sunnuntai 9. elokuuta 2020

Kekkosentiellä

 Kilpailukeskus ja lähtö sijaitsivat Kekkosentiellä. Tien päässä oli Kekkosella kesämökki.

Suunnistusalueemme oli yhden suunnistuskaverini suvun metsissä - olisko käynyt vielä niin, että hänen sukulaisensa olivat myyneet tontin Urkille?

Jotakin sukulaisuutta Urkilla ja kyseisellä suunnistajalla saattaisi hyvin olla - ainakin tukkamuodin perusteella. Sitä tukee vielä molempien solakka ja pitkä olemus ja hyvä ryhti.

Mutta asiaan. Saimme tänään suunnistaa paremmassa maastossa ja suunnistustehtävätkin olivat vaativampia. Oikein nautittavaa tekemistä.

Eikä tullut kylmä missään vaiheessa, vaikka vartti ennen starttia tuli taivaalta tuli kuusi pisaraa vettä niskaani.
Helleraja ylittyi tänäänkin, mutta metsässä ei tuntunut mitenkään pahalta.

En tehnyt virheitä, en kaatunut kertaakaan ja jaksoin hölkätä loppuun asti. Se riitti sijalle 27/53. Yhteisajoissa loikkasin sijalle 23. Se olikin minulta kisan ainoa loikka!

Eilen olin vahvasti taas kerran lopettamassa urheilu-urani, mutta tämä kisa antoi uskoa tulevaisuuteen ja motiivia rankkoihin treeneihin.

Hyvin luvattu on puoliksi tehty - mulla vaan näitä lupauksia on runsaasti ja tekoja vähän. Siksi kehitystä ei ole tapahtunut.

Eikä taida tapahtuakaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti