Eläkeläisellä on ollut niin mahdottomasti kiireitä, etten ole ehtinyt raportoimaan ensimmäistä suunnistustani proteesisilmilläni.
En kyllä tiedä mistä se kiire johtuu, en ole mitään erityistä tehnyt enkä sitten oikein tikkuakaan ole ristiin laittanut. Tämä olematon kiire vaan liittyy tähän ikään. Vanheneminen ei ole mikään ilo, vaikka se sivullisia usein naurattaakin.Olisihan mulla kyllä hyvin mielenkiintoista raportoitavaa, mutta kun tämä iltojeni ilo ja päivieni päivänsäde kieltää ihan kaikkea kertomasta!
Joten suunnistukseen – se on aika vaaraton aihe.
Street Orienteerin on periaatteessa yösuunnistusta, mutta näin kevään korvalla siitä tuleekin yllättäen päiväsuunnistusta. Puoli kuudelta kun lähtee, niin tunnin päästä on vielä aika valoisaa. Viimeisen vartin aikana laitoin kyllä lampun päälle, se helpotti kartanlukua.
Kartan näki uusilla silmilläni lukea oikein hyvin. Suunnistusvirheitä ei tullut ja kun vielä en oikein luvallisesti saanut rutistaa koneesta maksimikierroksia, niin ehdin kävelyjaksojen aikana lukea rastin tehtävän. Näin eteneminen oli melko juohevaa enkä hävinnyt kovin paljoa tasoisilleni kumppaneille. Hikeä en valuttanut vieläkään silmiini – näin ainakin uskon.
Silmät kyllä vuotivat vettä, mutta ne olivat ilon kyyneliä, kun näkö leikkauksen jälkeen vaikuttaa todella priimalta.
Päivä päivältä näkö vaikuttaa parantuvan. Ainoa ongelma on vielä viikon ajan silmiin tiputettava lääke. Se pitää ottaa kolmesti päivässä ja tippojen jälkeen näkö on tunnin verran samea. Siten aamulehden luku on hankalaa. Vanhojen silmälasien kanssa se olisi helpompaa aamutuimaankin, mutta en niitä enää ole silmilleni laittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti