Koda kylässä

Saimme jo sunnuntaina Kodan hoitoon pariksi päiväksi.

Olen siis saanut eilen runsaasti reipasta ulkoilua – tämä Koda kun ei matkaa mittaa. Eilen teimme yhteensä runsaan kymmenen kilometrin lenkit.

Kun viikolla oli tullut juostua yli 47 kilometriä, niin ne rauhallisetkin ulkoilut alkoivat tuntua reisissä.
Mutta tänään alan jo olla normaalikunnossa – joka nyt välttämättä ei tarkoita mitään positiivista…

Koda lähtee pois ennen kuin ilotulitukset alkavat.
Mutta koira vietti meillä aattoa viime vuonna ja ainakin silloin se suhtautui paukutteluun tyynen rauhallisesti.
Aivan kuin lintujen metsästyksessä käytettävän rodun kuuluukin.

Vuosi vaihtuu muutaman tunnin kuluttua. 
Mitään lupauksia en ole tänäkään vuonna ajatellut tehdä, mutta onhan tässä vielä aikaa!

Tässä hoitokoiramme aamuruokailun ja tunnin lenkin jälkeen.
Se vain näyttelee väsynyttä, silmät ovat raollaan!

Liika on liikaa...

...mutta kohtuus on liian vähän.

Näin sanoi 50- ja 60-luvulla vaikuttanut pääministeri ja Alkon pääjohtaja K. A. Fagerholm.

Tämä tuli mieleeni, kun viime päivinä tein kahdeksan päivän aikana neljä pitkää lenkkiä.
Ensin pari yli kymmenkilometristä juoksulenkkiä. Sitten vähän pidempi Street Orienteering ja lopuksi noin 16 km pitkä juoksulenkki.

Yksittäisinä lenkkeinä ei yksikään niistä ollut mitenkään rasittava – aika rauhallista vauhtia ne kaikki menivät.
Kaiken lisäksi tein välipäivinä pari lyhyempää mutta kovempaa lenkkiä.

Seurauksena oli se, että eilen ja vielä tänäänkin lihakset olivat hieman jumissa, syke korkealla, sykevälivaihtelu huono ja yöunet katkonaiset.
Vuosituhannen vaihteessa tuollainen viikko olisi vielä ollut kevyttä kauraa, mutta ikä tekee tehtävänsä.

Siksipä teen yhden lupauksen uudeksi vuodeksi. Aloitan sen rauhallisemmin!

Uskon pystyväni pitämään tämän!
Aika helposti…

Tässä Garminin tulkinta tilanteestani.
Tuo alin taulu kertoo sykevälivaihtelun tilasta.
Kyse on peräkkäisten sykkeiden välisestä ajasta.
Kovaa juostessa se on kaikilla hyvin tasainen, minulla noin 4 millisekuntia.
Levossa sen pitäisi heitellä runsaasti, minulla 10-100 ms luokkaa.
Kahtena viime päivänä se on nyt tippunut alhaiseksi,
nuo punaiset kolmiot ovat siitä merkkinä.
Lepo auttaa asiaan nopeasti, joten parissa päivässä olen taas elävien kirjoissa...

Oura on sen sijaan ulkona kuin lumiukko tilastani.
Väittää, että nukuin mestarillisesti ja toisessa kohtaa esittää, että aktiivisuustavoitteesi on tänään perustasoa korkeampi, koska valmiuteni on ihanteellinen.
Sehän ei pidä lainkaan paikkaansa.
Ouran pitäisi kommunikoida Vaimoni kanssa - hän jos kukaan tietää, että minun pitäisi levätä näistä juoksuaktiviteeteista ja keskittyä hänen palvelemiseen!

Ulkomailla

 Teimme tänään oikein ulkomaanmatkan – käytiin Tampereella.

Ajoimme sankassa sumussa tervehtimään Janin perhettä.
Erityisesti Joonaa, joka on jo puoli vuotta palvellut Parolassa. Ei ole hymy hyytynyt armeijan harmaissa, päinvastoin.

Tosin se intti on nykyään aika lepsua touhua. Joona tuli lomille juuri ennen joulua ja palaa takaisin Loppiaisen jälkeen. Kun tätä hieman arvostelin, niin Jani totesi, että se oli näin jo hänen aikanaan. Hän kertoi olleensa kaksi viikkoa lomilla joulun aikoihin. Viikon meidän kanssamme Lapissa hiihtämässä ja toisen viikon muuten vaan vapaana.

Tykkimies Joona palvelee nyt lääkintämiehenä. Armeijan jälkeen hän pyrkii lääkikseen ja toivoo tämän palvelun edesauttavan pyrkimyksissä.

Amalia täyttää ensi vuonna 17 ja silloinhan neito kauneimmillaan – Amalia on sitä jo nyt. Siinä moni poika särkee sydämensä.
Amalia aloitti tänä syksynä lukion ja jatkaa partiolaistoimintaa. Hän on siirtynyt vartionjohtajan tehtäviin.

Paluumatkalla iltapimeässä sumu oli edelleen sakea. Viimeiset 50 kilometriä ennen moottoritietä ajoimme jonossa. Kärkiauto oli ilmeisesti hämäräsokea ja pudotti nopeuden alle viidenkympin kun joku tuli vastaan. Auton moottori ei alkanut kiehua, mutta kuskilla oli kyllä vaikeuksia verenpaineen kanssa…

Eipä se Joona kovin kyrmyltä sotilaalta näytä!

Vuoden 2024 suunnistukset

Vuodenvaihde lähenee ja pitää ryhtyä tekemään tiliä kuluneesta vuodesta.

Aloitetaan suunnistuksesta, eilen tuli tehtyä vuoden viimeinen suunnistus.

Yhteensä erilaisia rasteja tänä vuonna hain 55:ssä tapahtumassa.

Perinteisiä metsäsuunnistuksia oli eniten, 34 kpl.

Sprinttisuunnistuksia, jotka nimen mukaisesti ovat lyhyitä ja yleensä pääasiassa tapahtuvat kaduilla ja rakennusten ympärillä. Niitä oli kuusi kappaletta.

Sitten oli runsaasti Street Orienteering kisoja. Ne tapahtuvat nimensä mukaisesti pääasiassa kaduilla. Niissä kartalla on paljon rasteja ja ne ovat eriarvoisia, niistä saa pisteitä välillä 10-59. Reittinsä jokainen suunnittelee itse, aikaa on tunti ja hän, joka kerää eniten pisteitä on voittaja. Niitä juoksin yhteensä 13 kappaletta.
Näiden lisäksi kaksi rogaining-kisaa.

Matkaa näissä kisoissa tuli taivallettua 271 kilometriä – linnuntietä rastilta rastille ainoastaan 239 kilometriä.

Rasteja reiteillä oli reilusti yli 400, tarkkaa määrää en laskenut.

Rastiväliaikojen mukaan pummeja tuli tehtyä yli neljä tuntia. Tämä on prosentuaalisesti paljon enemmän kuin edellisinä vuosina. Valitettavasti syy siihen on iän mukana tullut pään pehmeneminen! 😂

Nousumetrejä kipusin yhteensä 4905 metriä, Mont Blancin huippu olisi tullut tänä vuonna valloitettua!

Tämä lienee ollut vuoden paras suunnistukseni.
Kartta ja reitti on veteraanien MM-kisojen pitkän matkan finaalista.
Aika virheetön suunnistus ja kohtuullinen sijoituskin.
Tosin en päässyt A-finaaliin! 😜

Matka huoneessani, osa 6

Tänään osallistuimme Maijan kanssa kahden tunnin Street Orientering-kisaan Turun keskustassa.
Teimme yhteistyötä, jota olemme harjoitelleet rogaining-kisoissa monta kertaa viimeisen vuosikymmenen aikana.

Rogaining on joukkuekilpailu – me olemme osallistuneet kisoihin nimellä Sister and her Brother.

Menestystäkin on tullut, kolme Suomen mestaruutta. Ei hassummin meiltä, jotka emme ole kovin lahjakkaita urheilijoina. Ainoa lahja, jossa olemme parempia kuin keskiverto kansalainen, on kestävyys.

Nämä rogainingin SM-kisat ovat nimittäin 24 tunnin kilpailuja, eikä sen läpäiseminen ole tuottanut meille isompia ongelmia.

Liitän tähän muutaman kuvan palkinnoistani suunnistuksen ja maratonien tiimoilta.

Tässä SM-mitalimme.
Vasemmalla 5 vuotta sitten voitettu kilpailu sarjassa XUV, yli 65 vuotiaat.
Joukkueessa pitää olla kumpaakin sukupuolta,
näissä kisoissa ei huomioida muun sukupuolisia...
Neljä vuotta aiemmin voitimme kaksi Suomen mestaruutta,
voitimme nimittäin myös yli 55-vuotiaiden sarjan. 

Tässä mitalien kääntöpuoli.

Seinällä on Ullan perintökello, joka on koristeltu erinäisillä mitaleilla.
Lisäksi näitä muistomitaleita on iso lasikulhollinen.

Tämän taulun on Ulla tehnyt 60-vuotislahjakseni.
Siinä on juoksu-urani ensimmäiset mitalit maratoneilta.

Matka huoneessani, osa 5

Matka huoneessani, osa 5

Näin Joulupäivän aamuna katseeni harhautui kirjahyllyssä vierekkäin lepäävään neljään Raamattuun.
Viides Raamattu, sukumme perheraamattu on jo siirtynyt pojanpoikani Joonan haltuun.

Vanha sananlasku kertoo, että kyllä Piru Raamatun tuntee.
Tämä todistaa sen, että minä en ole Piru, vaikka minulla on neljä Raamattua.
En tunne tätä kirjaa kovinkaan hyvin – joskus aikoja sitten päätin lukea sen kannesta kanteen, mutta 50 sivun jälkeen lopetin. 

Muita satukirjoja olen sen sijaan pystynyt, esimerkiksi Kalevalan.
Ja sinivalkoisena suomalaisena uskon enemmän Ukko Yli-Jumalaan kuin tähän juutalaisten kehittelemään yläkerran isäntään.
Ukon nimissä on tapettu paljon vähemmän ihmisiä kuin näiden suurempien kansanryhmien pilvikuninkaiden nimissä.

Vasemmanpuoleinen Raamattu on painettu 1950, siitä minulla ei muistikuvia, miten se on päätynyt hyllyyni.

Seuraava on ruotsinkielinen Bibeln, se on painettu Uppsalassa 1940. Tämä on joutunut hyllyyni appiukkoni Lassen jäämistöstä.
Hän äidinkieleltään ruotsalainen Paraisilta. Tästä syystä meidän Ullan kanssa on vihitty aviosäätyyn ruotsinkielisessä kirkkoherranvirastossa Turussa.

Kolmas on suomenkielinen Raamattu. Olen sen saanut joululahjaksi 1956 ja uudelleen 2005. Katso kuva alempana!

Neljä, tuo ruskeaselkäinen, on myös ruotsinkielinen, nimi oli silloin 180 vuotta sitten Bibelen! Painettu 1864 Kölnissä. 
Se on löytölapsi kesämökkimme ullakolta Nauvosta, sen historiaa en tunne!

Milloinka on Raamatun ruotsinkielisestä nimestä
on kadonnut jälkimmäinen e?

Tässä saate tuon lahjaraamatun välissä.
Ihailla pitää miten kaunis käsiala
Helena-äidilläni oli vielä 90-vuotiaana!
Minä siis kerroin 9-vuotiaana, että minusta tulee pappi.
Se johtui siitä, että uskovaisen opettajamme tytär oli luokkatoverini ja rakastuin tulisesti tähän kauniiseen ja älykkääseen neitoon.
Aattelin, että uskovainen tytär on suopeampi minua kohtaan, jos tulen uskoon.
Ei se auttanut ja uskonikin hiipui! 😕

Matka huoneessani, osa 4

Heti kun opin lukemaan, olen lukenut innokkaasti kirjoja. 

Aluksi kirjat olivat pojille tarkoitettuja seikkakirjoja – ne kaikki jotka löytyivät Kyrön kirjastosta tuli luettua.
Aikuisiällä ahmin kaikki mahdolliset suomenkieliset scifi-kirjat, kielitaitoni ei oikein mahdollistanut englanninkielisten lukemista.
Hauskimpia kirjoja mielestäni ovat olleet Terry Pratchettin kirjat, ne ovat veijarimaisesti kirjoitettuja fantasiatarinoita ihmisten kyvyttömyydestä toimia järkevästi. 

Löysin omasta kirjahyllystäni osion, joka oli täynnä paksuja kirjoja. Kaikissa komeilee kirjailijan nimenä Kalle Päätalo. 

Maalaispoikana ja kun lisäksi aloin opiskella Tekussa, tunsin suurta sympatiaa Kallea kohtaan. Olen myös ihastunut Kainuun maastoihin ja osallistunut siellä yli kaksikymmentä kertaa Kainuun Rastiviikolle.
Olen näillä matkoilla käynyt Kallen kotitaloakin katsomassa. 

Lisäksi anoppini tiesi mitä ostaa minulle joululahjaksi. Joten minulla on Kallen koko tuotanto.
Joku on kysynyt, olenko todella jaksanut kahlata kaikki nämä kirjat kannesta kanteen.

Vastaus on kyllä – ne tuli luettua joka vuosi välittömästi Joulun aikana. Televisiosta en ole jaksanut katsoa mitään sarjaohjelmia, mutta nämä kirjat ovat korvanneet Dallasit ja muut vastaavat ohjelmat. 

Mutta kun kirjailijan into ehtyi, niin en ole kyllä kaivannut lisäosia.

Nykyään kirjojen lukeminen on jäänyt vähälle. Vuodessa tulee luettua tusinan verran kirjoja.
Kirjat on tullut korvattua netistä löytyvää tekstiä lähinnä päivänpolitiikkaa ja luonnollisesti kaikki mahdolliset suunnistukseen ja juoksuun liittyvät jutut.

Tässä tätä olisi tarjolla.
Jos joku haluaa lainata, niin sehän käy.
Eikä välttämättä tarvitse edes palauttaa... 👌

Matka huoneessani, osa 3

 Tänään kävin harrastamassa Street Orienteeringia Tuomiokirkon maastoissa.

Mutta löysin kirjahyllyn päältä palkinnon lähes viiden vuoden takaa. Sitä kisaa on paljon parempi muistella kuin tämän päivän suunnistusta.

Se kilpailu käytiin Espanjassa keskiaikaisen Aguilas-kaupungin kapeilla kaduilla ja jyrkillä rinteillä.
Sarja oli M65 eli pääsin taistelemaan nuorempiani vastaan.

Tein kisassa useamman virheen, mutta niin tekivät myös kilpakumppanini.
Toiseksi viimeisellä rastilla oli vielä kolmas muutaman sekunnin kärkikaksikon perässä.

Mutta he molemmat menivät maalin takana olevan rastin 12 kautta viimeiselle rastille. Se virhe maksoi heille paljon ja laitan liitteeksi sekä kartan että tulokset. Tämän tiukemmaksi suunnistuskilpailu harvoin menee.

Voittajan oli helppo hymyillä.

Aika komea pytty tuli palkinnoksi.
No, olihan se oikein kansainvälinen kisa.

Taistelu voitosta oli tiukka mutta rehellinen.
Ja suomalaiset pärjäsivät oikein hyvin!

Rastilla 19 olin siis vielä kolmantena.
Siltä rastilta näki sekä maalin että rastin 12.
Kilpakumppanit menivät ensin väärää rastia kohden ja tekivät ison mutkan.
Kilpailu ei ollut yhteislähtökisa, joten emme me toisiamme nähneet. 

Matka huoneessani, osa 2

 Päivä alkoi erittäin huonosti.

Aamuseitsemältä lähdin hakemaan päivän lehteä postilaatikosta ja ja laitoin jalkaani polkujuoksulenkkarit, jotta voisin testata niiden soveltuvuutta juoksuun tänään erittäin liukkaassa kelissä.

Portaiden alapäässä on muutama betonilaatta ja niiden pinnalla oli kirkas peilijää. Laatat viettävät hieman alaspäin ja ensimmäisellä askeleella lensin selälleni. Sain käsivarren alleni enkä lyönyt päätäni betoniin ja mikä tarkeintä, jalat säilyivät ehjinä.

Käännyin takaisin ja laitoin jalkaani nastoitetut jalkineet. En kaatunut toista kertaa.
Tämän ja muiden kiireiden takia vain vilkaisin huoneeni kirjahyllyyn ja sain silmiini kaksi kuvaa.

Toinen on taiteilijan tekemä ja toinen säkyläläisen valokuvaaja Liisa Siltasen luomus.

Tuolla kuvat ovat eläneet rauhallista rinnakkaiseloa viimeiset kymmenen vuotta – ihan samaa ei ehkä voi sanoa kuvien mallien toiminnasta.

Sen enempää ei kannata asiaa puida, se vaatisi liian paljon työtä ja energiaa.
Koetan löytää huomiseksi jonkun helpomman aiheen.

Kuvien edessä on runsaasti puusepän työkaluja.
Palaan niihin myöhemmin.
Sain tuon kuvan ystäviltäni 40-vuotispäivän kunniaksi.
Ulla sai omansa samoilta henkilöiltä vastaavasta syystä.

Matka huoneessani, osa 1

 Ranskalainen sotilas ja kreivi Xavier de Maistre kirjoitti romaanin Matka huoneessani jouduttuaan 60 päiväksi arestiin omaan huoneeseensa.

Syy rangaistukseen oli se, että hän oli tehnyt virheen kaksintaistelussa – mutta jäänyt henkiin.
Hän tutki huonettaan pikkutarkasti ja teki eri esineistä kertomuksen mielikuvitusmatkasta menneisyyteensä. 

Minäkin ole joutunut matkustuskieltoon, koska Ulla ei enää halua/jaksa matkustaa Nauvoa pidemmälle.

Ensimmäisen muistomatkani teen Mikkeliin. Matka tapahtui 60-luvun puolivälissä. Osallistuin siellä shakkiturnaukseen ja voitin toisen luokan kisan korottuen siten ensimmäiseen luokkaan.
Rinnakkaisen toisen luokan kisan voitti Eero Raaste, shakin suomalainen ihmelapsi. Hän korottui muistaakseni nuorimpana suomalaisena mestariluokkaan ja pärjäsi oikein hyvin kansainvälisestikin. Minun lahjani eivät riittäneet kovin pitkälle riittäneet.

Mitään muita muistoja tästä kisasta ja matkasta ei ole säilynyt paitsi voittamani palkinto. Se on tuo hempeä kukkamaljakko, joka sopii kuin nenä päähän shakinpelaajalle.

Maljakko on säilynyt kuin ihmeen kaupalla ehjänä kaikki muutot ja sekä Ullan ja Leenan siihen kohdistuneet vahingoittamisyritykset.
Kauneus ei katoa!

Tässä tämä ikimuistoinen palkinto.
Kaunotar on kyllä joutunut kateellisten pilkkaamaksi.
Heidän mukaansa se on lahjoitettu kisan palkinnoksi,
koska kukaan ei ole halunnut sitä ostaa! 😅

Löysin tulokset tästä kilpailusta.
Muistin väärin - Eero Raaste sijoittuikin toiseksi ryhmässään!

Hullu maailma

Kun katselee hieman kehittyneempiä laumaeläimiä – kuten hirviä, susiaja vastaavia, niin laumoilla on aina johtaja.
Johtajaksi nousee vahvin johtamaan laumansa selviämään ruuan hankinnasta ja vihollisista, unohtamatta tietenkään lisääntymistä.

Ihminen on myös laumaeläin. Ja omasta mielestään vieläpä älykäs laumaeläin.
Ihmislaumalla on myös johtajansa. Koska olemme mielestämme älykkäitä, olemme luoneet demokraattisen järjestelmän ja valitsemme johtajamme vaaleilla. Jos katselemme maailmaa täältä Euroopasta, niin suhteellisen hyvin demokratia toimii. Runsaat puoli vuosisataa olemme saaneet elää ilman pahempia sotia täällä demokratioissa.

Valitettavasti tämä valtiomalli ei ole kuin pienellä osalla ihmiskunnasta käytössä.
Lähin diktatuuri on tuo itänaapurimme. Siellä suuruudenhullu päällikkö uskoo olevansa kykenevä hallitsemaan koko maapalloa.

Ja siitä harppaus itään, niin siellä maailman väkirikkaimmassa maassa on iso pomo, joka tietää olevansa valmis johtamaan koko maapalloa – tavalla tai toisella.

Kummallekaan näistä ei ihmishenki ja demokratia merkitse mitään. Toisinajattelijat tapetaan, kidutetaan ja alistetaan säälimättömästi.

Pientä toivoa saatiin tällä viikolla, kun Syyrian diktaattori ajettiin maanpakoon.
Olisiko vastaava mahdollista myös itänaapurissamme?
Ja jos olisi, niin johtaisiko se demokratiaan vai vielä pahempaan diktatuuriin?
Ken elää, se näkee!

Mutta monesti on mieleeni tullut kuinka hieno paikka tämä maapallo olisi, jos ihminen olisi jäänyt tänne syntymättä!

Kuvakaappaus EteläSuomen Sanomista 10.12.2024.
Kuva on Suomen tämän hetken parhaan pilapiirtäjän Vainion käsialaa.

Olen sukusolujeni taksi

Luin tänään mielenkiintoisen artikkelin.

Siinä kerrottiin, kuten me kaikki tiedämme, että olemme monisoluisia. 

Vanheneminen alkoi, kun solut liittyivät kimppaan ja ottivat hoitaakseen eri tehtäviä.
Yksisoluisilla eliöillä, jotka jakautuvat tytärsoluiksi aina uudestaan, ei edes ole yksikäsitteistä yksilöä, jonka elämällä olisi päätepiste.

Monisoluisilla kuolema alkaa jo kohdussa. Näin poistuvat esimerkiksi räpylät sormien väleistä ja suurin osa keskushermoston soluista.

Oikeastaan monisoluiset ovat vain sukusolujensa kulkuneuvoja.
Sellaista ei ole tarvetta korjata loputtomiin, kun kerran geenien on kuitenkin määrä kopioitua seuraavan sukupolven kyytiin.

Joten tässä iässä on hyvä todeta, että olen siirtänyt geenini eteenpäin eikä minulla ole enää mitään virkaa.

Tämä oli hieno tieto – voin nukkua yöni rauhassa ja lopettaa kaiken murehtimisen!

Kuvakaappaus Tiede-lehden artikkelista.

Street Orienteering, Littoinen

Rastien käyntijärjestys 53-36-45-51-16-46-12-42-33-41-55-56-43-54-32-M.

Kartta oli vaihteeksi peruskartta. Sitä oli paljon helpompi lukea kuin nämä sprinttikartat, joista ei aina pysty erottamaan teitä ja muita kulkuväyliä.

Osaksi se johtuu siitä, että käytän näissä omaa tulostetta ja kirjoittimen tulostuslaatu on samaa luokkaa kuin meikäläisen laatu - parasta ennen pvm on kaukana takanapäin!

Muuten meni ihan hyvin, mutta 33:lta lähtiessä olin kyllä sekaisin. Sen huomaa siitä, että kadulla eteneminen vaihtui pariin otteeseen punaiseen värin, eli kävelyksi.

Piti vielä käydä rastilla 12, vaikka ei siitä paljon pisteitä herunut. Siellä oli käytävä, kun nyt jo edesmennyt ystäväni ja opiskelukaverini Jorkka oli rastin takana olevan firman toimitusjohtajana kuollessaan.

Talvirastit, Kuparivuori, Naantali

Talvirastit tänään Naantalissa, kutsussa kerrottiin, että mittakaava on 1:4000. Joten otin matkaan rannekompassin, jolla en oikein pysy suunnassa.

Kun kartan sai käteen, niin ei se ollutkaan korttelisuunnistusta vaan oikeaa suunistamista Kuprivuoren kivikoissa ja jyrkänteillä. Onneksi oli sentään nastajalkineet alla, kalliot olivat nimittäin äärettömän liukkaita.

Taivas oli paksussa pilvessä ja keskipäivälläkin oli hämärää. Fiksuimmilla oli otsalla lamppu - niillä oli sisäinen lamppukin kunnossa! ;)

Ratapiirustus ja rastinumerot eivät näkyneet kunnolla ja sen takia piti jatkuvasti pysähdellä. Pientä virhettä tuli pitkin matkaa mutta isommat pummit puuttuivat.

Rastilla 11 minut ohitti yksi kolminkertainen Jukolavoittaja. Peesasin häntä rastille 12 ja luin seuraavaa rastiväliä. Ohitin hänet leimauksen jälkeen enkä häntä sen jälkeen nähnyt.

Kisan jälkeen kohtasimme ja hän kysyi mitä reittiä menin rastille 13. Hän kertoi oman valintansa ja totesi, että minun oli selkeästi parempi.
Tai sitten mulla oli jalka paremmassa kunnossa...

Lähtö urheilukentän koillisnurkassa.

Arktinen ihanuus

Sain eilen Gaian seurakseni lenkkeilemään. Se on hyvä se, viime päivinä on tullut juostua turhan paljon ja palautumiselle ei ole oikein jäänyt aikaa.

Koiran kanssa aikaa kyllä kuluu ulkona, mutta matka ja rasitus jää vähäiseksi.
Se on juuri sopivaa työtä vanhalle miehelle.

Mittari näytti tänään ulkolämpötilaksi pakkasasteita yksitoista.
Siinä valmistautumisessa ulos ihmisen ja koiran välillä valtava ero.

Koska vierasta koiraa ei voi kaupunkialueella kuljettaa vapaana, niin sille täytyy laittaa valjaat selkään ja se on valmis.

Minun täytyy pukea sopivat vaatteet päälleni, tässä lämpötilassa monta kerrosta. Sitten laittaa sopivat jalkineet jalkaan – se vaatii pientä ähkimistä, että jäykkä selkä taipuu niin paljon, että saa vielä lenkkareiden nyörit solmittua.

Vielä paksu pipo päähän ja lämpöhansikkaat käteen, avaimet taskuun ja vihdoin vartin ponnistelujen jälkeen minäkin olen valmis astumaan ulkoilmaan.

Esi-isämme ovat tehneet valtavan virheen muuttaessaan tänne hornan tuuttiin kauas päiväntasaajalta.
Maapallon väkiluku pitäisi rajoittaa sataan miljoonaan – sitten kaikille riittäisi tilaa elää inhimillisissä olosuhteissa.

Tämän arktisen alueen voisi jättää susille, karhuille ja Putinin lähipiirille.
Amen!

Suden sukuiset ovat tottuneet elämään kylmissä olosuhteissa.
Ihmiskunnalle pitäisi olla riittävästi tilaa asua Kanarian saarilla!

Street-O, Piikkiö

Tänään pääsin taas harrastamaan ulkoilua kartan ja kompassin kanssa. 
Tosin tänään ei kompassia tarvittu!

Lähtö pohjoiseen rastille 33 ja heti joutui pois asvaltoidulta tieltä. Se olikin sitten ainoa kerta tänään metsikössä.

Eilinen aika rankka vetotreeni teki sen, että jalat olivat jo hapoilla ennen ensimmäistä rastia. Sitten möngittiin eteenpäin sellaista vauhtia, että kävellen liikkuva Metsänpoika olisi kadonnut horisonttiin alta aikayksikön.

Hommaa helpotti se, että näin päivänvalossa parilla rastilla näki vastauksen huomattavasti ennen rastipistettä.

Suunnitelmissa oli käydä loppuvaiheen rastin 22 jälkeen vielä koukkaamassa rastille 41, mutta jalat olivat siinä kunnossa, että katsoin parhaaksi edetä 44 ja 35 kautta maaliin.
Näytin taas kerran olevani pullamössöpoika, aikaa olisi ollut viisi minuuttia.

Reitti: L-33-51-13-31-34-54-42-46-45-53-55-52-43-22-44-35-M.

Marrasputki

 Perinteinen Marrasputki päättyi eilen.

Tämä on somessa sellainen haaste, jossa joka päivä on tehtävä joku aktiviteetti.

Yleisin muoto on se, että juostaan päivittäin vähintään 25 min. Ja toiseksi yleisin se, että juostaan tai kävellään se 25 minuuttia.
Minä oli mukana tässä helpommassa.

Kävelyä ja juoksua tuli molempia noin 80 kilometriä ja lisäksi 46 km suunnistusta.

Suunnistuksen osuus oli normaalia suurempi johtuen siitä, että näin talvella suunnistetaan pääasiassa Street Orienteering-muotoa, joka on aika lähellä maastojuoksua – suunnistustehtävät ovat helppoja ja siinä pystytään käyttämään teitä ja polkuja.

Juoksu- tai suunnistuslenkin tein 18 päivänä. 

Muina päivinä siis kävelyä. Ja kun minulla oli näitä hoitokoiria, niin parhaimpana päivänä tein neljä lenkkiä kävellen.

Elämä ei paljoa muutu tästä joulukuussakaan. Juoksun määrä pysynee samana. Kävelyä tulee todennäköisesti hieman vähemmän. Ja toivottavasti hiihtoa sekaan!

Tuo kuntopiiri sisältää lihashuoltoa, venyttelyä, hierontaa ja oikeaa kuntopiiriäkin.
Olen pari vuotta käyttänyt ahkerasti lihasvasaraa lihasten huoltoon.
Sinä aikana ei ole ollut mitään ongelmia lihasten kanssa.
Ja sinä siellä takana vasemmalla, kyllä mulla ihan oikeasti on joitain lihaksia!
Vaikka ei ne mitään hääppöisiä ole... 😂

Pahoinpitelyn kohteena

Juhlimme hääpäiväämme maltilla ja jo ennen kymmentä oli juoksulenkillä.

Tarkoitukseni oli tehdä pitkis – sellainen parin tunnin jotos.
Otin mukaani vähän juotavaa ja pari geeliä, niillä sellainen reissu hyvin onnistuu ja lähellä nollaa olevassa lämpötilassa ilmankin.

Juoksin ensin Kupittaalle ja käännyin sieltä vanhalle ykköstielle.
Vasaramäen kohdalla oli bussipysäkki ja penkki, joten pysähdyin siinä ja nautin geelin sekä juotavaa. Laitoin geelipussin roskikseen ja palasin kävely/pyörätielle.

En ehtinyt edes kelloa käynnistää, kun vastaani tuli teini-ikäinen poikalapsi, joka mitään sanomatta potkaisi suoraan sääreni.
Käännyin ja karjaisin Kusipää. Poika kääntyi myös minua kohti ja potkaisi uudelleen. Taisin todeta hänelle Aivokääpiö ja poistuin paikalta jatkaen juoksuani. 

Mitään se sälli ei puhunut ja katse oli tyhjä – lienee nauttinut jotain huumetta aamiaiseksi.
Jalkine oli aika pehmeä ja voimaa ei potkussa ollut, joten jatkoin juoksuani. Sen verran oli adrenaliinia erittynyt, että pulssi nousi reippaasti ja askelkin oli aika kevyt.

Kun mitään kipua ei tuntunut, niin juoksin sen kaksi tuntia täyteen ja vähän ylikin, että sain 15 kilometriä täyteen.

Oi aikoja, oi tapoja – ei tässä oikein muutakaan voi todeta.

Harmaan nuolen kohdalla tämä hyökkäys viatonta juoksijaa kohden tapahtui.

Kohta löytyy myös sykekäyrästä.
Ennen keskiväliä syke nousee sadasta sataanviiteenkymmeneen.
Istuessa putosi syke alas ja kun käynnistin kellon uudelleen välikohtauksen jälkeen, syke oli siis ylhäällä. Ei rasituksen takia, vaan silkasta raivosta.
Tuollainen hyppäys ei ole laisinkaan terveellistä.
Siinä on verenpainekin noussut, siinä on ollut Sudden Death lähellä? 😅

Hääpäivä, nro 54.

Olemme perinteisesti käyneet juhlistamassa hääpäiväämme Brahen Kellarin ravintolassa.

Nyt oli vielä toinenkin syy, ravintola oli muuttanut Linnankadulle – sinne liikuntarajoitteisen on helpompi kulkea sisään ja ulos. Ja Kauppahallin pihassa on runsaasti tilaa illan jo hämärtyessä.

Silloin 54 vuotta sitten, kun olin harjoittelijana Turun Telakalla, niin minulla oli varaa viedä nuorikko Brahen Kellariin. Tosin silloin emme ruokailleet siellä, rahat riittivät niukin naukin Pistiäisiin tai Ampiaisiin; joilla nimillä tämä paukku tunnettiin puoli vuosisataa sitten.

Nyt söimme siellä illallisen, Ulla tilasi metsäkaurista ja minä härkää pippuripihvinä.

Tällä viikolla on annettu ohjetta siitä, mikä on terveellinen määrä punaista lihaa viikossa, se on kuulemma 350 g.
Brahen Kellari oli myös kuullut tästä ja menun mukaan pihvi myytiin 120 gramman painoisena. Lihamestarilla oli kyllä veitsi lipsunut kädessä ja minun pihvini oli ehkä 80 gramman luokkaa.

Ullan kaurista oli sitten määrältään yli suositusten, ja minä sain häneltä yhden siivun sitä ja sen avulla varmaan lihan paino saavutti ruokalistan painomäärän.

Ruoka oli ihan hyvää, mutta hinta/laatusuhde ei kyllä ollut mistään kotoisin.
Pitää etsiä toinen ravintola hääpäivälliselle!

Ihan nätti annos.
Ja makukin oli hyvä.

Street Orienteering, Raisio

Neljän päivän sisällä toisen kerran suunnistamassa Raisiossa.

Tänään sai suunnistaa tihkusateessa ja hämärässä - pilvet roikkuivat päivälläkin alhaalla.

Järjestys ensin pohjoiseen 35-54-13-43-52-33-51.
Tästä oli suunnitelma palata sata metriä takaisin päin ja etelään rastille 44.

Vintti oli pimennyt ja kiersi rastin 15 kautta 44:lle. Sitä piti mennä 56:lle, mutta harmaa sää oli harmaannuttanut aivosoluni, enkä oikein tiennyt missä olen ja mihin menen.

Kun löysin kartasta rautatien ja myös luonnosta, niin tiesin taas missä olen.

Matka jatkui 34-55-46-53-42-24-M.

Aikaa jäi taas käyttämättä ja pulssi oli aika alhainen, kun välillä jouduin kävelemään vinttikammariongelmien takia.

Mutta masokistisen luonteeni takia totesin paluumatkalla Malalle autossa, että hauskaa oli, vaikka satoi ja eksyi. Hän totesi, että näin on, suvussa on toinenkin masokisti.

Alla sykekäyrä reitin vaiheilta.

Tuo harmaalla viivalla erotettu alue alkaa ennen rastia 51.
Ja päättyy suurin piirtein rastin 36 kohdalla rautatien toisella puolella.
Paljon oli kävelyä ja ihmettelyä missä olin...
Tämä korkea ikä tekee joskus tepposia - pitää vaan hyväksyä, että aivotkin vanhenevat...

Olen ikivanha!!!

 Olen 13,8 miljardia vuotta vanha!

Tosin vain kymmenprosenttisesti.

Ihmisen kehosta on kymmenen prosenttia vetyä.
Ja kaikki maailmankaikkeuden vety on syntynyt alkuräjähdyksessä 13,8 miljardia vuotta sitten.

Vedystä ja muista kevyistä alkuaineista on sitten syntynyt tähtiä, ja ne ovat aikanaan luhistuneet muodostaen raskaampia alkuaineita. Tätä kun on jatkunut ja jatkunut, niin ollaan tässä tilanteessa.

Joten osa minusta on tätä ikivanhaa vetyä ja loppuosa tähtipölyä.

Mutta aika nuorelta tänään näytän ollakseni soluiltani keskimäärin pari miljardia vuotta vanha!

Ikä on vain numero!
Mutta olen noin 2.000.000.000 vuotta vanha!
Ei siis ole mikään ihme, että vaimo koko ajan jankuttaa, että alan selkeästi dementoitua. 😘

Lunta tupaan!

 Eilen illalla alkoi syksyn ensimmäinen lumisade.

Ja samalla myös luovutin tolleri Kodan omistajalleen.

Se koira on kaikin puolin täydellinen olento eikä mittaa matkaa.
Alkuviikon kolmena päivänä kävelin sen kanssa yhteensä kolmekymmentä kilometriä.
Kun en normaalisti kovin paljon harrasta kävelyä, niin se alkoi tuntua jo hieman raskaalta. Koira ei osoittanut minkäänasteista väsymystä – se oli aina innokas lähtemään uudelleen liikenteeseen.

Aamulla lunta oli satanut sellainen vajaan kahdenkymmenen sentin kerros kosteaa lunta.

Kävin sen ensimmäisen kerran kolaamassa ennen lehden hakua – oikein hyvä aamujumppa. Eikä sydänkään pysähtynyt, tosin ei se syke paljoa toiselle sadalle noussut.

Päivällä lähdin pitkästä aikaa juoksulenkille. Melkein viikon mittaisen tauon jälkeen askel tuntui kevyeltä vaikka kävelyteillä oli runsaasti loskaa, joka teki juoksusta normaalia raskaampaa.

Lenkki meni jo selkeästi vauhtikestävyyslenkin puolelle!

Kuva otettu ulko-ovelta ennen kuin menin lumitöihin.
Luonto oli kuin suoraan postikortista!

Sykekäyrä näyttää, että vauhti kiihtyi loppua kohti.
Tai ainakin syke! 😂
Ja lisäksi koko ajan on juostu - yleensä mun juoksut sisältää aika paljon kävelyä.

Kennelin pitäjänä

Kun olin lauantaina parhaani mukaan laittanut käteni kuntoon, sain illalla koiran hoitoon. Laastaria piti vaihtaa usein, kun hieman verta ja kudosnesteitä haavoista valui ulos.

Gaia tuotiin illalla meille – isäntäväki lähti laivaristeilylle nauttimaan jouluruokaa ja juomaa.
Kävelyä koiran kanssa käden vamma ei haitannut ja iltalenkin jälkeen unikin maittoi hyvin. Mitään särkyjä ei ollut ja ainoa iltarohto oli normaali ruuan kanssa nautittu olut.
Sunnuntaina tein koiran kanssa puolentoista tunnin lenkit. Illalla jätin Gaian Ullan hoitoon ja lähdin hakemaan toista koiraa eli tolleri Kodaa tilalle.
Gaia ja Koda eivät tule toistensa kanssa kovin hyvin toimeen ja kaikkien kannalta on parempi, että ne eivät kohtaa. Kun tulin kotiin, Gaiaa laitettiin juuri autoon.

Tein Kodan kanssa iltalenkin ja siirryin normaaliin aikaan yöpuulle.

Maanantaina tein koiran kanssa kolme lenkkiä, yhteensä yli kymmenen kilometriä. Ja passasin illan Rogaining-kisan. En sen takia, että koira oli hoidossa, enkä myöskään sen takia, että kädessä oli paha vamma. Se haava oli jo arpeutunut eikä vaivannut millään lailla. Syy oli se, että kun päivällä ei pysy pystyssä metsän risukoissa, niin yöllä se olisi ollut vielä vaikeampaa.

Ja tänään tiistaina olen jo tehnyt ensimmäisen lenkin koiran kanssa. Se on hyvää kuntoutusta kädelle, jaloille ja päälle!

Tässä hoitokoira Koda.
Kuva on otettu maanantain aamulenkin jälkeen.
Vähän toista tuntia reipasta retkeilyä ja kotiin tultuamme reipas koira oli tässä kunnossa.
Toivottavasti en saa syytettä eläinrääkkäyksestä!