keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Aamulenkki


Tuli juotua eilen illalla turhan myöhään olut. Se tiesi sitä, että ennen kolmea luonto kutsui käväisemään ulkosalla.

Unisin silmin tein tehtävääni, kun vanhan saunan nurkalta kääntyi supi lipputangolle johtava
lle polulle. Se ei minua huomannut, vaan eteni rauhallisesti haistellen maata. Nosti kuonoaan kompostorin kohdalla ja katosi sitten kasvillisuuden sekaan.

Menin uudelleen nukkumaan, mutta ennen kuutta heräsin ja totesin, että pitää nousta ylös ja lähteä tutkimaan muitakin luonnon ihmeitä.

Järvi oli täysin tyyni ja vastarannan kalliot peilautuivat hienosto järven pintaan.
Meren rannassa oli nuokkumassa joutsenpari. Ne lähtivät rauhallisesti soutelemaan ulapalle, kun tulin liian lähelle.

Pellolla ruokailivat sulassa sovussa yksi jänis ja kymmeniä lokkeja.

Saisi se Trump tulla tänne muutamaksi päiväksi rauhoittumaan ja oppimaan ihmisten tavoille.

Palasimme takaisin kaupunkiin.
Matkalla poikkesimme Annan ja Juhan luokse. Otin sieltä mukaani venetrailerin ja vein sen Viherkoskelle Kaarinaan. Ostimme sieltä eilen Ter
hi-veneen ja laittavat sen suoraan trailerille. Saamme sen ennen Juhannusta, mahdollisesti jo ensi viikolla.
Voisimme viedä sen Nauvoon jo
seuraavalla mökkireissullamme.

Sydänjärvi toimii peilinä

Rauhanomaista rinnakkaiseloa.

Herättelin joutsenparin.

Lähtivät loukkaantuneina ulapalle.

Thorasin laiturin ensimmäinen kesävieras.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti