Pitkä Perjantai!

Saimme eilen taas Gaian yökylään. Viimeksi se oli kylässä vajaat kaksi viikkoa sitten. Täytyy sanoa, että koira on kehittynyt ja aikuistunut siitä runsaasti.

Sen kanssa kävely sujuu jo hienosti. Ainoa murhe on se, että se käy noukkimassa kaikki käytetyt maskit teiden varrelta. Ja niitä on runsaasti siellä levittämässä erilaisia viruksia.

Eilen ja tänä aamuna olen kävellyt sen kanssa yli kymmenen kilometriä. Olemme vaeltaneet paljon sellaisia polkuja pitkin, joita se ei ole ennen kulkenut. Epäröimättä se lähtee uusia valtauksia etsimään. Toisin kuin vanhat koirat, jotka urautuvat ja pyrkivät kulkemaan aina tuttua ja hyväksi havaittua reittiä.

Gaia nukkui hyvin ja pitkään. Ja oli sisäsiisti kuten kahdella edellisellä kerralla. Nyt se osaa jo mennä itse ovelle, kun hätä yllättää. Hyvin se on sisäistänyt tämän asian, mutta kyllä sitä on siihen opetettukin.

Koira haettiin pois jo ennen puolta päivää. Koska olin kävellyt koiran kanssa vain 11 kilometriä, piti ryhdistäytyä ja käväistä puolen tunnin hölkällä.
Kun olin tarjoillut Ullalle kahvit – tosin en sentään sänkyyn – niin lähdimme ajelemaan Nauvoon. Haimme sieltä pari osaa, jotka tarvitsen tiistaina.

Paluumatkalla pysähtelin ikuistamaan luonnonihmeitä kamerallani. Tässä vaiheessa laiskuus nosti päätään ja suoritin kuvaamisen auton ikkunasta. Kiuru lauleli mökin viereisen pellon yläpuolella, sitä en saanut kuvatuksi. Samoin jäi kuvaamatta juuri ennen lauttarantaa kahdeksan kauriin lauma pellolla.

Kotona teimme vielä ruokaa itsellemme.
Kyllä Pitkäperjantaina ehtii paljon!

Mökin viereisellä pellolla käyskenteli tuttu kurkipari

Nämä peurat olivat parin kilometrin päässä mökiltä

Isokoskelonaaraat tepastelivat jäällä. Urokset uivat vieressä.

Gaian kanssa aamulenkillä heti kuuden jälkeen katuvalojen loisteessa.

Pashainen tarina! 😇😜

Meillä on mökillä ollut kohta kymmenen vuotta polttava sisävessa. Pojat hankkivat sen Ullalle lahjaksi, kun hänelle tuotti ja tuottaa suuria vaikeuksia asioida puuceessä, jonne on talolta kuitenkin matkaa kohtuullisen paljon liikuntarajoitteiselle.

Laite on jo pari vuotta ollut sellainen, että puhaltimen käynnistys on vaatinut pientä temppuilua. Ja ilman tuuletinta polttava vessa hyvin nopeasti polttaisi hiukan muutakin kuin sen ihmisen tuottaman biojätteen.
Vaikka henkilökohtaisesti en tuntisi suurta tuskaa, vaikka se kaksisataa vuotta vanha rötiskä palaisikin maan tasalle.

Niin tai näin, otin tämän pömpelin mukaani, kun lähdimme viimeksi takaisin Nauvosta. Sen jälkeen yritin ensin löytää huoltoa Turusta Separett-tuotteille. Laitteen myyjä ei tiennyt ja nettisivujen mukainen huoltofirma ei tiennyt Separettista hölkäsen pöläystä.

Kerroin sähköpostilla maahantuojalle ongelmastani ja sitten alkoi tapahtua.
He pyysivät lähettämään laitteen takana olevasta kilvestä kuvan ja lisäksi pari muuta tietoa. Totesivat laitteemme olevan vessan ensimmäistä sukupolvea ja tarjoutuivat ottamaan sen vaihdossa sekä toimittamaan tehdaskunnostetun uudella tekniikalla ja kahden vuoden takuulla olevan vanhan tilalle.
Pyysivät vajaan tonnin tästä kaupasta.
Pakkohan se oli tilata.

Käyn vaihtamassa tuotteet Vantaalla Pääsiäisen jälkeen. Kun tämä on tehty, me varmaan muutamme kesäksi Nauvoon.
Hyvästi lämmin suihku, katuvalot ja muu urbaaninen toiminta.

Mutta ei hätää, mökkirantaan ajautui 400 metriä pitkä konttialus. Ja kontit ovat täynnä viinaa ja tupakkaa! Kepeät mullat ja rasvainen maksa?

Konttialus (pituus 400 m) mökkirannassamme.
Mittakaava on oikea!
Kuvan oikeassa alakulmassa näkyy mökkimme vihreä katto.

Melkein urheilua

Eilen kävin juoksemassa pitkästä aikaa hiukan kovemman lenkin. Pyörätiet oli harjattu sepelistä ja juoksu maistui. Tein viiden kilometrin reippaan rykäisyn. Keskinopeus oli 6.15 min/km.

Eihän se nyt mitään kovaa vielä ole, mutta oli se vauhdikkain juoksulenkki sitten marraskuun 2018. Tässä on pari vuotta tehty runsaasti töitä loukkaantumisen (joka ei siis ollut henkistä) jälkeen ja vihdoin tuloksetkin alkavat puhua puolestaan.

Tänään kävin sitten omatoimisilla Satarasteilla. Maastopohja oli ikävää, juurakoita, kivikoita ja risukoita. Oli vaikeuksia pysyä pystyssä ja juoksu ei sujunut ollenkaan.

Palautumisaika jäi liian lyhyeksi vanhalle äijälle. Silloin kun olin nuori, minun ikäiseni ukot istuivat kiikkustuolissa, polttivat piippuaan ja muistelivat mennyttä aikaa – jota eivät enää muistaneet. Nyt ne karaa metsissä ja maanteillä!

Rastit sentään löytyivät kohtuullisen hyvin – tosin ne eivät vaikeita olleetkaan.
Hiukan lepoa ja palauttelua, niin viikonloppuna taas kulkee.

Suunnistuskilpailut on koronan takia peruutettu, joten tässä saa rauhassa treenata itsensä terävään kuntoon.
Tähtäinhän nyt on ensi vuoteen, kun siirryn 75-sarjaan.

Kotoa Skanssin K-raudan pihaan ja takaisin

Satarastit, reitti

Elämäni lyhyin autonomistus?

Vuosi sitten ostin uuden auton, Seat Aronan.

Olimme juuri tulleet Espanjasta ja koronan takia tulevaisuus matkailumielessä oli erittäin epävarmaa.
Vuosien varrella olemme käyneet parikymmentä kertaa Playa de las Americaksessa ja se sijaitsee Aronan kunnassa. Siksi kerroinkin tutuille, että enää ei tarvitse mennä Teneriffalle, riittää kun menen pihalle, astun Aronaan ja aistin siellä Espanjan tunnelman.

Pari viikkoa sitten auton myyjä K-Caara lähetti minulle sähköpostia ja pyysi varaamaan ajan vuosihuoltoon. Koska huollan auton paremmin kuin itseni, varasin ajan ja se on 30.3.21 klo 14.15.

Soitin huoltoon ja kysyin kuinka kauan huollossa mahtaa mennä. Tarkistivat asian ja kertoivat, että autolleni ei ole varattu huoltoa. Kerroin miten varaus oli tehty ja huoltopalvelijakin ihmetteli asiaa, sillä Aronaan ensimmäinen huolto pitää suorittaa vasta kahden vuoden kuluttua.
Joten peruutin huollon, jota ei edes ollut olemassa.

Sitten kysyin, miten huoltonne vastaa noin yleisellä tasolla sinne lähetettyihin sähköposteihin. Nimittäin olin lähettänyt tarjouspyynnön kuukausi sitten rikkoontuneen etusäleikön vaihdosta. En saanut kahden viikon sisällä vastausta, joten lähetin sen uudelleen toiselle huoltoneuvojalle. Ei vastausta siihenkään.

Huoltoneuvoja sanoi, että heiltä on yksi mies lähtenyt huollosta, jospa se mennyt hänelle!
Kerroin näiden kahden nimet, olivat molemmat edelleen työsuhteessa.

Aloin hieman kiihtyä tässä vaiheessa. Kysyin, miten on mahdollista, että mitään ei vastata kyselyihin. Keskustelukumppanini kertoi, että sähköposteja voi tulla jopa kymmenen tunnissa, ei niihin kaikkiin ehdi vastaamaan.

Siinä vaiheessa aloin olla kuuma kuin hellan koukku ja kerroin rehellisen mielipiteeni K-Caaran toiminnan tasosta ja kerroin, että mieleeni ei tule muuta ratkaisua kuin vaihtaa teidän myymänne rakkine pikaisesti sellaisen yhtiön autoon, jolla toiminnot ovat edes jollakin tasolla.

Myyjä pahoitteli laimeasti tilannetta.

Vaimo kun kuunteli keskusteluni, kysyi puhelun jälkeen, että pitääkö sinun tosiaan vaihtaa vuoden vanha auto toiseen. 

Totesin, että PITÄÄ!

Arona suhteellisen uutena ja puhtaana Nauvon parkkipaikalla.

Melkoinen viikari!

Viime vuodesta alkaen tutkiva iltapäivälehdistö on kirjoittanut henkilöstä Tytti Yli-Viikari.

Melkoinen viikari tämä neito on ollutkin.
Hän on siis Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja. Virasto tarkkailee ja tarvittaessa kurittaa muita virastoja ja virkamiehiä holtittomasta käytöksestä, erityisesti rahan käytöstä.

Ja Tytin mukaan hän on tehnyt työtä tehokkaasti.
Hyvä niin, tosin kotipesä on jäänyt tarkastamatta. Erityisesti ylijohtaja ei ole tarkastanut omia tekemisiään ja rahan käyttöä.

Viime vuonna paljastettiin Tytin matkakuluja, ne olivat sadoissa tuhansissa euroissa parin kolmen vuoden ajalta. Erityisen runsaasti ylijohtaja oli mieltynyt matkailemaan päiväntasaajan ympäristössä olevissa kehitysmaissa. Hän oli vienyt sinne tietoa luterilaisen maailman tarkastustoiminnasta.

Tänä vuonna on kerrottu, että Tytti on käyttänyt työnantajan luottokorttia kampaajakäynteihin ja meikkaukseen. Kuulemma vuosikertomusta varten on pitänyt tälläytyä. Sehän on oikein se ja varmasti tarpeeseen. Kun ei nyt mielestäni ole aivan missitasoa edes ammattilaisen meikkaamana, niin kuinka kurja olisi ulkonäkö, jos köyhä olisi joutunut maksamaan pienestä palkastaan.

Viimeksi ovat lehdet ottaneet tikun nokkaan sen, että Tytillä on kahden vuoden välein huippututkinto eurooppalaisista huippuyliopistoista. Tosin ne ovat hänen omassa ilmoituksessaan, niistä ei ole ainakaan toistaiseksi löytynyt kirjallista todistetta.

Tosin hän ei ole niitä tarvinnut, kun hänet on kahteen viimeiseen virkaan nimitetty ilman hakua – virkaa kun ei ollut laitettu julkiseen hakuun. Näytöt osaamisesta ovat riittäneet.
Tällaiselle peruskateelliselle tulee tämän viikarin toiminnasta ja nopeasta etenemisestä kaikenlaista mieleen. Mutta ne nyt ovat sellaista tekstiä, että niitä ei kerta kaikkiaan kannata julkaista. Aiheellista olla miettiä olisiko tällainen kokonaisuus olla mahdollista miespuoliselle henkilölle?

Sen verran Yli-Viikarilla on alkanut maa polttaa jalkojen alla, että hän on hakenut Kansallisgallerian johtoon. Palkka olisi paljon pienempi, mutta ehkä siellä ei oltaisi niin niuhoja matkustus- ja meikkauskuluihin?

Garmin ja Oura riidoissa!

Minulla on kaksi vimpainta kädessäni yötä päivää, ne rekisteröivät mitä teen ja miten nukun.

Molemmat antavat ohjeita myös, miten minun pitäisi treenata juoksemista.
Garmin on urheilumittari. Se kertoo lähes joka aamu, että olen täysin palautunut ja voisin lähteä lenkille.

Oura, joka mittaa erityisesti unta ja sen laatua, on paljon kronkelimpi. Yhtenään se tuumaa, että olisi hyvä pitää lepopäivä.

Perjantaina, kun tein hullun lailla töitä Nauvossa ja juoksin vielä saunalenkin, Oura käski jo rentoutua lauantaina. Garmin ei ollut millänsäkään, joten lähdin kevyelle lenkille.

Tänään Oura kertoi, että sykkeeni laski myöhään viime yönä ja lisäksi väitti, etten ollut täysin palautunut. Kehotti pitämään tänään pienen rentoutumistauon, jotta kehoni saa ladattua akkujani.

Koska en löytänyt itseltäni mitään akkuja, päätin lähteä kevyelle pitkikselle. Sain aikaa kulumaan puolitoista tuntia. Pidin sykkeet alhaalla ja vauhti oli myös erittäin rauhallista.

Garmin ilmoitti palautumisajaksi 20 tuntia ja totesi harjoittelun tilan olevan tuottava.
Oura kertoo mielipiteensä vasta huomenna yöunien jälkeen.

Mielenkiinnolla odotan tuomiota!

Lyhyttä lyhyempi mökkiyö

Lähdimme aikaisin viettämään viikonloppua Nauvoon.

Ensin poikkesimme Airistolle. Ulla allekirjoitti Opelin romutusasiakirjan. Juha lähti viemään sitä Turkuun ja niin päättyi kaksikymmentä vuotta kestänyt yhteinen taipaleemme Astran kanssa. Oli hyvä auto!

Matka jatkui Nauvoon. Oli rauhallista. Ei pahemmin liikennettä eikä muuttolintuja tai riistaeläimiä. Yhden merikotkan sentään näimme leijailevan yläpuolellamme.

Vaikka kävimme täällä viettämässä jo yhden siivouspäivän, niin sitä työtä riitti. Kun olin pessyt jääkaapin, kahvinkeittimen ja pöytien pinnat, pääsimme nauttimaan tervetulokahvit kera Bagar Bengtsin viinereiden.

Seuraavaksi oli vuorossa vuoteiden tuuletus ja tamppaus. Samoin kävi peitoille ja tyynyille. Vuoteiden sijauksen yhteydessä laitoin lakanoiden päälle sähköpeiton.
Kun kämppäkin oli tässä vaiheessa lämmennyt, alkoi vaikuttaa siltä, että hyvinhän täällä yö sujuu.

Kävin rannassa ja laitoin saunan pesään tulen. Kävin hakemassa lenkkivaatteet ja samalla jatkoin saunan lämmitystä. Kävin juosten järvellä, siellä oli Kristiinakin paikalla. Juoksin takaisin saunalle, lisäsin puita ja jatkoin juoksua niin, että sain kymmenen tuhatta askelta täyteen.

Saunoin pidemmän kaavan mukaan. Ulla ei enää saunaan tule, joten seuranani oli kaksi everstiä. Hiljaisia poikia olivat ja saunoin ne hengettömiksi.

Perinteiden mukaan lounasta aloimme tehdä vasta tässä vaiheessa iltaa. Kun olin aamupuuron ja -kahvin jälkeen syönyt yhden viinerin, niin alkoi jo vatsa kurnia, niin puoli kahdeksalta pääsimme grillatun porsaan kimppuun.

Sitten oli vuorossa Ullan polttavan vessan tutkiminen. Ulla oli sanonut, että kun hän testaili sitä, niin se alkoi polttamaan, mutta puhallin ei lähtenyt käyntiin. Totesin, että sillä tavalla talo on helppo polttaa maan tasalle. Aloin tutkia ja huoltaa vessaa. Tein mitä tahansa, niin puhallin ei lähtenyt käyntiin. Joten sisävessan käyttö oli mahdotonta.

Kun keskustelimme Ullan kanssa, miten hän selviää sadan metrin päässä olevalle ulkovessalle, niin rouva vastasi, ettei ainakaan hengissä.
Sanoin tarkistettuani aikataulun, että meillä olisi kaksikymmentä minuuttia aikaa pakata tavarat ehtiäksemme kymmenen lauttaan.

Kymmeneen vuoteen en ole nähnyt Ullan toimivan niin reippaasti ja saimme tavarat pakattua ja vietyä autoon ajoissa.

Pieni vastus oli siinä, että paksu sumu oli laskeutunut harmiksemme ja hieman pelotti ajella lievää ylinopeutta tiellä, jolla liikkuu valtavasti hirvieläimiä.
Emme törmänneet mihinkään ja lauttarannassa meillä oli jopa ruhtinaallisesti 50 sekuntia ylimääräistä aikaa.

Baskervillen yö

Komea leskenlehti saunan vieressä

Lahti on vielä paksussa jäässä

Minä ja kaksi everstiä.