maanantai 10. tammikuuta 2022

Moskovan pata

Pakkaspäivä ja Härkäviikot.

Hyvä syy pitää kotipäivä.

Yksi seinän maalaus oli taas urakkana. Mutta maalin kuivuminen vaatii kolmisen tuntia ennen päälle maalausta. Ja näitä luppoaikoja tuli vielä kaksi, kun pohjamaalin päälle tulee kaksi kerrosta pintamaalia.

Löysin netistä aamulukemisen yhteydessä ohjeen Moskovan padan tekemiseen.
Nyt kun on neuvottelut kiihkeimmillään siitä, saako Putin miehittää Ukrainan, niin ajattelin laittaa oman kauhani tähän soppaan ja syödä illallisella Moskovan.

Ensimmäisellä kuivaustauolla kävin kaupassa ostamassa tarvikkeet pataan.

Toisen tauon aikana paloittelin ainekset ja Ulla avusti minua sen verran, että ruskisti lihat pannulla ja sekoitti mausteet padan liemeen.

Keitos oli tunnin 200 asteessa ja sen jälkeen lämpötila pudotettiin 150 asteeseen.
Kahden tunnin jälkeen liha oli jo varsin hyvää, mutta annoimme sen olla vielä tunnin uunissa noin 120 asteessa.

Lopputulos oli herkullinen.
Muuten, maalauskin valmistui päivän päätteeksi.

Etualalla Moskovan pata ja taustalla muusi.
Tee muusin Lidlin jauheesta. Kun emme käytä maitoa,
niin 2 dl ruokakermaa toimii myös hyvin.
Unohtamatta tietenkään suolaa ja voita!!!

Tässä oikein sopiva annos tämän ikäiselle runsaasti liikkuvalle miehelle.
Yleensä lautasellani ei ole noin mahdottomasti kasviksia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti