Eilen kävin juoksemassa pitkästä aikaa hiukan kovemman lenkin. Pyörätiet oli harjattu sepelistä ja juoksu maistui. Tein viiden kilometrin reippaan rykäisyn. Keskinopeus oli 6.15 min/km.
Eihän se nyt mitään kovaa vielä ole, mutta oli se vauhdikkain juoksulenkki sitten marraskuun 2018. Tässä on pari vuotta tehty runsaasti töitä loukkaantumisen (joka ei siis ollut henkistä) jälkeen ja vihdoin tuloksetkin alkavat puhua puolestaan.Tänään kävin sitten omatoimisilla Satarasteilla. Maastopohja oli ikävää, juurakoita, kivikoita ja risukoita. Oli vaikeuksia pysyä pystyssä ja juoksu ei sujunut ollenkaan.
Palautumisaika jäi liian lyhyeksi vanhalle äijälle. Silloin kun olin nuori, minun ikäiseni ukot istuivat kiikkustuolissa, polttivat piippuaan ja muistelivat mennyttä aikaa – jota eivät enää muistaneet. Nyt ne karaa metsissä ja maanteillä!
Rastit sentään löytyivät kohtuullisen hyvin – tosin ne eivät vaikeita olleetkaan.
Hiukan lepoa ja palauttelua, niin viikonloppuna taas kulkee.
Suunnistuskilpailut on koronan takia peruutettu, joten tässä saa rauhassa treenata itsensä terävään kuntoon.
Tähtäinhän nyt on ensi vuoteen, kun siirryn 75-sarjaan.
 |
| Kotoa Skanssin K-raudan pihaan ja takaisin |
 |
| Satarastit, reitti |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti