sunnuntai 27. elokuuta 2023

Eläköön Pride

Eilen vietettiin transsukupuolisten juhlapäivää – en kylläkään osallistunut, vaikka olen sitä mieltä, että nämä transsukupuoliset ja Pride-ihmiset voivat pelastaa maapallon tuholta.

Kaikkihan me tiedämme, että maapallo ylikansoitettu. Ei eläimistä ja kasveista vaan ihmisistä. Meitä on liikaa, emmekä osaa käyttäytyä niin, että olisimme hyväksi maapallon elämälle.
Jo Pentti Linkola tiesi kertoa, että miljardi ihmistä on ehdoton yläraja maapallon kantokyvylle.

Nämä Pride- ja transihmiset ovat oikealla tiellä. Saman sukupuolisten liitto ei luonnollisella tavalla tuota lisää tätä ihmissaastetta ympäristöämme tuhoamaan. Eläköön Pride.

En ole insinöörinä tarkalleen tietoinen transihmisten suvun jatkamiskyvyistä, mutta epäilen, että jos leikkauksilla sukupuoli on muutettu, niin suvun jatkaminen omilla vehkeillä on hankalaa, ellei jopa mahdotonta.

Ymmärrän, että näiden ryhmien toiminta ei nopeasti johda maan ihmismassojen nopeaan vähenemiseen, mutta pala kerrallaan se elefanttikin tulee syödä.

Jotkut minut tuntevat saattavat epäillä, että tekstini on sarkastinen mielipiteen ilmaisu.

Ehkä on, mutta sanon, että minulla ei ole mitään pride- ja transihmisiä vastaan. Kukin saa tehdä itselleen mitä tahansa ja toimia oman vakaumuksensa mukaan. Tunnenkin useamman näihin ryhmiin kuuluvan ihmisen ja he kaikki ovat varsin miellyttäviä tuttavuuksia.
Tosin en tunne henkilökohtaisesti yhtään sukupuoltaan vaihtanutta…

Kuvakaappaus Helsinki Pride 2023 sivulta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti