lauantai 21. joulukuuta 2019

Itku pitkästä ilosta!


Nyt ei mennyt kuin Strömsössä.

Illalla alkoi nenä vuotaa ja tavaraa sieltä tuli sen verran illan ja alkuyön aikan, että Espanjan meteorologinen laitos antoi tulvavaroituksen – Välimeren pinta alkoi nousta huomattavissa määrin kun erite valui viemärin kautta merelle.

Onneksi rouvalla on aina mukana apteekki ja sieltä löytyi nenäsumute. Sen kanssa sain tulvan aisoihin ja joskus kahden jälkeen torkahdin huonolle yöunelle.
Luterilainen heräsi kaikista murheista huolimatta seitsemältä, mutta loikoilin vuoteessa vielä tunnin verran.

Ulos en uskaltanut lähteä. Se ei haitannut, kävimme eilen paikallisessa Lidlissä ostamassa ruokaa ja juomaa. Ja tänään teimme yhdessä spaghettikastiketta ja minä operoin spaghetit notkeiksi. Itse asiassa ruoka oli erittäin onnistunutta.

Lämpötila nousi tänään yli kahdenkymmenen asteen mutta kylmä tuuli ajoi minut nopeasti parvekkeelta sisätiloihin.
Joulun sääennuste näyttää sen sijaan oikein hyvältä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti