aikaan siellä oli painettuna kaikkien nimi, ammatti ja tulot.
Katsoin sadan ensimmäisen merkonomin ja insinöörin tulot ja totesin, että inssit tienasivat noin 20 prosenttia enemmän kuin merkonomit.

Ammatinvalintani oli tehty.

Tosin ei se ihan oikeaan sattunut. En ole millään lailla insinööri ja kaupallista pienyritystä vetäessäni olen enemminkin tehnyt merkonomin hommia.

Mutta katunut en ole valintaani.
En kadu kuin syntejäni, mutta niitähän en ole eläessäni tehnyt... 😂

Kuvakaappaus aamun Turun Sanomista!

Käynti Kakolassa suunnistaen

Maanantaina oli taas vuorossa Street Orienteering, tällä kertaa Turun keskustan liepeillä.
Aurajoki tuli ylitettyä kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran Förillä, siinä oli yksi rasti, joten varmasti sitä sai käyttää ylitykseen.

Se olikin eka rasti, jolla kävin - eli alku 23-52-35-45-51-24-44. Tämä rasti oli Martin kirkon pihassa, sinne sai kiivetä oikein kunnolla.

Sitten rasti 34, jolta piti laskeutua jyrkkää ja savista rinnettä, minä kierteli hiukan sivummalta eikä ongelmia. Jäljistä päätellen joku mennyt reippaammin, kun lasku-ura näkyi vahvana savessa.

Sitten 43 ja joen ylitys toisen kerran. Eteenpäin 55-33-32-42-12. Päätin ottaa tämän halvan rastin mukaan, niin ei tarvinnut kavuta pitkiä portaita ylös.

Olin säästänyt loppuun kaksi arvorastia 54 ja 56, joista sai yhteensä 110 pistettä. 56:lla pääsi käymään Kakolan vankkojen muurien sisäpuolella.

Aikaa jäi käyttämättä, ei sen takia, että olisin juossut kovaa vaan siksi, että tein taas liian lyhyen lenkin.
Kermaperse sääli vanhaa äijänkörilästä!

Paljon joutui (sai?) kulkemaan portaita ylös ja alas. Seurauksena se, että oikea polvi oli eilen kipeä eikä kävelystäkään tahtonut tulla.

Urheilijahan ei näe tervettä päivää. Ja harvassa ne ovat tällaisella hitaalla kuntoilijallakin.

Aika tutuissa maisemissa sai edetä.
35:n vieressä olen työskennellyt ennen Tekua pari vuotta.
56:n vieressä asuin myös pari vuotta.
33:n yläpuolella (ei näy kartalla) on rippikirkkoni.
44 oli Martin kirkon pihalla, siellä kävin kouluaikana pari kertaa vuodessa.

Korva pipinä

Eilen iltasella oikea korvani kuuroutui.

Ei lopullisesti, siinä oli vaan vaikkua mennyt niin tiiviiksi, että puheäänet eivät siitä päässeet läpi. Minulla on korvasuihketta, joka pehmentää vaikun ja se valuu sitten ulos korvasta aikanaan.

Mutta tällä aineella on sellainen ominaisuus, että se aiheuttaa minulle toisinaan voimakasta huimausta. Kävin tänään kyllä pienellä aamukävelyllä, se sujui kohtuullisesti.

Sen sijaan koko päivänä en pystynyt tekemään mitään hyödyllistä, kun piti askareitten aikana pitää kiinni seinästä tai jostakin muusta paikallaan pysyvästä.

Nyt iltaa kohden olo alkaa helpottaa aja minulla on vahva usko, että huomenna normalisoidun eli voin siivota, tehdä ruokaa, käydä kaupassa, pestä pyykkiä ja jos oikein hyvin käy, niin voin käydä jopa juoksemassa.

Rukoilkaamme!

Tämä on se aine, joka pehmittää vaikun.
Ja se perkele pehmittää myös minut,
kun seuraavana päivänä horjun kuin olisin juonut kaksi pulloa Kossua! 😖

Koira lähti

Viime yönä Anna ja Juha lensivät takaisin Kiinasta. Se oli yölento, perillä Helsingissä ennen kuutta.

Anna meni töihin ja Juha haki Gaian ennen yhdeksää.

Jälleennäkemisen riemu oli rajaton. Gaia ei kantanut kaunaa pitkästä poissaolosta. Koira unohti meidät täysin eikä peräänsä katsonut, kun jatkoivat matkaansa.

Kävin tekemässä Marrasputken kävelysuorituksen nyt ilman koiraa. Hieman reippaampana tein lenkin kuin koiran kanssa.

Sitten vuorossa oli kämpän siivous – sitä kun ei oikein voinut tehdä, kun Gaia hyökkäsi hampaiden kanssa imurin kimppuun, koulutus jäi meiltä tekemättä. Ja siivous myös, siitä en ollut pahoillani…

Minulla on tapana aika paljon istuskella pöydän ääressä tietokone silmieni edessä. Tuolissani on rullat alla, joten siihen on helppo istua ja tarvittaessa kääntyä.

Gaia on paimenkoira ja kun olen sen virallinen ulkoiluttaja, niin olento vahtii minua tarkasti. Päiväsaikaan se tapahtuu siten, että koira parkkeeraa itsensä tuolini taakse.
Se tarkoittaa sitä, että piti aina ennen tuolin siirtämistä katsoa, missä vahtini on.

Vielä nyt illalla käännyin vaistomaisesti katsomaan, voinko vapaasti työntää tuolia taaksepäin.

Katsotaan kuinka kauan jatka tätä refleksiä!

Melko väkivaltaista on tuo koiran hellyyden osoitus! 😜

Taas suunnistamassa

 Paluu katusuunnistuksen pariin.

Tänne vaimokin päästi minut, kun ei ole vaaraa eksyä kovin kauas, kun tapahtuma käytiin ruutukaava-alueella.

Eikä ollut kovin vaikeaa, kun tuttuja katuja pitkin sai mennä.
Ensimmäinen tenkkapoo tuli, kun rastivälillä 12-45 rakennusliike oli sulkenut jalankulkitien ja piti ylittää katu kielletyllä kohdalla.

Rastin 41 jälkeen jouduin ulos kartalta, mutta vain tältä omalta tulosteeltani ja tiesin, että seuraavasta kadunkulmasta on käännyttävä vasemmalle.

Sitten jatkoin suunnitelmani mukaisesti Kuuvuorelle, yo-mäelle ja kohti maalia.

Rastilta 22 käännyin vielä takaisin päin käydäkseni hakemassa myös ratin 21, mutt kun katsoin kellooni, niin totesin, että en taida ehtiä, vaan jolkottelin rauhassa maaliin.

Lähtö ja maali ovat kartan lounaisnurkassa.

Päin helvettiä

Kävin eilen rokotuttamassa itseni influenssaa ja koronaa vastaan.

Nykyisin ne neulat ovat niin ohuita, ettei sitä edes huomaa kun neula sujahtaa ihon alle.

Illalla kun menin nukkumaan, niin kääntyessäni vasemman kyljen varaan, niin sattui julmetusti. Mietin mikä se voisi olla. En ole käynyt suunnistamassa, en ole kaatunut ja muutenkin viettänyt rauhallista elämää. Hetken mietittyäni, totesin, että sehän johtui siitä rokotuksesta, laittoivat lihakseen jotain vettä väkevämpää!

Tänään jatkoin rokotusten parissa. Olen ollut mukana kolmisen vuotta rokotetutkimuksessa, jossa testataan rokotetta borrelioosia vastaan.

Se on tietysti lähellä sydäntäni, koska olen taudin kahdesti sairastanut ja meidän mökillä altistun punkin puremille monta kertaa kesässä.

Tutkimuksessa otetaan verinäyte monta kertaa ja henkilökunta kyselee aina miten menee.

Tänään vastasin, että päin Helvettiä!

Hoitaja tietysti säpsähti ja tiedusteli syytä moiseen.

Kerroin tälle tutulle rouvalle, että olen ateisti ja sitten kun kuolen, niin Helvettiinhän minä pääsen - ikuiseen lämpöön ja takkatulen ääreen. Ja lisäsin, että ikää karttuu ja eihän tässä ikuisesti eletä ja se on hyvä tietää minne joutuu.

Hyvässä sovussa erottiin, vaikka hän ei luvannut liittyä seuraani tuonpuoleisessa. Tämä oli viimeinen käynti tässä tutkimuksessa. Hieman lupailin, että saatan kyllä palata jonki mielenkiintoisen rokotteen testaajaksi.

Kuvakaappaus Wikipediasta.
Jos kuva on autenttinen, niin pitää fundeerata minne on matkalla.
Näkyy tuo pääpiru oleva ihmissyöjä!