Onk sul kylkiluita myyrä?

Päätin suorittaa tänään kesäkuun suunnistuksen, vaikka kunto edellyttäisi lepoa, lepoa ja lepoa.

Tilasin omatoimikartan Paimiosta. Otin oikein vaativan 3A-radan, jotta saisin eksyillä kunnolla. Maksoin 5 euroa ja sain radan sähköpostiini. Nähtyäni radan, harkitsin kahteen kertaan jättää suunnistuksen väliin. Ratamestarille oli sattunut paha töppi ja rata oli aivan oravanpolkutasoa.

Helppoa oli suunnistus, juoksu hiukan tahmeaa ja tahmeammaksi se muuttui rastivälillä 3-4.

Otsikon sanat esitin edessäni kipittävälle myyrälle, kun olin täydessä vauhdissa maastoutunut syleilemään isänmaata näin Suomen lipun ja Mannerheimin päivänä.

Kajautin nimittäin täydessä vauhdissa metsäpolulla maihin. Sain kyllä kättä eteen, ainakin päätellen siitä, että kellon hihnan alla oli runsaasti multaa ja muuta biojätettä.

Myyrän kadottua vastausta antamatta männikköön kokosin itseni ja tutkin mitä hajosi. Oikealla puolella yksi kylkiluu otti pahasti itseensä. Sisäänhengitys oli ja on edelleen vaikeaa, mutta ulos henki liitelee kotkan lailla.

Muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen aloitin hissukseen hölkkäämään. Kovin ei voinut ponnistaa, mutta onneksi näillä voimilla ponnistus onkin mahdotonta. Alastulo oli tuskaista, muutenkin olen huono alamäkijuoksija. Vaikka viimeiset vuodet ovat olleetkin yhtä alamäkeä. Suunnistuksessa ja muutenkin.

Anteeksi sanavirhe. Piti kirjoittaa viime vuodet!

Harvinaisen huono suunnistusrata, sopii huonolle suunnistajalle.

Yleensä Paimiossa on hyviä ratoja, aina ei voi voittaa - edes itseään.

Laitoin järjestäjille palautetta radan tasosta. Sain välittömästi vastauksen, että ratamestari oli ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Oli tainnut paimiolaisilta unohtua ratamestarin koulutus – heillä olisi kyllä kymmenittäin tasokkaita ratamestareita valvomaan ensikertalaisen tekemisiä.