Kevään ensimmäinen pyöräily

Kaunis, aurinkoinen kevätpäivä houkutteli minut kaivamaan esiin polkupyöräni.

Latasin sen akun, pumppasin renkaisiin ilmaa ja laitoin menopelin lähtövalmiiksi.

Kun lähdin, naapuri ajoi pihaan ja moikkasin häntä iloisesti.
Sata metriä ajettuani palasin takaisin, kypärä oli unohtunut.

Uusi lähtö ja kohti vanhaa ykköstietä – olin nähnyt, että sen vieressä kulkeva pyörätie oli harjattu puhtaaksi sepelistä.

Meno matka Piikkiön Raadelmaan sujui reippaasti ja totesin mielessäni, että onpa kunto hyvä, kun Eco-avustuksella keskinopeus pysyi reilusti yli 20 km/h eikä pulssikaan noussut korkealle.
Paluumatkalla syy tähän selvisi. Olin ajanut menomatkan reippaaseen myötätuuleen, vaikka välillä se tuntui vähän vastaiseltakin.

Ihan hyvin se paluumatkakin sujui, kun vaihdoin ylämäissä sähköavustuksen Eco-vaihteelta Normal-vaihteeksi.

Matkaa taittui 25 kilometriä ja aikaa kului tunti 11 minuuttia.
Ja mikä tärkeintä, faskiat eivät haitanneet menoa!

Ja puheet siitä, että ajo sähköpyörällä ei olisi kuntoilua, voi unohtaa. Keskipulssi oli 109, joten tämä vastaa aika lailla hyvin hiihtoa!

Mutjutin

 Vaikka maailmalta ei hyviä uutisia paljon kerry, niin henkilökohtaisella tasolla niitä sentään on.

Kävin eilen faskiatohtorilla hoitamassa pohjettani. Sain samalla ohjetta miten käytetään Mutjutinta. Se on sellainen muoviläpyskä, jolla voi harjoittaa itsehoitoa.
Ullalla on sellainen hän antoi sen minulle opastaen, että se voisi auttaa pohkeeni kuntoutukseen.

Näytin sitä Samulle ennen hoidon alkua ja kysyi tunnetko tätä ja sen käyttöä. Hän otti samanlaisen pöydän laatikosta ja kertoi sitä käyttäneensä minun pohkeeseeni. Antoi ohjeen, miten sitä käytetään – hyvä niin, se ohje, jonka luin netistä, oli päin honkia.

Hoidon jälkeen kävin ensin kävelemässä ja sitten juoksemassa vitosen.
Käytin läpyskää ennen ja jälkeen lenkkien.

Tänään tein kaksi runsaan kolmen kilometrin kävelyä ja hoidin taas useampaan kertaan kevyesti faskioitani.

Huolimatta runsaasta liikkumisesta, jalkani ovat tänään paremmassa kunnossa kuin kertaakaan kahteen kuukauteen.

Siitä rohkaistuneena ilmoittauduin Pääsiäisen suunnistuskisoihin Paimioon.

Tällainen on Mutjutin.
Se ei ole ihan työasennossa, mutta kun käsiä on vain kaksi, pitää tyytyä tähän kuvaan!

Terveystarkastus

Täytän kesällä peräti 75 vuotta. Silloin pitää ajokortti uusia ja sen takia kävin tänään terveydenhoitajan vastaanotolla.

Ensin piti täyttää yksi kaavake, siitä selvisin helposti.

Sitten ruvettiin tarkistamaan muistia ja muuta järjenjuoksua erilaisilla kysymyksillä.
Tiesin, että olen Suomessa, Varsinais-Suomessa, Turussa, Mäntymäen terveysasemalla ja osasin kertoa mikä päivä, kuukausi ja vuosi oli meneillään. 

Presidentin nimeä ei kysytty, saatan olla sellaista ikäluokkaa, että pressan nimi on ikuisesti Kekkonen?

Sitten muistitesti, jossa kysyttiin kolmea sanaa, jotka hoitaja luetteli. Ja muutaman välikysymyksen jälkeen ne uudelleen.

Sitten piti luetella numeroita, jotka tulevat kun sadasta vähennetään seitsemän. Annoin niiden tulla varsin nopeaa vauhtia ja kun olin päässyt viiteenkymmeneen yhteen, niin hoitaja huudahti: lopeta jo hyvä mies!

Käytiin myös läpi käyttämäni lääkkeet – joita siis ei ole.

Lopuksi tarkastettiin näkö. Ensin molemmat silmät auki ja sitten yhdellä silmällä. Sain puhtaat paperit siitäkin. Kerroin, että silmäni leikannut lääkäri sanoi, että näköni on niin hyvä, että se riittäisi myös kuorma-autokortin saamiseen. Hoitaja myönsi näin olevan.

Kävimme myös läpi labratestien tulokset. Rauta-arvoni olivat hieman koholla, mutta sekään ei aiheuttanut ongelmia.
Vielä minun pitää mennä lääkärin kuultavaksi ennen kuin kortin hakeminen onnistuu.

MOKA!

Yöllä alkoi kunnon lumimyrsky.

Heräsin ennen kuutta ja katsoin ulos ikkunasta. Lunta oli tullut kymmenkunta senttiä ja lisää tuprutti koko ajan.
Kävin hakemassa lehden ja samalla kolasin käytävän pihalle ja auton ympäristön.

Lähdin kymmenen jälkeen ajelemaan autoliikkeeseen. Ajoin varovaisesti ja rauhallisesti – en halunnut Seatin viimeisellä matkalla romuttaa sitä.

Matkani vei Turun Auto-Centeriin, olin siellä tammikuussa tehnyt kaupat Kia Nirosta. Se on hybridi, tosin ei ladattava. Ehkä tämän päivän tilanteen mukaan olisi ollut järkevää panna kahdeksan tonnia lisää ja ostaa ladattava hybridi. Mutta toisaalta, molempien poikien perheissä on täyssähköauto, niin ne hoitavat maailman pelastamisen ja minä maksan bensasta. Vaikka ei se sähkökään ole ilmaista.

Olin jo hieman lueskellut auton käyttöohjetta mutta kirjasta lukemalla ei niitä tietotekniikan erikoisuuksia pysty omaksumaan.

Sain perusteellisen opastuksen auton hienouksiin – mitään en oppinut. Sen verran kuitenkin, että sain auton liikkeelle ja osasin ajaa kotiin.

Paluumatkalla Ohikulkutiellä vastaantulevalla kaistalla oli ruuhkaa, jokin kolari pysäytti liikenteen kokonaan. Myrsky, lumi ja liukkaus olivat tehneet tepposet aika monelle tänään. Paluumatkakin sujui rauhallisesti ongelmitta.

Tämä kuva selittää otsikon!

Tässä huhtikuun viidennen päivän kuva pihasta aamulla ennen seitsemää.

Tässä tämä komeus - Kia Nero!

Jalkapuolena

Kaksi kuukautta sitten kävin ensimmäisen kerran hoidettavana oikean jalkani pohkeen kanssa.

Lihas ei kipuile levossa. Myös juosta sen kanssa pystyy, vaikka lihas on voimaton. Sillä jalalla ei oikein voi ponnistaa.

Koska se lihas ei oikein veny, niin kävely on tuskallista, ainakin aluksi. Kun lihas hieman lämpenee, niin kävelykin alkaa sujua. Hitaalla vauhdilla tosin, kuten tämän ikäisen arvolle sopiikin.

Viiden viikon hoitojakson jälkeen jalka alkoi olla lähes terve. Joten lopetimme hoidon ja sovimme, että tehdään sellainen lopputarkastus neljän viikon jälkeen.

Pari viikkoa menikin hyvin, mutta sitten innostuin hieman testaamaan jalan toimivuutta kovemmalla vauhdilla suunnistuksessa ja juoksussa.
Jalka ei suostunut ilmoittelemaan mitään näiden testien aikana – se oli lähes yhtä mykkä kuin jalan omistaja.

Mutta jälkeen päin se muistutti, että yhteistyö on loppu. Kävelykin oli aika vaikeaa. Nyt olen muutaman päivän ottanut kevyemmin ja jalalla pystyy taas kävelemään ja eilen hölkkäsin hiljaa kolmen kilometrin lenkin. Tänään se on ihan kohtuullinen.

Menen perjantaina taas hoidattamaan pohjettani.
Siellä pitää sitten miettiä millä tavalla koivesta saataisiin vielä käyttökelpoinen yhteistyökumppani.

Hylkiöpresidentti

 Venäjällä lienee maailman suurin armeija ja suurin budjetti sen pyörittämiseen.

Mutta kun kansaa johtavat korruptoituneet varkaat, niin niillä rahoilla on hankittu kiinteistöjä ja luxus-tuotteita, joilla voi prameilla Euroopan lomaparatiiseissa.

Venäjän armeijan aseistus on vanhanaikaista. Miehistön koulutus taistelemaan on ala-arvoista.
Ukraina on pärjännyt loistavasti isoa vastustajaansa vastaan. Maata ei ole valloitettu ja Venäjän tappiot ovat mittavat.

Nyt kun suuren ja mahtavan armeija on peräytynyt Kiovan esikaupungeista, on paljastunut hirvittävä kansanmurha. Siviiliväestöä on mestattu sadoittain kotikaduilleen. Ruumiit makaavat kaduilla kädet sidottuina selän taakse ja murhat ovat tapahtuneet niskalaukauksella.
Jo aiemmin venäläiset ohjukset ovat raukkamaisesti tuhonneet siviilikohteita, kouluja, sairaaloita, lastenkoteja ja ties mitä.

Ja tämän barbaarisen sodan päällikkö Putin lymyilee jossakin pomminkestävässä piilopaikassaan suurena johtajana. Hänen takanaan ovat hänen kanssaan Venäjän omaisuuden varastaneet oligarkit, aivopesty armeija ja poliisilaitos.
Myös vanhempi väestö on aivopesty sietämään tilanne.

Jos joku yksilö esittää julkisesti Putinin vastaisia ajatuksia, hänet suljetaan vankilaan vuosikausiksi.

Olen elämäni aikana tuntenut monia venäläisiä ihmisiä. Kunnon miehiä ja naisia. Heillä on vaan ollut taakkanaan vuosisatoja äärettömän huono herraonni.

Putin on tehnyt itsestään ja maastaan hylkiön. Tuossa tilanteessa Hitler ymmärsi tehdä itsemurhan. Putinista ei liene miestä edes siihen!

Toivon Putinille hidasta ja tuskallista kuolemaa. 

Kuvan copyright Ville Ranta / Iltalehti

Matkustuskielto

 Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Venäjälle.

Kuka sinne nyt haluaisi matkustaa huvikseen ja työasiat siellä taitavat olla pahasti jumissa.

Nyt täytyy tunnustaa, että olen kerran käynyt lomamatkalla Venäjällä – tosin maan nimi oli silloin väliaikaisesti Neuvostoliitto. Oltiin vaimon kanssa opiskeluaikana Pietarissa – tosin sen nimi oli silloin väliaikaisesti Leningrad. Silloin saimme kurssikaverini Ramin kanssa porttikiellon Eremitaasiin, käyttäydyimme sopimattomasti arvostetussa taidepalatsissa. Alkoholilla oli osuutta asiassa.

Maasta ei sentään tarvinnut poistua ja illalla hotellimme ravintolassa meidät yhytti kaksi venäläistä, jotka puhuivat sujuvasti englantia. Toinen haukkui toista kovaäänisesti kapitalistiksi – tästä päättelimme molempien olevan turvallisuuspoliisin miehiä. Ilmeisesti päättelivät meidän olevan vaarattomia Neuvostoliiton yhteiskunnalle ja saimme jatkaa turistireissuamme.

Työasioissa olen kyllä käynyt Venäjällä useamminkin. Bashkiriassa pystyttämässä yhden tehtaan ja Moskovassa messuilla. Bashkiirien mielestä he eivät edes ole mitään venäläisiä. Kertoivat, että alueella asustaa suomensukuisia heimoja ja he polveutuvat näistä. Olivat siis jo silloin enemmän suomalaisia kuin venäläisiä.
Myös Ukrainassa olen käynyt, mutta silloin maa oli jo itsenäinen.

Baltian maissa olen sen sijaan käynyt useasti enkä näe estettä jatkaa käyntejä edelleen.

Mutta Venäjälle en tunne minkäänlaista tarvetta matkustaa. En edes Suur-Suomea rakentaakseni!