sunnuntai 20. elokuuta 2023

Puolimaraton

Olimme sopineet Maijan kanssa, että tänään teemme jonkinlaisen kenraaliharjoituksen kolmen viikon päästä pidettäviä rogainingin EM-kisoja silmällä pitäen.

Valitsimme lähtöpaikaksi Maijan asunnon edustan Luolavuoressa ja tarkoituksemme oli kiertää Lausteen pururata. Otin autoon mukaan varmuuden vuoksi pyörän kuljetustelineen. Vatsani on ollut pahasti sekaisin pari päivää ja en ollut ihan varma selviänkö matkasta vai haenko autoni pyörällä – jos kunto pettää.

Aloitimme vuoren valloituksella, nousimme Luolavuoren kaatopaikan mäelle, se kun taitaa olla Turun kaupunkialueen korkein kohta.
Sieltä jatkoimme kiertämällä Katariinan luontopolun jonka jälkeen ulkoilutielle kohti Laustetta.

Ensimmäisen juomatauon pidimme tunnin vaelluksen jälkeen. Seuraava oli vuorossa Lausteen frisbee-radan lähtöpaikalla. Siellä söimme eväämme, molemmilla oli yksi näkkileivän siivu voilla ja juustolla höystettynä. Siellä naapurimme tulivat kahden koiransa kanssa meitä tervehtimään.

Vatsani päätti hyväksyä ulkoiluni enkä joutunut menemään kotiin hakemaan pyörää avukseni.
Vielä yhden juomatauon pidimme noin viisi kilometriä ennen perille tuloa.
Siinä vaiheessa totesin Maijalle, että jos vähän kiristämme vauhtia, niin kilometriaikamme tippuu alle 12 min/km.

Sehän oli kuin heittäisi bensaa liekkeihin, Maija on minua paljon parempi kävelijä ja vauhti kohosi loppumatkaksi puolisen minuuttia aikaisempaa nopeammaksi.
Puolimaraton täyttyi myös ennen kuin saavuimme Maijan pihaan ja minun autoni luo.

Matkaa taittui 21,65 kilometriä, nousua oli 340 metriä ja liikkeellä olimme hieman yli neljä tuntia.

Aika reippaita vanhuksia olemme!

Reittimme.
Paluumatkalla emme kiertäneet Katariinan luontopolkua.
Emme myöskään katsoneet tarpeelliseksi kiivetä uudelleen jätevuoren huipulle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti