tiistai 4. tammikuuta 2022

Urheilua alkuvuoteen

 Mitään uudenvuoden lupauksia en ole tehnyt.

Mutta yritän edelleen liikkua ulkosalla sen verran, että kunto pysyy ennallaan. Kunnon parantumisesta olen jo menettänyt uskoni. Jos sitä uskoa minulla on missään asiassa edes ollut!

Neljä päivää vuotta on takana ja neljää eri urheilulajia olen harrastanut.

Uudenvuodenpäivänä ohjelmassa oli kävelyä. Hiukan ohimoiden takana jyskytti eikä olosuhteetkaan ulkona olleet kovin hyvät juoksemiseen.

Toisen päivänä lunta ja jäätä oli edelleen, mutta lähdin juoksemaan. Se lenkki loppui lyhyeen, kun lenkkarit lipsuivat ankarasti.
Kävin vaihtamassa monot jalkaan ja siirryin hiihtämään. Latua ei ollut, joten sekin oli vaikeaa ja raskasta.

Kolmantena päivänä oli ladut ajettu ja keli oli loistava. Jopa niin loistava, että valitsin reitin niin, etten joutunut pahimpiin alamäkiin. Tasapaino, pää ja uskallus ei enää riitä niissä lentokelillä.

Tänään, neljäntenä päivänä siirryin suunnistuksen pariin. Metsässä oli lunta, liukasta ja märkää. Joten kauas urheilusta sekin laji jäi.

Mutta kuntoilua on tullut harrastettua jo runsaasti. Lisäksi olen ahertanut kotitöissä. Reisissä on sellainen tunne, että pitäisi pitää lepopäivä piakkoin. Tuskin nyt sentään vielä huomenna... 😋

Kuten reittiviivasta näkyy, halusin tänään olla täyden kympin mies ja menin maaliin sen rastin jälkeen.
Totuus oli kyllä se, että hyvä polku johdatti minut väärään suuntaan.
Ja kun huomasin virheeni, maali oli houkuttelevan lähellä! 😢


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti