torstai 13. elokuuta 2020

Intervallia

 Eräs juoksututtuni teki FMR:n juoksutestin ja kopioin sen itselleni.

Ideana siis juosta kolme tonnia, joiden välillä n. viiden minuutin palautukset. Eka tonni omaa kevyttä, toinen puolikkaan tavoitevauhtia ja viimeinen all-out.

Ajattelin tehdä kilsat aikoihin 6.45, 6.15 ja viimeinen kovaa.

Eka meni kevyesti aikaan 6.31, pulssi 131, max 138. Sen jälkeen palautus noin 2 min.

Toinen jo rutistellen: 5.53 / 141 / 156. Nyt pidin 5 min tauon ja vielä senkin jälkeen jalat painoivat ja hapot jylläsivät.

Kolmannessa meni hyvin yli puoleen väliin, mutta sitten alkoi painaa. Ajattelin jo hetken keskeyttää, mutta painoin loppuun asti. Tulos 5.22 / 151 / 162.

Sykevyö jäi mökille, joten arvot ovat ranteesta. Ja nehän meikäläisellä heittää kuin pää Vappuaamuna. 

Yllättävän alas jäi max syke - sen kun pitäisi olla luokkaa 170 (ainakin oli ennen akilleksen murheita).

Juha teki juoksijalle kasvomaskin. Materiaali on vuoden 2009 Enzo Ferrari-maratonin juoksupaidasta. Paita on lähes käyttämätön, kun se kutistui ensimmäisessä pesussa lasten kokooan. Taattua italialaista laatua.
Kiinnityshihnat vielä puuttuvat, sen jälkeen astun katukuvaan maski päällä. Ainakin silloin kun käytän yleisiä kulkuneuvoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti