sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Nyt kävi kipeästi

Heti aamusta uusi suunnistus.
Tänään pääsi taivaltamaan ihan
valoisassa säässä.

Sehän on helppoa kuin heinän teko.
Joten nasta lautaan ja menoksi.

Kolme ensimmäistä ihan kivasti.

Neloselle unohtui kartanluku ja 90 astetta väärään suuntaa = minuutin pummi.

Joten vauhti korjaa virheet -- 5 meni hyvin. Kuutoselle pääsin melkein perille kunnes leikkasi kiinni. Ei moottori vaan aivotoiminta. Puolentoista minuutin pummi.

Kasille mennessä luin jo reittiä kympille ja laimauksen jälkeen jalat alle pitkälle välille. Loppu olikin sitten helppoa suunnistusta.

Maalissa leimaus ja emitin tarkistukseen. Kaveri totesi, että näyttää siltä, että ysiltä puuttuu leima. Katsoin karttaani ja totesin, että luonnollisesti -- en edes huomannut koko rasti olemassaoloa.

Sprinttisuunnistuksessa koetellaan juoksunopeutta ja aivojen toimintaa.

Näiden kahden päivän perusteella juoksu sujuu kohtuullisesti, mutta aivot eivät toimi.

Helpompi olisi kyllä koittaa parantaa fyysistä kuntoa kuin aivojen toimintaa.
Vanhuus ei tule yksin, seniiliys hyökkää takaa ohi eikä sitä saa kiinni. 😒

SxxTxNx !!!!

Jos nyt haluaa hiukan parantaa mieltäni, niin kasilta kympille on suora viiva ja ysin rastiympyrä jää kivasti piiloon osittain rakennuksen alle.
Mutta silti pikkuisen viluttaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti