maanantai 9. joulukuuta 2019

Herra meitä varjelkoon!


Herra meitä varjele, meillä on uusi hallitus astumassa tulilinjalle.

Pääministeriksi tulee Sanna Marin, 34, SDP. Hän on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi pari vuotta sitten. Opiskelun ohella hän on osallistunut politiikkaan ja ollut kauden kansanedustajana, toinen kausi aluillaan. Työkokemusta hän on saanut kaupan kassalla opiskelunsa ohessa. Kimmo Sasi kuvasi Marinia erään tapauksen johdosta SDP:n ”likaisten temppujen osaston tykiksi”.

Hallituksen kakkospuolueen joukkoja vetää Katri Kulmuni, 38, Kepu. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi hän valmistui viime vuonna. Opiskelunsa ohessa hän on politikoinut. Mitään oikeaa työtä en usko hänen tehneen, jollei sellaiseksi voida laskea ministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana toimimista. Hänestä tulee uudessa hallituksessa valtionvarainministeri.

Kolmanneksi suurimman hallituspuolueen joukkoja vetää
Maria Ohisalo, 34, vihreät. Hän väitteli sosiologian tohtoriksi pari vuotta sitten. Hänen nuoruutensa on kulunut opiskelun ja politikoinnin parissa. En ole tietoinen siitä, että hänkään olisi rehellistä työtä koskaan tehnyt, jollei sellaiseksi katsota jalkapallon pelaamista ja ratapyöräilyä.

Myös vasemmistoliitto on mukana hallituksessa. Heidän puheenjohtajansa on puheautomaatti
Li Andersson, 32, vassarit. Hän on valtiotieteiden kandidaatti, valmistunut jo 2010. Hän on ollut hetken ihan palkkatöissä, vasemmistoliiton piirisihteerinä. Muuten on aika kulunut kivasti politikoidessa.

Viisikon täydentää
RKP:n Anna-Maja Henriksson, 55. Hän on lakimies ja saanut varatuomarin arvon 1989. Hänellä on pari lasta ja ne synnytettyään hän on toiminut aktiivisesti kunnalliselämässä ja RKP:n ympyröissä. Mitään suurempaa työkokemusta en häneltä ole löytänyt. Mutta jonkinlaista elämänkokemusta hän voisi tuoda näille neljälle opiskelussa ja pikkupolitikoinnissa kunnostautuneelle ministerikollegalleen.

Jos olisin uskovainen, niin toivoisin Herran tukea ja siunausta hallituksen työlle je tekemisille. 

Ateistina toivon, että heillä on älykkäitä, elämän-
ja työkokemusta omaavia neuvonantajia tukenaan. Ja myös sitä, että Antti Rinne ei pahemmin sekaannu hallituksen toimintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti