sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Airiston rantahotelli


Olimme sopineet Annan ja Juhan kanssa tapaavamme Airiston rantaravintolassa kolmelta. Me saavuimme paikalle hiukan myöhässä, kun rantautuminen MS-potilaan kanssa vaatii taitoa ja temppuilua. 

Menomatkalla meri oli lähes tyyni, tuuli ei laivaamme keinuttanut. Sen sijaan runsas veneliikenne aiheutti aallokkoa ja uuden veneen säätöä sai opiskella. Sitten kun trimmasi moottorin lähelle alinta asentoa, alkoi veneen kulku vakavoitua. Sitä ennen vakavoitui kuskin naamataulu.

Nyt kun ajotunteja moottorilla on jo peräti viisi, niin voi ajella hiukan reippaammin. Matkanop
eutemme oli noin 30 km/h. Sillä vene plaanaa nätisti. 

Rantaravintolaan mahtui ihan hyvin sisään, vaikka ilma oli täydellinen ja satama lähes täynnä veneitä. Minä söin pitsan, Ulla kalasopan. Jälkimmäinen oli parempi valinta.

Paluumatkalla tuuli oli hiukan noussut ja merenpinta väreili muutenkin kuin veneiden aalloista. Nyt ajoimme Nauvon pohjoissataman kautta. Se on uudistettu täydellisesti, mutta ei sitä veneestä isommin huomannut, maihin kun emme menneet.

Juhannuksena mökille on tulossa Janin porukka kyläilemään. Nyt on veneen moottori siinä kunnossa, että nuorison ajotapa alkaa sopia veneelle. Ajokulttuuri maltti on valttia vaihtunee hieman reippaammaksi!


Menomatkalla länteen.

Airiston satama.

Östern matkalla Nauvon satamaan.

Silja matkalla Turkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti