sunnuntai 6. elokuuta 2023

Savotta Nauvossa

Nauvossa aloitimme perjantaina pihapuiden siistimisen – sateet olivat sen verran harventuneet, että pääsimme kohtuullisissa olosuhteissa työskentelemään.

Amalia ja Jani suorittivat puiden kaadon ja minä haketin oksat ja pienemmät rungotkin.
Pari kolme tuntia saimme tehollista aikaa käytettyä, joten nuoret ehtivät käymään merelläkin.

Syömässä kävimme Tackorkissa, ruoka oli ihan hyvää. Ja kyllä niillä hinnoilla sen pitääkin olla!

Lauantaina Juha ja Anna tulivat Gaian kanssa käymään. Koirat tervehtivät toisiaan hieman väkivaltaisesti.
Mutta tehtyään noin seitsemän kilometrin kävelylenkin, osin metsiä pitkin, piskit hyväksyit toisensa ja elo jatkui varsin sävyisästi.

Paluumatkalla he poikkesivat Sydänjärvellä, siellä Kristiinalla oli kirpputori osana Loppis-tapahtumaa Nauvossa ja muuallakin saaristossa. Annalla oli siellä joitain tavaroita myynnissä.

Pienen merireissun jälkeen Jani ja Amalia pakkasivat tavaransa ja lähtivät ajelemaan kohti Tamperetta.

Mekin Ullan kanssa päätimme lähteä kaupunkiin. Ovat luvanneet kovaa myrskyä alkuviikoksi, joten lähdimme alta pois!

Tackorkin ravintolasalin seinät on koristeltu saaliseläinten päillä.

Ensin Lili ja Gaia tekivät tuttavuutta varsin kaukana toisistaan.
Päivän mittaan etäisyys kutistui ja vapaina ne tulivat toimeen hyvin  toistensa kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti