Manun matkassa

Sisarellani Maijalla on ollut vuosikymmeniä tapana kutsua sisaruksensa lipeäkalalounaalle ennen joulua.
Tänä vuonna saimme oikein jouluisen lounaan ja kaikki sisaruksemme olivat paikalla.

Matti toi mukanaan Manun matkassa -kirjan uusintapainoksen.
Matti kirjoitti tämän version minä-muodossa eli ikään kuin isäni Mauno olisi sen kirjoittanut kannesta kanteen. Kirjan runkonahan on isän kirjoittamat päiväkirjat sodan ajalta. Isä piti kirjoittamisesta ja varmasti hän ajatteli sodan aattona laittaa ajatuksensa paperille ja jättää ne jälkipolville, jos ei itse pääse sodasta hengissä takaisin. Hän pääsi, mutta kaksi hänen veljeään jäivät rintamalle.

Ajalta sotaa ennen ja jälkeen Matti on joutunut kirjoittamaan isän ajatukset niin kuin hän ne kuvitteli kulkeneen. Eli kyseessä on Matin melko subjektiivinen näkemys isän ajatuksista. 

Matti esikoisena oli aloittelemassa koulutietään kun sota loppui ja perheemme sai taas isän kotiin. Varmasti kuuden vuoden puolustussota ryssiä (kuten isä päiväkirjoissaan asian ilmaisee) vastaan oli aiheuttanut sen, että isäukon hermot olivat vielä hieman pinnassa. Se sai aikaan lievää taistoa hänen ja Matin välillä. Minä olin sen verran nuorempi, että sodan muistot olivat varmasti haalenneet eikä meillä ollut mitään skismoja – tosin olen hieman pehmeämpi ja sovinnollisempi kuin veljeni.

Lisäksi isä keskittyi työhönsä ja lasten kasvatus jäi enimmäkseen äidin vastuulle. Paljon isä ehti saada aikaan, vaikka uhrasi kuusi vuotta isänmaan puolustamiseen ja kuoli nuorena, alle kuusikymppisenä. Koen itseni aika vätykseksi, kun vertaan omaa elämääni isän aikaansaannoksiin. Olen saanut elää hyvin helppoa aikaa sekä yksilön että koko yhteiskunnan kannalta. 

Pitäisi ymmärtää olla hieman nöyrempi!